100-VUOTIAALLE

Syntymäpäivätoivotukseni

  1. Katso ihmisiä joka hetki avoimena ymmärtämään.
  2. Jos joku kertoo sinulle mielipiteensä toisesta tai jostain asiasta, näe se yksin hänen mielipiteenään. Ole vapaa muodostamaan mielipide vapaana ennakkoluuloista, ennakkonäkemyksistä, tuomitsevista mielipiteistä.
  3. Anna jokaiselle kasvun mahdollisuus. Älä alista ketään ennalta määrättyyn muottiin.
  4. Ole vuorovaikutuksessa läsnä, erityisesti niille jotka ovat haavoittuvassa asemassa tai heikommassa asemassa kuin sinä itse.
  5. Älä anna neuvoja jos sinulta ei niitä pyydetä, vaan luota ihmisen kykyyn voimaantua ja löytää itse oikeat ratkaisut elämälleen.
  6. Tee hyvää, mutta älä pröystäile tai markkinoi sitä. Tiedosta se, että tekosi saa huomion ja kiitoksen.
  7. Elä yhteydessä toisiin ja ole avuksi jos sinulla on mahdollisuus. Pienet huomioinosoitukset tai avunanto ovat merkityksellisempiä todellisuudessa kuin suuret ja näyttävät tavat.
  8. Kuuntele, enemmän kuin puhut. Opi ymmärtämään itseäsi ja toista.
  9. Reagoi vain jos se on tarpeen. Reagoi myötätunnolla vaikka toinen kiusaisi/ärsyttäisi tai koittaisi jyrätä.
  10. Opeta lapsille myötätuntoa kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja jos se itselle on vaikeaa opettele sitä eläimiltä ja luonnosta.
  11. Lue paljon kaikenlaista, laajenna maailmankuvaasi, jotta et tuomitsisi. Lue myös lapsille ja keskustele heidän kanssaan heille tärkeistä asioista.
  12. Arvosta lasta yhtä paljon kuin täysivaltaista aikuista, arvosta myös vähemmistöjen edustajia, sillä voi olla että sinä kuulut joskus jossain tilanteessa vähemmistöön.
  13. Opettele olemaan pilkkaamatta ketään. Pilkkaaminen osoittaa että et ole kovin kypsä tai että sinulla on itsetunto-ongelmia tai pelkoja. Työstä pelkojasi ja näe pilkkaamisen tarve peilinä sinulle kasvaa ja oppia kypsyyttä ihmisenä.

OIKEIN PALJON ONNEA 100-VUOTIAALLE MINUN PUOLESTA. OLKAAMME MAAILMALLE ESIMERKKINÄ PIENESTÄ KANSASTA, JOKA OSAA JA TAHTOO PUHALTAA YHTEEN HIILEEN. OLKAAMME OSA SUURTA PERHETTÄ MYÖTÄTUNTOISINA MAAILMAN VÄHEMPI OSAISILLE, SILLÄ NIIN KUIN HE NYT TARVITSEVAT APUA NIIN MEKIN JOSKUS TARVITSIMME JA TULEMME TARVITSEMAAN.

#SheLovedHerself

Katsoin tänään jakson vaakakapinan alullepanemaa ohjelmaa Jenny+ : Terveysfasismi ( https://areena.yle.fi/1-4212331#autoplay=true ). Hienoa, että Jenny on Ylen kanssa tuottamassa maailmaan näkökulmaa siitä miten meidän kulttuurimme suhtautuu läskeihin. Tartuin tähän, koska se kosketti minua syvästi ja koska olen muuttunut entinen läski.

Tunteet. Mihin niitä pakenisi? Milloin voisi katsoa itseään peiliin ja sanoa, että on tyytyväinen itseensä? Milloin voisi jättää toisten kommentit vähemmälle huomiolle? Toisin sanoen milloin on riittävä??? Kovettamalla itsensä tai hyväksymällä toisten totuuden tai sallimalla heidän kylmät ja ajattelemattomat kommenttinsa emme voi maailmaa muuttaa. Muutoksen on lähdettävä asenteesta, että suvaitsemme ja ymmärrämme ilmiöitä ja ihmistä paremmin. Ymmärrämme, että ihminen ei ole pelkästään ulkoisten osiensa summa vaan paljon enemmän ja paljon monimutkaisempi kuin voimme tässä ja nyt käsittää.

Minä entinen ylipainoinen, olen saanut kokea monet ”ilkeät” kommentit ja eristämisen. Olen uskonut kuvat joita toiset ovat muodostaneet minusta. Uskoin olevani arvoton, huono, laiska, kelvoton. Uskoin jopa sen, että tämä kuka minun sanottiin ja uskoteltiin olevan koskisi kaikkia elämäni alueita. Olin siis samalla tyhmä ja huono ihminen, enkä suoriutunut tehtävistäni. Itsetuntoni joka oli jo muutenkin heikko pisti minut syöksykierteeseen ja melkein itsemurhan partaalle aikanaan. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja niin kävi minullekin. Tie ylöspäin alkoi jossain vaiheessa elämää ja kokonaisvaltainen muutos käynnistyi.

