20.5.18

Ihmisen mieli on kuin veden pinta.

Se näyttää maailman kirkkaana

vain ollessaan tyyni ja levollinen.

Katso lempeästi menneisyytesi virheitä.
Ne ovat osa matkaasi tähän hetkeen.

Hyväksy ne asiat, joita et voi muuttaa.
Sinun kohtalosi on sidottu niihin.

Joskus kauneinta puhetta
on toisen kuunteleminen aivan hiljaa.

Maailman voimakkaimmat aseet
ovat rakkaus ja ystävällisyys.

Kun kohtaat pahuutta
vastaa siihen hyvyydellä.
Vain siten voit voittaa.

Vasta kun ymmärrät,
voit antaa anteeksi.

Kuuntele hijaisuutta.
Se opettaa sinulle jotaikin itsestäsi.

Ne jotka huutavat ajatuksiaan kilpaa,
eivät koskaan tunne totuutta.
Totuuts asuu hiljaisuudessa ja nöyryydessä.

Anteeksiantaminen ja unohtaminen
ovat ensimmäiset askeleet
tiellä todelliseen vapauteen.

Maailman ymmärtäminen
alkaa itsensä hyväksymisestä.

KAIKEN JULMUUDEN TAKANA ON PELKO,
KAIKEN HYVYYDEN TAKANA ON ROHKEUS.

Ajatuksillasi on rajaton voima.

kirjasta Mielenrauhaa. Gummerus

Hyvää ja rakkauden täyteistä viikkoa teille kaikille!

Aurinkoinen 13.5.18

Hyyvää Äitienpäivää!

 

Jokainen lapsi on lahja ja ilo

Niin se aika kuluu ja lapset lentävät pois pesästä. Äitiyden tie on monipuolinen ja monesti mutkikas. Huolia ja iloa on kertynyt näiden siunausten kanssa aikamoinen pino. Iloa on kuitenkin ollut paljon enemmän kuin huolta. Ilo on ollut ”luovuttaa” itsenäisesti ajattelevat ja luovat ja kekseliäät lapset maailmaan. Sydän heittää kärrynpyörää silti aina, kun lapsi kohtaa uusia haasteita elämässään ja niin se kai on tarkoitettukin.

Kiitos rakkaille lapsilleni, että saan olla teille äiti ja tuki vielä silloin kun sitä tarvitsette. Kiitos siitä, kuinka olette minua kasvattaneet ja opettaneet. Olette suurenmoisia ja minulle ainulaatuisia. Siteemme on pitkä ja toivon sen kestävän vielä pitkään. Isänne paikkaa en voi täyttää, vaikka joskus ehkä sitä yritinkin. Me teimme parhaamme ja uskon, että isäkin olisi ylpeä ja iloinen siitä kaikesta mitä teistä on tänään tullut ja kuinka hienosti olette selvinneet vaikeuksista, joita elämä teille niin nuorena asetti.

Kiitos myös äidilleni suuresta tuesta omalla polullani. Vaikka olen se samat ”vaikea tytär”, olen silti aina kunnioittanut ja rakastanut sinua suuresti. Kiitos!

Titta Hannele

15/5/18 lisäys

Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi: Puhu meille Lapsista.

Ja hän sanoi: Teidän lasenne eivät ole teidän lapsianne. He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. He tulevat teidän kauttanne mutta eivät teistä itsestänne. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne. Sillä heillä on omat ajatuksensa. Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan. Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne. Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi. Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä. Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina. Jousimies näkee matkan pään loputtomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti. Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin. Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, Hän rakastaa muös jousta, joka on järkkymätön.

Kahlil Gibran kirjassa Profeetta

Thank you!

