Historia tekee meistä sen kuka olemme / History makes us what we are

Keskutelin lapseni kanssa tänään maamme nimestä. Ihmettelin jälleen kerran miksi maamme nimi on Suomi omalla kielellämme, mutta kaikilla muilla kielillä se on Finland tai hyvin lähelle vastaavaa. Yritin ymmärtää miten kielessämme käytetty nimi oli muodostunut. Lapseni keksi ratkaisun sanoista fin land (hieno maa). Kuulostaa melko järkevältä. Sitten pohdimme miksi tietty itsehallintoalue olisi saanut nimen erottuvana osana emämaata. Arvonimi ruhtinaille tai kuninkaallisille on tietysti yksi selitys. Vaikka aluksi Suomen suuriruhtinaskunnalla ei ollut erillistä hallitsevaa prinssiä tai ruhtinasta vaan valta oli suoraan kuninkaan vallan alla, niin ison alueen hallintoalue osoittautui myöhemmin kannattavaksi jakaa erilliselle henkilölle strategisen asemansa ja suuruutensa vuoksi. huomautuksena: Tämä on minun pohdintaani, ei virallista historiaa.

Sen sijaan mikä on kiinnostavaa, on Suomen vaakunan modostuminen. Alla selvitys miten eri alueiden vaakunoista muodostui maamme tunnukseksi syntynyt symboli. Olen usein pohtinut sitä kuinka vaakunassamme on leijona. Ymmärrän, että heraldiikassa kuvataan eri asioita symbolein, mutta jotenkin heraldiikan selvitys ei ole tuntunut riittävältä. Tämä seuraava kuvaus täydentää tuota kuvaa ja saa ymmärtämään paremmin moninaista kuvaa ja symboliikkaa.

Pääartikkeli: Suomen vaakuna
Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna lukeutui Ruotsin kuninkaan arvomerkkeihin. Vanhin säilynyt Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna on Uppsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, jonka viimeistely valmistui vuonna 1591. Vaakuna on yhdistelmä Suomen herttuoiden sineteissä jo 1300-luvun alussa esiintyneestä pystystä leijonavaakunasta ja 1500-luvulla käytetystä Karjalan vaakunasta. Todennäköisesti Käkisalmen valtauksen jälkeen valmistuneessa vaakunassa Suomen herttuoiden leijona polkee Karjalan vaakunan kotkapäistä venäläistä käyräsapelia, joka on alun perin turkkilainen ja islamilainen vallan merkki. Leijona heiluttaa oikealla panssaroidulla käsivarrellaan Karjalan vaakunan länsimaista kaksiteräistä miekkaa.

lähde wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

Ehkä tämä osittain tiedostamaton hapuilu ja pohdinta on lopulta sen tosiasian etsimistä, kuka minä olen ja mikä on maamme kansa. Vaikka Suomessa opetetaan kouluissa historiaa, on selvää, että oppivuosiin koulussa ei voida millään sisällyttää kaikkea edes olennaista, vaan on osattava olla kiinnostunut ja etsiä historiaa eri tavoin (tietysti kiinnostuksensa mukaan). Ehkä olen aiemmin maininnut kiinnostukseni Euroopan historiaan ja historiaan yleensä. Suomen historia, on monesti kouluissa ollut supistettu ainoastaan esihistoriaan ja maailmansotien historiaan. Niin paljon kiinnostavaa jätetään pois ja jostain syystä esihistoria ja sotahistoria eivät ole olleet innoittamassa tutkimaan syvemmin. Syy on tietysti minussa. Ehkä haluaisin historiamme olevan jotain muuta, kuin minulle on kerrottu tai sitten olen vain ollut laput silmillä. Olenhan minä matkoilla käynyt paikallishistorian museoissa ja maakuntamuseoissa. Olen ollut ylpeä ja iloinen ymmärtäessäni enemmän. Tutkiminen ja etsiminen on kuitenkin rajoittunut niihin matkoihin, niin kuin niin monesti on tapana. Matkat ovat kuin unitarinoita tai mukavia muistoja joita voi pimeinä iltoina sitten  muistella. Ehkä olisi parempi ottaa uusi asenne  historian tutkimiseen. Ehkä se, mitä löytää jostain voisi viedä eteenpäin, kirjallisuuteen, netti artikkeleihin ja jopa työmenetelmien tutkimiseen tai tapakulttuurien ymmärtämiseen.

