Rohkeana ja avoimena ymmärtämään itseään paremmin

https://www.youtube.com/channel/UCLyYEq4ODlw3OD9qhGqwimw

https://www.youtube.com/channel/UCRuJMENPfFiMYoqCXleDLLQ

Tässä muutama hieno Anime Chibli studioiden tuotannosta. Olemme tyttäreni kanssa viettäneet lauantai-iltaisin leffailtoja. Tämä leffailta-juttu alkoi Star Wars episodien katselulla ja olemme nyt jatkaneet yhteisiä hetkiä Japanilaisten piirroselokuvien seurassa. Meillä on tapana laittaa pop.cornia ja jutella leffan jälkeen.

Ostin nämä kaksi elokuvaa käydessämme taidemyyntinäyttelyssä Kaapelitehtaalla muutama päivä sitten. Intuitiivisesti valitsin prinsessa Kaguya:n tarinan ja toinen tarina tuli vastauksena pitkään pohdintaani muistosta, kun näin Sydämen Kuiskauksen televisiosta. Olen puhunut siitä tyttärelleni ja tahdoin hänen näkevän tarinan.

Kuten aina, on minulle kaikki elämän tarinat ja eteeni tuodut asiat merkityksellisiä monella tasolla. Vastauksia ja viitauksia joihinkin asiohin syvemmältä tasolta. Monesti joku teema selvittyy tai avautuu uudella tavalla, kun katsoo tuttujakin asioita kuten elokuvia uudella tavalla. Voimme sijoittaa itsemme objektiivisempaan tai joskus subjektiivisempaan osaan kerrottua tarinaa. Joskus on hyvä palata vanhoihin kirjoihin tai elokuviin vuosien jälkeen, koska ne voivat paljastaa asioita uudella tavalla.

Ulkoinen maailmamme peilaa meille sitä mitä pohdimme tai koemme sisällämme. Toki ulkoiseen sekoittuu kollektiivisuuden koko kirjo. Me peilaamme toisille heidän tarvitsemiaan asioita ja he peilaavat meihin sitä mitä me tarvitsemme ja sitten on lopulta vielä yhteiskunnallinen ja globaali taso. Mikään ei ole siis niin yksinkertaisesti tulkittavissa kuin voisi ensi katsomalta olettaa, mutta jos kykenemme olemaan omana itsenämme ja tietoisina ajatuksistamme kykenemme paremmin tekemään yhteenvetoja siitä, mitä kukin tapahtuma tai asia eteemme tuotuna edustaa. Olen oppinut näkemään myös sen, että oma sisäinen näyttäytyy minun henkilökohtaisessa kokemuksessani, mutta myös ulkoisessa kokemusmaailmassa ja suuremmassa mittakaavassa. Ajatus siitä, että olemme kaikki yhtä ja kaikkien negatiivisuus tai positiivisuus vaikuttaa kokonaiskuvaan on se, mitä olemme rakentamassa ja ymmärtämässä nyt uudella tavalla.

Antaudun siis riittävällä tavalla uusien mielenkiinnonkohteiden ja asioden tutkiskelulle. Katselen ja kuuntelen toisten ajatuksia ja muodostan käsitystä ja teen omia johtopäätöksiä. Kehitän, en tyydy minulle annettuun yhteen vastaukseen tai jonkun toisen mielipiteeseen. En ota mitään kiveen hakattuna totuutena, vaan paremminkin ikuisesti kehittyvänä ja vaihtuvana kehityskulkuna. Kaikki voi palvella omaa kehitystä jos niin sallimme, mutta jos ryhdymme sokeasti seuraamaan ja luottamaan, voimme päätyä lopulta samanlaiseen laventelilullaan, mistä olemme nyt niin kovasti pyrkineet pois. On siis venytettävä etsintänsä rajoja, uusille alueille, uusille sivuille ja uusiin ihmiskontakteihin. On oletettava, että joskus yllättävä taho kertoo meille sen, mitä olemme tahtoneet löytää. Mikään ei ole itsestäänselvää, ja mitään ei saisi sellaisena pitääkään.

Hyviä etsintöjä ja mahtavaa kevätaikaa kaikille!