Niin kaunis on maa

Aurinko nousee,
on kastetta maassa.
Aika on herätä,
nousta ja lähteä,
kohdata ystävä kallehin.

refrain:
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet,
niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas,
vain metsässä tuulee.
Aika on naurun
ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

refrain

Aurinko laskee,
jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

refrain

Kari Rydman Homepage: http://www.sci.fi/~s151036j/

video by: aromaka

Gibran: Mestarin ääni

Tänään haluan jakaa tämän Kahlil Gibranin kappaleen kirjasta Mestarin ääni. Gibran on ollut minulle mestari ja opettajan ääni ja viisaus jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Gibranin sanojen käyttö on porautunut ja saavuttanut minut intuitiivisella ja intellektuellilla tasolla ja hänen sanansa ja niiden merkitys on aina avautunut selvänä viestinä minulle. Tiedättehän sen, kun jokin kirjoitus tai viesti tulee ymmärretyksi monella eri tasolla ja viestin selkeys ja puhtaus on kristallin kirkkaana edessäsi. Toivon, että myös teille lukijani nämä sanat avautuvat intuitiivisella ja syvemmällä tasolla ja ne opastavat teitä kuin loistava tähti.

12. VIISAUDESTA

Viisas ihminen rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa. Ihmistä arvostetaan hänen tietonsa ja tekojensa perusteella, ei hänen värinsä, uskontonsa, rotunsa tai syntyperänsä mukaan. Sillä muista, ystäväni, että paimenen viisas poika on kansakunnalle arvokkaampi kuin oppimaton kruununperillinen. Tieto on säätysi todellinen tae huolimatta siitä kuka on isäsi tai mihin rotuun kuulut.

Oppineisuus on ainoa rikkaus, jota yksinvaltias ei voi riistää. Vain kuolema voi himmentää tietosi lampun. Kansakunnan todellinen hyvinvointi ei edellytä kultaa eikä hopeaa vaan oppineisuutta, viisautta ja kansalaisten oikeudenmukaisuutta.

Henkiset rikkaudet kaunistavat ihmisen kasvoja ja synnyttävät myötätuntoa ja kunnioitusta. Jokaisen olennon hengen tuntee silmistä, kasvoista ja kaikista ruumin liikkeistä ja eleistä. Ulkonäkömme, sanamme ja liikkeemme ovat sitä mitä me itse olemme. Sillä sielu on kotimme, silmämme sen ikkunat ja sanamme sen sanasaattajat.

Tieto ja ymmärrys ovat elämän uskolliset seuralaiset, jotka eivät koskaan petä sinua. Sillä tieto on kruunusi ja ymmärrys sauvasi; ja ne omistaessasi et ylevämpiä aarteita tarvitse.

Ymmärtävä ystävä on sinulle enemmän sukua kuin oma veljesi, sillä jopa omat sukulaisesi eivät ehkä ymmärrä sinua eivätkä tiedä sinun todellista arvoasi.

Ystävyys tietämättömän kanssa on yhtä mieletöntä kuin väittely päihtyneen kanssa.

Jumala on lahjoittanut sinulle älyn ja tiedon. Älä sammuta Jumalallisen Armon lamppua äläkä salli himon ja erehdyksen tietämättömyyden polttaa viisauden kynttilääsi loppuun. Sillä viisas ihminen on kuin soihtu joka valaisee ihmiskunnan tietä.

Muista että yksi oikeamielinen ihminen aiheuttaa Paholaiselle suurempia kärsimyksiä kuin milljoona sokeaa uskovaista.

Vähäinen toimiva tieto on suunnattomasti arvokkaampaa kuin runsas käyttämätön tieto.

Jos tietosi ei opeta sinulle asioiden arvoa eikä vapauta sinua aineen kahleesta, et koskaan pääse lähelle Totuuden valtaistuinta.

Jos tietosi ei opeta sinua kohoamaan ihmisen heikkouden yläpuolelle eikä ohjaamaan lähimmäisiäsi oikealle tielle, olet todellakin mitätön ihminen ja pysyt sellaisena aina Tuomiopäivään asti.

Opi viisailta kuulemasi sanat ja sovella niitä omassa elämässäsi. Elä ne – mutta älä yritä tehdä vaikutusta niitä toistamalla, sillä se joka matkii sitä mitä ei ymmärrä, ei ole kirjojen kuormittamaa aasia kummempi.

(c) Mestarin sanoja. Kahlil Gibran. Karisto. 2008. Hämeenlinna

Englanninkielinen laitos: The Voice of The Master suom. Kaarina Turja

Varsin suoria sanoja, mutta totuudessa niin selkeitä ja oikeaan ohjaavia. Oikeudenmukaisuus ja totuus eivät ole helppoja tai mahdollisia verhota halpohin temppuihin. Monesti totuudenmukaisuus vaatii meiltä nöyrää asennetta ja tahtoa tehdä se mikä on oikein, vailla tarvetta hyötyä siitä itse millään tavalla.