Historia ei ole vain väkivaltaa tai menneisyyttä. Jos näemme sen vain halveksuttavana tai huonona, jos ajattelemme, että vain edistyksellä on merkitystä, silloin hukkaamme tärkeän ja jo opitun osan ihmisyytemme kehityskulkua. Vain muistamalla menneisyyden voimme pitää muutoksen lankoja käsissämme, toistamatta menneisyyden virheitä. Siksi on erittäin tärkeää ymmärtää myös näinä päivinä, miksi ”pahojen” ihmisten teot on paljastettava ja ymmärrettävä heidän ”tapakulttuurinsa” tai ”motiivinsa”. Meillä ei ole varaa valita, sitä tapaa enää uudestaan. Tämä on kuin kirjan kirjoittamista, kuin uuden raamatun kirjoittamista. Me määritämme sen mikä on hyvyyttä, oikeutettua, rehellistä, rakkaudellista, inhimillistä etc.

Pikku tarinoista syntyy isompi tarina. Koko kirja kirjoitetaan yksi luku kerrallaan. Purosta muodostuu virta ja se virta vie lopulta mereen. Kaikki sitoutuu toisiinsa. Maailma on yhtä vaikka me aina haluamme istuttaa itsemme yhteen kansakuntaan, yhteen muottiin, yhteen uskontokutaan. Tarpeemme määritellä rajoittaa, mutta samalla se on osa pientä tärkeää puroa, joka muovaa ja muodostaa pienempää ja eheämpää kuvaa mikrotasolla edeten makrotasolle. Uskon ja toivon, että tietynlainen vastakkainasettelu globaalisti ajattelevien, yhtenäisyyttä ajavien ja konservatiivisesti ja eriyttävästi ajattelevien kesken lieventyisi. Toivoisin, että oppisimme näkemään hyviä ja kehityskelpoisia ideoita tai toimintamalleja kummassakin puolessa. Yhteispeli pahaa vastaan on todellisuutemme. Vanhan vastakkainasettelun aika on ohi. Toivon, että jokainen valontaistelija muistaisi tämän ja painaisi sen mieleensä.

Kaunista keväistä viikonloppua kaikille toivoo sisarenne pohjoisesta maasta! Eläkäähän ihmisiksi!

 

Ei se mitä sinulla on vaan miten käytät sitä mitä sinulla on

”Ei se mitä sinulla on vaan miten käytät sitä mitä sinulla on.” Kuinka usein ihminen näkeekään puutteen, vertaa sitä mitä itsellä ei ole ja mitä jollain toisella on? Kuinka monesti keräämme tietoa, taitoja tai tavaroita kotiimme vain jättääksemme ne lojumaan ja käyttämättömiksi? Mielikuvituksemme ja ymmärryksemme käyttötavoista tai uudelleensovelluksesta on niin kovin rajoittunut. Mieluummin käytämme suunnattoman määrän energiaa ja resursseja luodaksemme jotain uutta ja hienoa.