Terveisin Titta Hannele

12.

Ihan vaan luomisen ilosta tai….

Kolme yhdistyi yhdeksi. Syntyi tarina pieni, sydämen siemen jaettavaksi. Tarinan voisi aloittaa sanoilla olipa kerran jos toisenkin. Tarinassa on laivoja ja miehiä laivan kannella. On myrsky ja seesteisyys ja luottamus. On myös pelko ja epätoivo syytöksineen. Ihmisen tarve saada syyllinen ja tuomita. Näistä aineksista syntyi mieleeni pieni tarina.

Laiva, jonka mukana Joona matkusti laivalla oli laiva, joka joutui niin rajuun myrskyyn, että laiva oli upota. Miehet laivalla rukoilivat ja pyysivät Jumalaa osoittamaan syyllisen myrskyyn, jotta he voisivat uhrata tämän syyllisen. Syyllinen löytyikin ja hänet uhrattiin merelle. Meri tyyntyi ja miehet pääsivät turvallisesti perille satamaan.

Satamaan pääsy ei kuitenkaan ollut kiinni yhdestä ja hänen syyllisyydestään tai syyttömyydestään, vaan uskosta ja sen puhtaudesta. Kyse oli jokaisen synneistä ja tosiasian tunnustamisesta, että meissä kaikissa elää vajavainen, epätäydellinen ihminen. Hädän hetkellä olemme valmiita tunnustamaan omat vajavuutemme tai syytämään kaiken syyn yhden niskoille. Kyse on siis siitä olemmeko aitoja vai tekopyhiä. Otammeko vastuuta omasta spirituaalisesta kehityksestämme vai sysäämmekö kaiken vastuun papeille, oppineille tai lain tuomareille? Näemmekö lopulta pedon sisällämme, sen pedon, joka on valmis uhraamaan kaiken säilyäkseen hengissä.

Kun ihminen on kokenut ja kehittynyt spirituaalisesti tiettyyn vaiheeseen, on hänen paljon helpompi nähdä ja ymmärtää näennäinen uhraus (kuolema tai menetys) kuin sellaisen jolla ei ole kosketuspintaa minkäänlaiseen raadollisuuteen elämässä. Lumpeet silmillä voi tietty elää elämänsä läpi, mutta sellaisen elämän on turha kuvitella tuovan kovin paljon henkistä kehitystä. Pedon tarkoitus sisällämme on siis osoittaa kehityksemme tarve ja puutteelliset spirituaaliset taidot ei niinkään sitä mihin pitäisi pyrkiä.

Mikä merkitys on sitten laivalla? Onko laiva vain näennäisesti kannatteleva suurempi osa meitä vai onko se spirituaalinen osa meitä? Voisiko laiva olla rakkauden laiva, johon meillä on kosketus ja yhteys vaikka emme sitä tunnusta tai näe jalkojemme alla? Itse näen asian näin. Rakkauden laiva on Jumala/Universumi, joka kyllä kannattaa meitä määränpäähän myrskyjenkin läpi kunhan osaamme olla aitoja tekopyhyyden ja syyttelyn tai syyllisen etsimisen sijaan. Laiva on annettu meille, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus auttaa ja edistää satamaan pääsyä. Matka on yhteinen ja vain yhdessä voimme kulkea merimatkamme perille.

Lähteet/inspiraatio: Raamattu Joonan kirja 1, INXS Devil inside, Love Boat-tunnussävelmä Paul Williams & Charles Fox

Toivon kaikille hyvää alkanutta vuotta 2018! Pitäkäämme silmät avoimina ja käsi luottamuksen kädessä!

Valopää viesti vuoden lopuksi

 Kuuletko ääneni, kirjoituksissani? Liikummeko samoilla aalloilla vai olenko kaukaisen galaksin kala? Tuijotatko iltaisin hymyhuuliani ja suolaisia kyyneleitä joita vuodatan milloin ilon, milloin surun vuoksi? Ymmärrätkö todella sitä mistä tulen ja kuka olen? Ymmärrätkö itse itseäsi vai ymmärrätkö itseäsi vain minun kauttani?