Viisaus on ymmärtämistä ennen kaikkea, kuten Gibrankin on kirjoittanut. Matkiminen ei tuo valaistumista, kunniaa tai mitään siitä mitä tarvitsemme siiryessämme ajasta iäisyyteen kuten sanotaan. Viisaus ei ole vain kirjojen oppeja, vaan ymmärrystä siitä mitä sanat ja kirjoitukset todellisuudessa merkitsevät tässä fyysisessä maailmassa. Viisaus on siis kykyä soveltaa ja käyttää tietoa niin, että se palvelee koko ihmiskuntaa ja myös sinun parastasi koko matkaasi ajatellen ei siis vain hetkellistä kunniaa tai mainetta.

Toivon, että tekin ymmärtäisitte nämä viisauden sanat ilman egon suuttumusta, ärtymystä tai vihaa, sillä vain luopumalla egosta ja sen tahdosta tai tarpeista voimme edetä valaistumisen tiellä eteenpäin. Toivon myös, että muistatte olla tuomitsematta itseänne tai toisianne, sillä tässä elämässä me kaikki olemme vain matkalla epätäydellisestä täydellisyyteen. Työstämme jokainen täällä jotain kunnes siirrymme taivaaseen taikaisin täydelliseen rakkauteen.

Mietin vielä lopuksi itse kuinka paljon matkin tai imitoin, mikä on minun viisauteni? Olenko itse se aasi kirjojen kanssa vai osaanko olla se joka soveltaa ja avaa viisauden oppeja ja sanoja parhaansa mukaan? Näitä kysymyksiä on varmasti hyvä kunkin miettiä ja niin aion minäkin taas tehdä. Miten voisimme palvella paremmin tai miten voisimme muotoilla sanamme ja viisautemme tai tietomme niin, että sen avautuisi mahdollisimman monelle? Aina on vara kehittyä ja kehittää ja juuri siksi on hyvä ettemme jää kiinni oppeihin, opettajiin tai mihinkään fyysiseen. Oppiminen on muutosta ja kasvattaessamme viisauttamme on meidän oltava valmiita muutokseen niin suhteissamme kuin fyysisissä ympyröissämme. Mitä pidemmälle kehitymme viisaudessa, sitä helpommin ajatus käy yksiin käsityksen kanssa, että kun tiedämme tai olemme ”viisaita”, emme lopultakaan tiedä tai ole kovin viisaita ollenkaan.

Joulu lapsille vähemmällä stressillä

Joulukuussa on keskitytty lapsiin ja lapsen kaltaiseen mieleen. Ilmassa on odotusta ja toivoa ja tiettyä taikaa. Moni lapsi on kuullut, että pitäisi olla erityisen kiltti, kun tontut kurkkivat ja raportoivat joulupukille. Aikuisista tämä on ”hauska” leikki, mutta monille pienille ahdistusta ja unettomuutta ja syyllisyyttä opettava kokemus. Ei lapsi muutu yhdeksi kuukaudeksi vain koska aikuinen keksiin sairaan leikin. Lapsella on oikeus olla lapsi kaikkina kuukausina vuodessa. On selvää, että odotus voi näkyä fyysisenä levottomuutena tai ylivilkkaana toimintana, mutta aikuisen ei tulisi lisätä lapsen ahdistusta tai vaatia tältä ylisuoritusta kiltteyden verukkeella. On tietysti ymmärrettävää, että aikuinen jouluahdistuksessaan toivoisi rauhallista joulunaikaa kiireen keskelle, mutta onko oikein ja kohtuutta siirtää odotuksillaan sitä lapsiin? Eikö sen sijaan olisi kohtuullista ja kaikkien kannalta rakentavampaa myöntää lapselle, että on kiirettä ja väsymystä? On ehkä odotuksia siellä ja täällä. Voisiko jopa ottaa yhteistä ilta-aikaa ja miettiä mikä on mukavaa, kohtuullista ja toivottavaa yhdessä lapsen kanssa? Voisiko kiireen pysäyttää ja tehdä yhdessä jotain mukavaa (pelata peliä, lukea satuja, kuunnella musiikkia, istua sohvalla ja keskustella)?