Emmekö voisi katsella olemassaolevaa uusin silmin, ikäänkuin lapsen ihmetyksellä, kuin sellainen jolla ei ole mitään käsitystä siitä mikä tavaran alkuperäinen tarkoitus on? Samoin kuin taidot ja tiedot, joita olemme oppineet elämässämme, joille voisimme koittaa löytää uuden soveltamisalueen ja käyttötavan. Esimerkikisi yhdistämällä kahta tai useampaa taitoa, joita osaa, uudelleen yhdeksi käytettäväksi ja hyödylliseksi palveluksi tai tuotteeksi. Kun otamme tällaisen ajattelun käyttöön luomme tulevaisuuttamme eteenpäin ajatuksillamme ja luomme sitä kautta mahdollisuuksien potentiaalia, kutsumme luoksemme uusia mahdollisuuksia ja uusia resursseja. Meidän ajatuksemme ovat luovia ja jos annamme epäuskolle valtaa ja näemme vain mahdottomuuden ja nojaamme vain siihen mitä voimme konkreettisesti nähdä tai tietää, rajoitamme luovaa virtaamme ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yksinkertaisimmillaan tätä sattumaksi kutsuttua ilmiötä voisi kuvata sillä, kun ajattelet jotakuta ja pian hän esim. soittaa sinulle. Sattumaa ei ole olemassa. Ihmisellä on kyky keskustella toisen kanssa toisenlaisella yhteydellä kuin vain konkreettisella ja näkyvällä tavalla. Me olemme kaikki yhteydessä toisiimme ja ajatuksien avulla kutsumme niitä henkilöitä ja niitä mahdollisuuksia, joista on meille ”hyötyä” tai niitä joita kuvittelemme. Hyvässä ja pahassa ajatuksemme kutsuvat luokseen mahdollisuuksia ja ihmisiä.

Kuinka voisimme olla luovempia ja keskittyä mahdollisuuksiin puutteen sijaan? Tärkeintä on kaiketi keskittyä enemmänkin siihen, että käyttää sitä mitä ON ja on tietoinen siitä että on SAANUT taidon tai vaurautta (henkistä tai materiaalista), mitä voi hyödyntää omassa elämässään. Siinä mielessä annetut neuvot vastakkaisten osapuolien, dualististen näkemysten, osalta ovat varsin hyödyttömiä ja lietsovat vain vanhaa herravihaa tai katkeruutta ja sitä että lopulta kumpikaan osapuoli ei osaa lähentyä toisiaan tai näe toistensa näkökulmaa yhtään paremmin kuin aiemminkaan. Tietyllä tavalla vastakkainasettelu pitää meidät sidottuna kapeutuneeseen ja vajavaiseen tapaan toimia tai nähdä mitään uutta missään. On siis nähtävä omistavansa taito tai tavara uudelleen arvokkaana ja toimivana itselle ja jos se ei olekaan enää käyttökelpoinen itselle voisi ajatella että sillä voisi olla käyttötarkoitus jollekin toiselle. Voi myös yrittää nähdä vastakkaisen puolen ajatukset yrityksensä näyttää tilanteemme toinen näkökulma. Vastapuoli on peili, ei välttämättä virheetön tai kaipaamamme vastaus, ei välttämättä ymmärtäjä tilanteellemme vaan vain toinen näkökulma asiaan.

Toinen vaurauden näkökulma on siinä, miten näemme ajan. Näemmekö ajan resurssina vai pidämmekö sitä jotenkin itsestäänselvyytenä osana elämää? Miten käytät sen mitä sinulla on? Mikä on sen tarkoitus että toisella on aina kiire tai toisella vain vapaata? Miten kokemus hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä ja sitä kautta itsetunnosta vaikuttaa siihen miten käytämme sitä mitä meillä on? Varsin merkityksellisiä kysymyksiä kaikki ja jokaisella näihin kysymyksiin on oma yksilöllinen vastaus. Meidän vapautemme on juuri sitä, että osaamme käyttää hyödyksi tämän päivän ja nämä haasteet tai annetut mahdollisuudet. Aika on resursseista merkittävämpiä, vaikka spirituaalisessa maailmassa ja kvanttifysiikan näkökulmasta katsottuna aikaa ei ole olemassa. Nämä asiat ovat kovin sekoittavia ja vaativat ymmärryksen tasolla vanhasta poikkeavaa ajattelua ja itsestäänselvyydestä tai lienaarisuudesta luopumista. On siis hyvä pysyä nyt aluksi vauraudessa ja käsityksessä siitä, että aika on vaurauden resurssi. Sanonta kuuluukin, että köyhä voi olla rikas ja rikas voi olla köyhä. Kyse on siitä kuinka ymmmärrämme resurssit ja mahdollisuudet ja kuinka lopulta hyödynnämme tämän päivän ja nämä resurssit.