Voitko käsittää, että minä olen minä ja sinä sinä, vaikka olemme sidotut toisiimme, vaikka olemme sidotut koko maailmaan? Pelottaako ja turhauttaako tämä sinua, kuten minua toisinaan? Haluasitko katsella tähtiä ja työntää toiset pois kuin sanoen, että antakaa hetki hengähtää, antakaa minun olla oma itseni. Älkää vaatiko tai olko niin avuttomia. Tahtoisitko joskus huutaa, että katsokaa itse, oppikaa itse? Kuitenkin heti palaten kuin rakastava isä tai äiti heidän luokseen myötätuntoisesti pitämään kädestä kun maailma on musta ja vaikea käsittää.

Vaikka me marssimme omaa tietämme, on meidän siunauksemme ja taakkamme paljon meitä suurempi. Universumin lapsina, emme pääse pakoon tuota ”taakkaa”, mutta voimme tehdä siitä siedettävämmän. Me voimme ja osaamme, me olemme luojia. Me olemme myötätunnossamme samankaltaisia. Vaikka toisinaan näyttääkin, että joku meistä kulkee enemmän varjoissaan kuin valossaan, uskomatta todeksi tai kykenemättä pudottamaan varjojen viittaa maan tomuun.

Voisitko kuvitella ja luoda todeksi sen hyvän jota olet jo niin kauan yrittänyt luoda todeksi? Voisiko ensi vuodesta vihdoin tulla se valon vuosi vai haluatko kulkea musta viitta ylläsi? Luuletko, että musta viitta on sinun taakkasi, yksin sinun? Luuletko, ettemme me muut osaa? Luuletko, että maailma vielä tänäkin päivänä kaipaa dualiteettia ja separaatiota vai oletko valmiimpi näkemään kauneutta ja positiivisuutta myös itsessäsi? Pystytkö arvostamaan köyhää ja rikasta yhtä paljon? Pystytkö rakastamaan maan raiskaajaa kuten kukkaisihmisiä, joille Äiti maa on yksi jumala? Uskotko positiivisiin rukouksiin/meditaatioon vai vain rahan ja ahneuden ja itseriittoisuuden sanelemaan oikeutukseen kahmia ja haalia valtaa ja rikkautta harvoille?

Oletko yö vai päivä omassa elämässäsi? Ymmärrätkö todella, että minä en ole sinä vaikka olemmekin yhtä? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeää, luonto ja sen jumaluus? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeämpää lasten, kaikkien maailman lasten, tulevaisuus kuin oma hetkellinen eläminen loistossa? Ymmärrätkö, että näennäinen uhraus ei ole uhraus vaan suuri voitto koko ihmiskunnalla ja maapallolle? Mitä jätät jälkeesi? Mihin piirrät merkkisi? Oletko siitä ylpeä, voivatko lapsesi olla sinusta ylpeitä? Oletko ylpeä pienistä päätöksistäsi, joilla muutat maailmaa, vai kuvitteletko, että maailmaa muutetaan vain suurilla teoilla ja suurilla ratkaisuilla?

Miten asetat sanasi minulle ja toisille? Onko yhdentekevää miten käytät sanoja? Onko iva ja pelleily tapa sanoa, että sisälläsi on vai surullinen leijona? Vai oletko todella se rohkea kullanhohtoinen leijona, joka uskaltaa puolustaa maan lapsia? Millä keinoilla, hyvällä vai pahalla johdat joukkoja? Piirrätkö karttaan vain uusia rajoja ja pystytät aitoja vai osaatko käyttää univerumin voimia?

Ihmisyys tuo paljon vastuuta. Me emme voi vain katsoa sivusta. Teemme siis parhaamme kun yhdistämme voimamme. Rakkauden sateekaareksi, valoksi ja sädekehäksi. Siunauksia ja valoa tulevaan!

Teidän nöyrä palvelijanne Hannele Valopää

Rakkaudessa on parasta olla vilpitön ja luottamuksen arvoinen

Sano ihastukselle että pidät hänestä. Sano se siksi, että pidät. Älä sano enempää, älä sano odottavasi vastakaikua. Sano kaikki vilpittömästi ja niin yksinkertaisesti kuin osaat. Vältä maalaamasta taivaita tai syviä sinisiä vesiä, sillä ne ovat illuusioita joilla murskaat toisen ja lopulta myös oman sydämesi.