Lapset ovat hyvin viisaita pieniä ihmisiä, joiden välittömyys ja välittämisen tarve vanhempiinsa saa heidät monesti ylittämään odotuksia. Lapsi tahtoo olla toivottu, rakastettu, hyväksytty. Miksi aikuinen keksii leikkejä joiden psyykkinen vaikutus voi olla paljon syvempi kuin tahdomme myöntää? Eikö lapsellakin ole oikeus tietää totuus vanhempansa tunteista ja jaksamisesta edes perustasolla? Eikö lapsella ole oikeutta osallistua ja tehdä joulua yhdessä vanhempiensa kanssa? Eikö osa jännitystä ja odotusta ole juuri siinä, että tehdään yhdessä jotain asioita ja jotain säilyy yllätyksenä? Miksi aikuisen tulisi olla ainoa, joka ottaa kantaakseen joulun onnistumisen taakan? Eikö lapselle kuulu myös oikeus rakentaa elämäänsä ja erityisesti merkityksellisiä hetkiä elämässään?

Omassa perhessä ei ole koskaan käytetty tätä tontut kurkkii -pelotetta. Olemme ymmärtäneet ja toimineet vanhempina niin, että lapset ovat saaneet osallistua taitojensa ja ikänsä mukaisesti joulun valmisteluun. Tämä valmistelu on lisäksi opettanut lapsillemme itsenäistymistä, traditioita, ruuan valmistusta ja aikuisen arvostusta lasta kohtaan. Lapsen ottaminen mukaan ja se, että sallimme hänen olla levoton odotuksessaan on lapsen sallimista olla autenttinen, myös aikuinen on saanut olla autenttinen ja myöntyvä siihen että kiire ja stressi voi toisinaan viedä voimia iloisesta odotuksesta. Tämä ymmärrys auttaa lasta myös ymmärtämään, että äidin tai isän ”ärtyisyys” ei ole välttämättä lapsesta johtuvaa. Autenttisuus opettaa lapselle tervettä suhtatumista tunteisiin ja pelottomuutta kohdata myös pelottavia tunteita (kiukkua, turhautumista, aikuisen ärtymystä).

Kasvattaminen ei koskaan ole yksisuuntaista, joten opetellessaan tai ottaessaan käyttöön uusia metodeita, parantaa aikuinen itseään samalla muuttaessaan lapsensa tulevaisuutta. Ilo tästä muutoksesta on siksi moninkertainen, sillä hyötysuhde on kaksinkertainen. Myös tulevat stressit kokevat deflaation.

Stressittömämpää ja rakastavampaa vanhemmuutta ja joulua kaikille toivoen! Hannele Valopää

Aurelia ja Aguila

Aurelia ja Aguila syntyivät kaksosina maailmaan, joka oli hyvin kaoottinen. Vanhemmat hoitivat ja opettivat heitä, suojaten turhalta. Aurelian ja Aguilan vanhemmat olivat vanhoja sieluja ja siksi, heidän ymmärryksensä ja intuitionsa ohjasivat lapsia ja perhettä pysymään niin sanotusti oikealla tiellä. Lapset oppivat jo pienenä kommunikoimaan keskenään ja vanhempiensa kanssa telepaattisesti ja koska he olivat empaatikkoja, he myös aistivat ympäristön ja sen tunnetilat monia muita herkemmin.

Aurelia ja Aguila olivat musikaalisia, joten pienestä pitäen heille tarjottiin mahdollisuuksia ilmaista itseään muskaalisin keinoin. Koko perhe nautti suunnattomasti yhteisistä musikaalisista tuokioista. Musiikki toi niin paljon iloa ja hyvinvointia perheelle, että he kykenivät parantamaan ja pitämään ulkoista kaaosta ja sen kuluttavuutta kaukana kotoaan ja heistä itsestään fyysisinä olentoina. Musiikki oli niin olennainen osa elämää, että aamu alkoi usein ilon tanssilla ja sisäisillä revontulilla. Ruoka, rakkaus, yhdessäolo, kaikki maistui ja tuntui paremmalta tuon rakkauden ja yhteisyyden kokemuksen vuoksi. Elämä kaaoksessa oli siedettävää ja jopa purkaukset ulkoapäin oli helpompi muuntaa rakkauden energiaksi, rauhaksi ja anteeksiannoksi ja lopulta unohdukseksi.