Toivottomuus ja luovutusmieliala ovat myrkkyä kaikille osapuolille. Oma kehitys lähtee siitä, ettei vertaa toisiin vaan näkee omat resurssit ja mahdollisuuden uudessa valossa. Yksikään päivä ei ole itsestäänselvyys. Miten sinä näet omat resurssisi ja osaatko arvostaa ja käyttää sitä mitä on, vai vellotko puuteajattelussa, uhrimielialassa tai negatiivisessa kateudessa? Maailma on tehty meitä kaikkia varten ja jokaisen yksilölliset resurssit vievät häntä kohti hänen elämäntehtäväänsä. Toisten tuomitseminen ja sellainen ajattelu, että voisi sanoa mikä toiselle on hyväksi olisi osattava jättää menneeseen. Voimme toki keskustella ja pohtia, mutta meidän on ymmärrettävä, että pohdinnan tarkoitus ei ole kertoa miten meidän tulisi toimia tai muuttua vaan se on vain peili laajempaan näkökulmaan, jonka avulla voimme tehdä päätelmiä ja päätöksiä itseämme ja tulevaisuuttamme koskien. Siksi ANTEEKSIANTAVA mieli ja todellinen kuunteleminen ovat parhaita tapoja hyötyä siitä mitä ja ketä kohtaamme tässä päivässä tulevaisuutemme rakennuspalikoiksi.

 

 

Joulu lapsille vähemmällä stressillä

Joulukuussa on keskitytty lapsiin ja lapsen kaltaiseen mieleen. Ilmassa on odotusta ja toivoa ja tiettyä taikaa. Moni lapsi on kuullut, että pitäisi olla erityisen kiltti, kun tontut kurkkivat ja raportoivat joulupukille. Aikuisista tämä on ”hauska” leikki, mutta monille pienille ahdistusta ja unettomuutta ja syyllisyyttä opettava kokemus. Ei lapsi muutu yhdeksi kuukaudeksi vain koska aikuinen keksiin sairaan leikin. Lapsella on oikeus olla lapsi kaikkina kuukausina vuodessa. On selvää, että odotus voi näkyä fyysisenä levottomuutena tai ylivilkkaana toimintana, mutta aikuisen ei tulisi lisätä lapsen ahdistusta tai vaatia tältä ylisuoritusta kiltteyden verukkeella. On tietysti ymmärrettävää, että aikuinen jouluahdistuksessaan toivoisi rauhallista joulunaikaa kiireen keskelle, mutta onko oikein ja kohtuutta siirtää odotuksillaan sitä lapsiin? Eikö sen sijaan olisi kohtuullista ja kaikkien kannalta rakentavampaa myöntää lapselle, että on kiirettä ja väsymystä? On ehkä odotuksia siellä ja täällä. Voisiko jopa ottaa yhteistä ilta-aikaa ja miettiä mikä on mukavaa, kohtuullista ja toivottavaa yhdessä lapsen kanssa? Voisiko kiireen pysäyttää ja tehdä yhdessä jotain mukavaa (pelata peliä, lukea satuja, kuunnella musiikkia, istua sohvalla ja keskustella)?

Lapset ovat hyvin viisaita pieniä ihmisiä, joiden välittömyys ja välittämisen tarve vanhempiinsa saa heidät monesti ylittämään odotuksia. Lapsi tahtoo olla toivottu, rakastettu, hyväksytty. Miksi aikuinen keksii leikkejä joiden psyykkinen vaikutus voi olla paljon syvempi kuin tahdomme myöntää? Eikö lapsellakin ole oikeus tietää totuus vanhempansa tunteista ja jaksamisesta edes perustasolla? Eikö lapsella ole oikeutta osallistua ja tehdä joulua yhdessä vanhempiensa kanssa? Eikö osa jännitystä ja odotusta ole juuri siinä, että tehdään yhdessä jotain asioita ja jotain säilyy yllätyksenä? Miksi aikuisen tulisi olla ainoa, joka ottaa kantaakseen joulun onnistumisen taakan? Eikö lapselle kuulu myös oikeus rakentaa elämäänsä ja erityisesti merkityksellisiä hetkiä elämässään?