Jos rakastat sano se kahden kesken, tyytyväisenä siitä, että voit rakastaa, mutta älä pidä koskaan kiinni, sillä häkkiin suljettu rakkaus ei siellä pysy. Sellainen rakkaus on kuin sumu joka haihtuu pian päivän kuumimmalla hetkellä.

Jos todella rakastat, pysy uskollisena ja kunnioita suhdetta kuin kallisarvoista ja harvinaista kukkaa. Hoida rakkautta läsnäololla, kuuntelulla, keskustelulla, hassuttelulla. Älä kuitenkaan koskaan sorru nauramaan toiselle, sillä se mille naurat voi olla toisen haavoista ja peloista syvimpiä, jotka hän on luottamuksen varjolla uskaltanut sinulle paljastaa. Jos menetät luottamuksen, ei paljon korjattavaa enää ole. Luottamuksen rakentaminen on hidasta ja siksi sitä pitää kunnioittaa. Pidä siis luottamuksen saavutusta mitalina ja voittona hänen rakkaudestaan, sillä se voi olla ensialkuun toiselle ainoa asia miten hän rakkauttaan pystyy ilmaisemaan. Maailman murskaama pyytää juuri sitä, että voi olla turvassa ja tietoinen, että hänen haavoittuvuutensa ei päädy lyömäaseeksi.

Avoimuus ja vilpittömyys ovat rakennusaineita todelliseen ystävyyteen ja parisuhteeseen ja hyvä pari on ystäviä keskenään. Kun rakkauden kuuma ensihuuma katoaa, jää jäljelle kehittyvä ja syvenevä ystävyys, syvälliset keskustelut tai yhteinen tekeminen kuten myös ymmärrys ja salliminen, että toinen voi mennä ja olla ihan yksin tai omien kaverien kanssa. Mustasukkaisuudelle ei jää tilaa, sillä todellinen rakkaus palaa takaisin turvaan, rauhaan, iloon. Jopa suuttumuksen hetkistä tulee kestettäviä, sillä ne näkee vain ohimenevinä erimielisyyksinä jostain maallisesta asiasta. Suuttumus asettuu merkityksellisyyden aikajanalle. Aikajana saa ymmärtämään, että vuoden päästä tällä asialla ei varmastikaan ole mitään merkitystä kenenkään elämässä. Kiukusta voi päästää helpommin irti. Palata hyvään ja turvaan, tietoon että hyvä palaa.

Jos rakkaus kuitenkin loppuu ja toinen päästää irti on toisenkin syytä päästää irti. Ystävyys ei tuo onnea. Vanhat suhteet voivat jopa tuoda draamaa uusiin suhteisiin. Irtipäästäminen on prosessi ja se jolle niitä tunteita jää on työ hankalampi, mutta tulevaisuuden onnen saavuttamiselle edellytys. Jostain muistan lukeneeni, että on deletoitava, tekstiviestit, hävitettävä niin paljon yhteistä kuin mahdollista, annettava pois ja tehtävä tilaa uuden tulla. Fyysisiä muistoja tai muistutuksia on turha kuljettaa mukana, ne vain repivät omaa sielua haavoille yhä uudestaan ja uudestaan. Perhe on tietysti vähän eri asia, mutta perheenkin on hyvä tehdä puhdistamista. Kyllä lapsille jopa ihan pienille jää muistoja ilman fyysisiä todisteitakin. Negatiivisessa mielessä voi miettiä kuinka itse muistaa lapsuudesta esim. vanhempien riitoja tai jotain pelottavaa. Aivan samoin käy niille positiivisille asioille. Lapset voivat palauttaa mieleen perheen hyviä hetkiä ilman valokuvia tai muistoesineitä. Joskus jopa se ettei todellista materiaalista muistoa ole tekee muistosta elävämmän. Luopumisessa on positiivista ja parantavaa hyötyä siis kaikille.