Perhe palveli universumia rakkaudellaan, tämä lisäsi kateutta ja pahoja puheita tästä kummallisesta perheestä, joka ei tuntunut näkevän pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Heitä pidettiin ylemmyydentuntoisina toisinaan ja jopa ylimielisinä. Pahat kielet puhuivat että he harjoittivat jotain voodoota tai vastaavaa. Panettelu oli niin voimakasta, että Aurelia ja Aguila eristettiin naapuruston muista lapsista, tästä huolimatta perhe kulki luottavana eteenpäin, luottaen vain univerumin rakkauteen ja viesteihin jotka ohjasivat heitä eteenpäin ja tietysti tanssien ja musisoiden. Musiikki loi elämän eliksiiriä ja voimaa ja tahtoa jatkaa.

Perhe uskoi, että vielä tulisi päivä, jolloin muutkin astuisivat tähän mukavaan ja rakkaudelliseen tapaan elää harmoniassa ihmisinä ja luonnon kanssa. Silläkin uhalla, että heidät kaikki tapettaisiin perhe teki hiljasuudessa hyvää monella tavalla. Vanhemmat siirsivät tietoaan ja taitojaan Aurelialle ja Aguilalle ja siksi lapset jo pienestä pitäen kommunikoivat eläimien ja luonnon kanssa hyvin luonnollisesti. Laset näkivät puiden auroja ja jopa ihan pienten eläinten auroja ja osasivat siksi lähestyä ja kommunoida muita paremmin tarvittavalla tavalla. Aquila oli siskoaan parempi lintujen kanssa, olihan hänen nimensäkin ylvään kotkan mukaan. Aurelia taas kommunikoi puiden henkien kanssa päivittäin ja oli jo nuorena kuin Äiti Maan inkarnaatio.

Näkymättömissä oli paljon sellaista, jota muut eivät nähneet tai ymmärtäneet ja vaikka perhe olisi koittanut selittää, eivät monet olisi ymmärtäneet. Perhe yritti kokemuksellisesti tehdä näkyväksi sitä minkä he tiesivät mahdolliseksi ja rakkaudelliseksi. Pelko ei tuntunut millään laantuvan ihmisissä ja perhe karkoitettiin ulkoisille saarille asumaan, siitä maasta jota he ja jo heidän isovanhempansa olivat asuttaneet. Perhe pakkasi tavaransa ja lähti sanaa sanomatta. Rakkaus ja ymmärrys sydämessään he jättivät hyvästit esi-isiensä maalle tietäen että vielä tulisi aika kun he voisivat palata kotiin tervetulleina. Perhe ymmärsi myös, että he olisivat yhteydessä esi-isiensä henkiin ja maan kristalleihin, joten vaikka heidät karkoitettiinkin, he eivät koskaan olisi erossa siitä mikä heidät siihen maahan yhdisti. Fyysinen ero ei tarkoittanut universumin mittakaavassa eroa, vain pidempää välimatkaa. Tämän elämän matka ei ollut lopullinen matka ja päämäärä, sen vanhemmat opettivat Aurelialle ja Aguilalle heidän itkiessään eroa rakkaasta kotiseudustaan ja sen luonnosta.

Niin matka jatkui ja jatkuu tänäkin päivänä jossain tanssien rakkauden tanssia, paljain jaloin ja avoimin ja rakastavin sydämin, syyttelemättä ja katkeroitumatta.

Ilon tanssi jatkukoon…….

Kulku kohti rakkautta itseen

Kaunis sunnuntaiaamu valaisi keittiön kun hän istui juomaan aamukahvia. Tuttuun tapaansa hän vilkuili juodessaan sosiaalisen median postauksia ja artikkeleita. Keskittymällä ulkoiseen maailmaan hän yritti työntää pois omaa fyysistä epämukavuutta, sitä joka huusi sisällään kuin suuri huutomerkki. Tuo huutomerkki kasvoi kasvamistaan kunnes sen poistyöntäminen oli mahdotonta, niinpä hän siirtyi meditoimaan ja keskittyi omaan sisäiseen muutokseensa. Visualisoimalla hän käänsi epämukavuutta mukavuuteen, rakkaudettomuutta rakkauteen.