Omassa perhessä ei ole koskaan käytetty tätä tontut kurkkii -pelotetta. Olemme ymmärtäneet ja toimineet vanhempina niin, että lapset ovat saaneet osallistua taitojensa ja ikänsä mukaisesti joulun valmisteluun. Tämä valmistelu on lisäksi opettanut lapsillemme itsenäistymistä, traditioita, ruuan valmistusta ja aikuisen arvostusta lasta kohtaan. Lapsen ottaminen mukaan ja se, että sallimme hänen olla levoton odotuksessaan on lapsen sallimista olla autenttinen, myös aikuinen on saanut olla autenttinen ja myöntyvä siihen että kiire ja stressi voi toisinaan viedä voimia iloisesta odotuksesta. Tämä ymmärrys auttaa lasta myös ymmärtämään, että äidin tai isän ”ärtyisyys” ei ole välttämättä lapsesta johtuvaa. Autenttisuus opettaa lapselle tervettä suhtatumista tunteisiin ja pelottomuutta kohdata myös pelottavia tunteita (kiukkua, turhautumista, aikuisen ärtymystä).

Kasvattaminen ei koskaan ole yksisuuntaista, joten opetellessaan tai ottaessaan käyttöön uusia metodeita, parantaa aikuinen itseään samalla muuttaessaan lapsensa tulevaisuutta. Ilo tästä muutoksesta on siksi moninkertainen, sillä hyötysuhde on kaksinkertainen. Myös tulevat stressit kokevat deflaation.

Stressittömämpää ja rakastavampaa vanhemmuutta ja joulua kaikille toivoen! Hannele Valopää

Joskus musiikki on kauneinta ja koko maailma

Maailma on kaunis ja toisinaan musiikin maailma vielä kauniimpi. Kauniimpi kun se mitä voit kuulla. Kuulemasi muuttuu liikkeeksi sisälläsi, väreiksi mielessäsi, tunteiden valtavaksi energiaksi. Se on kuin tuhat enekeliä syleilisi ja antaisi valoa. Siinä hetkessä ei ole ketään muuta, vain sinä ja musiikki ja kuitenkin koko universumi siinä synkronistisessa liikkeessä.

Jotkut sanovat, että musiikki tai jonkin sortin musiikki on pahasta ja että se musiikki lietsoo alhaista energiaa, sellaista mikä ei palvele omaa ja maailmankaikkeuden hyvää. Musiikki, mikä ei palvele rakkautta ei ole musiikkia. Jos kuitenkin katsomme kaikkia sävellettyjä kappaleita maailmassa, ovat ne olleet rakkautta säveltäjälle ja sanoittajalle, ovat ne olleet totuus ja tunnelilmaisu siitä mitä se tai ne ihmiset kokevat. Emme siis voi sanoa, että jokin musiikki ei olisi rakkauden ilmausta. Voimme vain todeta, että jokin  tuntuu tai saa meidät tuntemaan epämukavuutta tai ahdistusta. Voimme tunteillamme tietää, että tämä tietty kappale tai tyylilaji ei sovi meidän kokemukseemme rakkauden ilmaisusta. Tietty musiikki voi siis todellakin laskea energiaasi tai tuoda tunteita vihasta tai ahdistusta. Ei ole yhdentekevää mitä kuuntelemme ja mitä sallimme korviimme. Emme silti voi tuomita tai sanoa, että jokin on huonoa rakkaudetonta musiikkia ja alentaa energiaa yleistettävästi. Sellaista asiaa kuin yleistys pitäisi varoa. Mikä palvelee toista ei palvele toista. Suvaisevampia voimme opetella olemaan. Ymmärtää että kaikki luova on tunneilmaisua ja siksi rakkauden ilmausta. Emme  voi kieltää negatiivisia tunteitamme, emme sitä osaa itsessämme, mikä ei ole niin kaunista tai tasaista. Voimme ilmaista esimerkiksi vihaa juuri musiikin kautta paljon rakentavammin kuin suuntaamalla energiamme toisia kohti sanoin tai teoin.

Tämä kappale tuli tänään tärkeäksi minulle. Koin syvää ja hyvää tunnetta. Olin positiivinen ja rakastavampi ihminen kaikkia muita ja maapalloamme kohtaan. Koin yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Sain muistutuksen siitä mitä  minun tulisi tehdä seuraavaksi, sellainen pieni polku, jota en oikein ole rohjennut aloittaa, vaikka rakkaus sitä oppimista ja tekemistä kohtaan on ilmeinen.

Usein se mitä haluamme ilmenee meille juuri monissa pienissä toistuvissa asioissa ja ne saavat meidät tuntemaan rauhaa, iloa , rakkaudellista hyvää itseämme kohtaa. Niitä asiota kohti olisi opittava suuntaamaan oma purtensa. Minäkin yritän ja jotenkin se yrittäminen ei edes tunnu ihan niin vaikealta kuin ehkä kuvittelen. Salaisesti hymyilen ja mietin mistä löydän seuraavan pätkän narua tähän yhtälöön, tähän rakkauden iloon.

Ihanaa päivää teille lukijat! Muistakaa kastelle niitä haaveitanne pienillä asioilla mahdollisimman usein! Niin minäkin yritän taas, niin monen ”epäonnistuneen” vuoden jälkeen.

Sallimmeko todella tunteidenilmaisun?

Tunne siitä kun on vahva (maskuliininen) vastaan herkkä (feminiininen) on veteen piirrettyä viivaa sisälläni. Uskallus olla ja näyttää todellinen ja monesti vaihteleva ja päivässä ja tilanteissa elävä olemus on vahvuutta mitä suuremmassa määrin. Ainakin Suomessa meidät naiset on totuttu näkemään vahvoina, pärjäävinä ja itsenäisinä ja toimeen tarttuvina. Kun nyt sitten aloitamme suunnan muutoksen, tullaksemme kokonaisemmiksi ja tasapainoisemmiksi naisiksi huomaamme kohtaavamme hämmentyneitä ja monesti hyvin hyökkääviä miehiä. Yritämme ymmärtää ja kohdata suhteet ja rakentaa itseämme. Yritämme tasapainoilla ja toisinaan sorrumme vielä miellyttämään tai kansanomaisesti ilmaistuna vaimentamaan herkkyyttämme, että miespuoliset kumppanimme (työssä tai kotona) ymmärtäisivät meitä paremmin. Yritämme auttaa heitä kasvamaan ja ymmärtämään meitä paremmin. Yritämme pehmittää matkaa, mutta astumme sudenkuoppaan, sillä tasoittaessamme ja yrittäessämme helpottaa suhdematkaa teemme itse asiassa siitä vaikeampaa ja samalla hitaampaa ja vaivalloisempaa.

Miesten on ymmärrettävä, että niin paljon kuin heidän on nyt otettava vastuuta ja kasvettava miehinä löytämään herkkyys itsessään, on heidän myös opittava ymmärtämään, että myös me naiset tahdomme olla täydemmin tunteiteidemme kuljetettavana, täydempiä ihmisiä, inhimillisempiä ihmisiä, jotka saavat olla haavoittuvia ja herkkiä toisinaan. Meidän kaikkien haasteena on siis opetella ”sietämään”, ottamaan vastaan tunteita paremmin. Meidän on ymmärrettävä, että tunteiden ilmaisu ei ole reaktiota ulkoiseen, vaikka se saattaakin tuntua siltä, vaan paremminkin reaktio omaan sisäiseen ymmärrykseen tilanteesta. Täten siis se, että joudumme riitaan jonkun kanssa, mikä saa aikaan  haukkumista ja huutamista, on lapsi sisällämme kuka ilmaisee tietynlaista avuttomuutta kohdata tilanne tai tunne. Kypsä henkilö kun pystyisi vastaamaan riidassa rauhallisella ja rationaalisella tavalla. Mitä taas kyyneleiden kestämiseen tulee, on sanomattakin selvää, että meidät kaikki on enemmän tai vähemmän ehdollistettu häpeämään, piilottamaan nuo heikkoutena ilmenevät tunteenpurkaukset. On siis uskaltauduttava avaamaan tilaa uudelle tavalle toimia. Sallimalla, vähennämme kerta toisensa jälkeen omaa hämmennystä ja toisen hämmennystä. Opetamme kehoamme ja mieltämme sallimaan ja antamaan reaktion tulla luonnollisena osana ihmisen tunteidenilmaisua.