Auringon kauneus ja värit alkoivat hehkua sisäisesti ja hän sai yhteyden yliminäänsä tai kuten toiset sitä kutsuvat universumin kollektiiviseen tietoisuuteen tai Jumalaan. Sanat eivät tuossa maailmassa merkitse samalla tavalla tai jos merkitsevätkin ne ovat moniselitteisiä, moniulotteisia. Moniseltteisyys sekään ei ole yksinkertaista, vaan ihmisen itsensä määrittämää ja kykyä käsittää tai sitten kokonaan intuition ja kollektiivisen tietoisuuden käsitystä siitä mitä jokin sana tietyssä kontekstissa tarkoittaa. Sanoihin voi hukkua, joten hän meditoidessaan pyrki pois määritellystä maailmasta, ihmisen rajoitteista, kontrollista. Meditaatiossa hän pyrki vapaaseen assosiaatioon, rakkauteen ja yhteyteen kollektiivisen maailman kanssa tai oikeammin tulemaan itsessään kokonaiseksi.

Ymmärrys ja kasvu oli tullut mutkien kautta, se ei ollut suora oppimistie, oikopolkuja, mestareita eikä mieltä laajentavia aineita vaan kurinalaista omistautumista ja nöyryyttä. Oppia ymmärtämään itseä hyväksyvällä tavalla, tarvetta tulla tarpeettomaksi. Vanhemman tai opettajan tarve kun on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tämä tarpeettomuus, se voisi olla kuvaus tietynlaisesta nirvanasta, tietoisuutta että on kokonainen tai kenties sitä, että lapsi ja aikuinen ihmisessä itsessään on tasapainossa. Kysyjä kysyy ja löytää vastaukset itsestään, on kokonainen ja rauhallinen. Matka tähän pisteeseen oli kestänyt kauan ja sen saattoi menettää minä hetkenä hyvänsä, mennä epätasapainoon ja alkaa tuntemaan epämukavuutta kehossaan, sairautta tai tuntemuksia, tunnekuohuja, riittämättömyyttä…

Työtä oli siis jatkettava lakkaamatta. Oli tullut aika ymmärtää, että henkisen kasvun edellytys oli tehdä meditaatiosta rutiini. Ihmisen oli opittava tulemaan tarpeettomaksi, kehon ja egon oli siis opittava olemaan hiljaa. Kuitenkin kaiken tämän valaistumisensa keskellä hän ymmärsi, että elääkseen oli oltava osa sitä kehoa ja ihmistä joksi oli syntynyt sattui se sitten miten paljon tahansa. Se tasapaino, miten sen löytäisi? Miten oppisi olemaan sinut kivun ja maallisen kehonsa ja sen maallisten tarpeiden kanssa? Mistä löytää lopulta kehollinen rakkaus? Ratkaisu olisi ehkä yksinkertaisempi kuin hän halusi myöntää. Oli opittava syömään, toimimaan ihmissuhteissa, liikkumaan, lepäämään, oppimaan sitä mikä tuntui rakkaudelta. Oli siis kuunneltava sisältään ääntä, joka rukoili ja pyysi tekemään hyvää itselleen, jotta kehon pitkä elämä olisi mahdollinen tai jos lyhyt elämä oli rakkautta niin elää ilman rajoituksia villinä ja vapaana, itseään tuomitsematta.

Tämä ihminen, tämä kurinalainen ihminen, tahtoi elää yksinkertaisesti ja kurinalaisesti, sillä sielu tässä kehossa tiesi nauttivansa puhtaudesta, yksinkertaisuudesta, pyhästä hiljaisuudesta ja rauhasta. Ei hänestä tietysti mitään munkkia tulisi, eikä luolamiestä, mutta paremminkin itsensä tunteva ja jaksamistaan ja energioitaan hallitseva, onnea säteilevä ja toisia palveleva kokonaisuus.