Toinen puoli tässä tunteiden ilmaisun sallimisessa on kontrolloinnista luopuminen. Edes hellävaraisesti ilmaistu kehotus lopettaa ei ole soveliasta. Meidän on työstettävä itseämme ja suhteitamme yhtäaikaisesti ja ymmärrettävä, että yhtä sallittua kuin on huutaa ja solvata toisia nykypäivänä, niin yhtä sallittua on olla herkkä ja surullinen mitä ikinä se ilmaisullisesti kenellekin tarkoittaa. Meidän on ymmärrettävä, että emme voi suostua enää vanhoihin tapoihin piilottaa osaa tunteistamme tai paremminkin reaktiota kokemaamme. Oppiminen ei koskaan ole hetkellistä, vaan lineaari koko elämän jatkuva prosessi, jossa uskaltautuminen ottaa askelia eteenpäin ja sitten sulkeutuu toisinaan uudessa tilanteessa. Meidän on silti antauduttava ja tiedostettava ja annettava kaikille lupa olla tunneskaalassa rikkaampia. Meidän on hyvä oppia tukemaan toista, mutta ennenkuin siihen päästään uskon, että meistä jokaisen on sallittava ja hyväksyttävä tunnetyöskentely itsensä kanssa.

Aivan kuten spontaanit ilon kyyneleet ja riemunkiljahdukset esimerkiksi urheilukilpailuissa ovat sallittuja, olisi luonnollista päästää tunnemuureja romuttumaan kollektiivisti surullisemmissakin tilanteissa. Ehkä lopulta evoluutio sallisi sitten tulevaisuudessa yksityisimpien ilon tai surun kyynelten tulla ulos, puhdistaa sielua niin sanotusti muuallakin kuin turvallisessa ympäristössä tai vain sovituissa tilanteissa.

Kuten aina tämä artikkeli sai innoitusta omasta hetkellisestä kokemuksesta, jossa luin erästä artikkelia. Tässä artikkelissa koin energian olevan kovin hyökkäävää, vähättelevää ja  sen tavoite oli kontrolloida henkilöä. Hetkellisesti koin tunnepurkauksen itselläni olevan negatiivinen, sain kuitenkin avattua pikaisesti itselleni ymmmärryksen itseeni. Osasin tämän ymmärryksen kautta ottaa oppivan ja rauhallisen asenteen. Näin henkilön tarpeen purkautua sanallisesti ja kenties nähdä ja kasvaa kirjoituksensa kautta. Siinä mielessä me blogien pitäjät ja nettiartikkeleiden kirjoittajat voimme ”iloita”, että saamme oikolukea, editoida ja ”mutustella”, sitä oikeaa tapaa ilmaista. Voimme etsiä parasta tapaa kertoa kokemuksesta, tai mistä ikinä. On upeaa, että toiset meistä osaavat kirjoittaa ja ovat saaneet niin upean lahjan, että he osaavat sanoillaan liikuttaa tunnetiloja sisällämme pääsemättä varsinaisesti sisällemme. Suotavaan tietysti olisi, että tarkoituksemme olisi aina rakkaudellinen ja totuuteen pyrkivä vihan ja epäsovun liesomisen sijaan, mutta koska maailma on rakentunut vapaaseen tahtoon ja world wide webbiin, olemme itse itsemme herroja. Meidän on siis osattava kontrolloida ja rajoittaa sitä mitä sallimme päämme sisään.

Todellinen kypsä kun osaa kontrolloida tunteidensa ulospurkautumista, reaktiota ja sitä mitä ylipäänsä lukee tai millaisiin keskusteluihin ja suhteisiin itseään sitoo. Olen kenties vielä hyvin epäkypsä monella tavalla ja monien mielestä kirjoituksillani kutakuinkin mitätön. Uskon itse kuitenkin, että sanani ovat niille joita tiedän olevan maailmassa, niille jotka etsivät kenties ensimmäistä kertaa elämässään itsensä ymmärrystä tai niitä vielä melko nuoria, joiden perhesuhteet tai elämäntilanne ei ole antanut heille tervettä kasvualustaa ymmärtää itseään tai rakentaa terveitä suhteita ja uusia ihmissuhteita. Vaikka itse olen ujoista ujoin, uskaltaudun näiden kirjoituksieni avulla ilmaisemaan jotain syvempää itsestäni, minkä uskon yhä edelleen olevan tarkoitukseni elää täällä. Jos siis tulit ja luit tämän kirjoituksen olen kiitollinen että herätin mielenkiintosi ja sain ylläpidettyä sen tähän asti. Toivotan sinulle mukavaa kesäkuista päivää ja iloa ja uskallusta kasvaa sekä ilmaista itseäsi tunteidesi avulla paremmin. Me jokainen opetamme muita opettaessamme samalla itseämme.

Intuitio käyttöön ja kuuntelemaan viisauksia joihin se ohjaa

Tein tässä juuri äsken aamuvenyttelyä jooga liikkeiden avulla. Tämän pienen hetken päätteeksi sai voimakkaan ohjauksen katsoa vieressä olevaa kirjahyllyäni. Siellä tietty kirja pyydettiin ottamaan käteen ja koska tiesin, että ohjaus tuli universumilta kysyin, että mikä sivu minun tulisi avata. Sain vastauksen 160. Tämä positiivinen viesti on tarkoitettu teille kaikille itsenne vähättelijöille ja virheitä pelkääville. Tämä on tämän päivän intuitiivinen viesti olla huolestumatta.

Muista, että virheiden tekeminen on luvallista

Elämänilon löytämiseen kuuluu itsemme hyväksymiseen, kun teemme virheitä. Monet alkavat vaipua epätoivoon tai moittia itseään armottomasti tehtyään virheen. Tuntuu rikokselta rikkoa lasi, unohtaa kokous tai tärkeän paperin postittaminen ajallaan tai läikyttää kahvia kirjeelle. Tärkeintä on muistaa, että kaikki tekevät virheitä – minä, sinä, jokainen!

On tärkeää panna virheet oikeisiin mittasuhteisiin. Virheesi todennäköisesti näyttää omasta mielestäsi suuremmalta kuin kenenkään toisen mielestä. Yleensäkin ihmiset hermostuvat virheistään, koska heitä hävettää – he luulevat, että heissä on jotain vikaa, jos he tekevät virheen. Tässä lista asioista, joita voit sanoa pysyäksesi ystävällisenä itseäsi kohtaan:

  • Kaikki tekevät virheitä.
  • Virheiden tekeminen on luonnollista.
  • Voin mennä takaisin ja pyytää anteeksi.
  • Voin todennäköisesti siivota sotkuni.
  • En ole paha, vaikka teenkin virheen.
  • Se on vain silmänräpäys maailmakaikkeudessa.
  • Viikon kuluttua sillä ei enää ole väliä, ja vaikka olisikin, pysyn silti hengissä.
  • Voin tehdä virheitä ja saada silti rakkautta.

Pane sitten virheesi oikeisiin mittassuhteisiin. Pikku juttu. Maapallo pyörii yhä, lapsia syntyy, kalat uivat ja sinä olet yhä arvokas ihminen. Minusta meidän kulttuurissamme on paradoksaalista, että tuhansia ihmisiä tappavien ja vammauttavien pommien pudottamisesta päättävät ihmiset murehtivat tekojaan paljon vähemmän kuin ihminen, joka kaataa lasillisen maitoa keittiön lattialle.

Ole siis lempeä itsellesi. Vaikka vanhempasi raivoaisivat ja huusivat sinulle, kun teit virheitä, sinun ei silti tarvitse tehdä samoin.

Patricia Davis- Kasl Elämänilon kirja

Rakkaudellista kasvun ja muutoksen päivää kaikille ja ISO HALAUS niille hiljaisille joilla on tänään vaikeaa. Enkeli kulkekoon vierellänne ja olkoon päivänne siunattu pienillä kauniilla asioilla.