Syvällä sisimmässäni olen varmasti kantanut tuota pientä tyttöä, joka, ei koskaan ollut tarpeeksi, joka oli laska tai saamaton, kömpelö, ruma…… Muutos tuli ensin ulkoisesti ja myöhemmin sisäisesti. Ulkoisen muutoksen saavuttaminen on tietysti ollut prosessi ja maratoni jo yksinään, mutta sisäinen työ se vasta on vaatinut ponnistuksia jos mikä. Kyse on omien vahvuuksien tunistamisesta ja asenoitumisesta siihen, että tekee elämästään itsensä näköisen oli se sitten millainen tahansa. Tahdon ja muuttumisen on lähdettävä sisältäpäin jos ollenkaan.

Ylipainoisille huomautellaan ja muistutetaan enemmän kuin taarpeeksi siitä mikä riski he ovat yhteiskunnalle ja kuinka he eivät ymmärrä saavansa sairauksia. Harva ylipainoinen on todellakaan tyhmä ja tietämätön siitä riskistä jota osa kantaa geeniensä mukana tai elämänvalintojensa tai vanhempiensa valinnan vuoksi. KYLLÄ ylipainoinen tietää ja tiedostaa, ei läskiys tee ihmistä tyhmemmäksi. Kyse on valinnoista ja toisinaan ne eivät ole edes omia valintoja vaan DNA:n tai lapsuusajan perheen valintoja. Miksi siis yritämme syyllistää ja sanoa ylipainoiselle, että he ovat jotenkin tyhmiä tai tietämättömiä??

Mitä olen siis oppinut itsestäni? Mitä olen oppinut ihmisestä? Olen oppinut arvostamaan omaa kykyäni hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Olen oppinut arvostamaan terveyttä ja pieniä asioita itsessäni, kuten kauniita silmiäni, joiden hyväksyvä katse tavoittaa toivottavasti jokaisen joka niitä etsii. Olen oppinut arvostamaan kaikkia niitä jotka hyväksyvät minut ehdoitta, virheineen kaikkineen.

Toisaalta olen oppinut myös selviämään yksin maailmassa jossa vain ulkoinen tuntuu olevan arvostettua. Olen oppinut olemaan skeptinen kaikkia sellaisia kohtaan jotka ovat liian hyviä ollakseen totta. Kyllä minä heitä rakastan veljinä ja sisarina, mutta en lähesty heitä sillä tiedän heidän kalkkaromaisen sisälmyksensä olevan liikaa minun käsityskyvylleni. Aina tällaisia kalkkaroita ei voi välttää ja he jättävät elämään syviä arpia ja kysymyksiä siitä kuinka joku voi vihata sillä tavoin toista. Eikö lopulta meidän tarkoituksemme ole elää ja oppia itsestämme ja toisistamme? Eikö elämän tarkoitus ole pystyä elämään sovussa näkökulmaeroista huolimatta? Eikö suvaitsevaisuus ole ihmisyyden mitta?

Rakastavasti entinen läski, joka rakastui itseensä ja oppi elämään omaa elämää periaatteella live and let live.

BMI 26,37 ei täydellinen mutta onnellinen.

 

Ystävä vai vihollinen

Kuinka paljon erilainen

maailmamme voisikaan

olla, jos

ystävysten sijaan voisimme kulkea

kaikkien kanssa

rinta rinnan?

Voisimmepa yrittää

nähdä vieraassa ja erilaisessa

ihmisyyden ja samanlaisuudet.

Voisimmepa kunnioittaa

ilman tarvetta yrittää muuttaa, kasvattaa, oikaista,

korjata tai millään muotoa tietää

mikä toiselle on parasta.

Voisimmepa antaa jokaiselle äänen

että he voisivat kertoa siitä,

mikä saa heidän sielunsa

loistamaan ja iloitsemaan.

Voisimmepa hyväksyä ihmiset ilman

diagnooseja, stigmatisointia, kategorioita,

ismejä tai mitään muuta ihmisen rakentamaa.

Voisimmepa lakata erottelemasta ja vihdoin

nähdä ihmisen ihmisessä

pelotta

rakkauden ilmentymänä

suruineen, huolineen, iloineen ja menestyksineen.

Jokaiselle annnetaan ja jokaiselta otetaan.

Kateus, ahneus tai uhriutuminen

eivät vie ihmiskuntaa positiiviseen suuntaan.

On työstettävä yksin ja yhdessä.

On uskallettava ottaa vastuuta ja

opittava kieltäytymään ja vaatimaan.

On opittava olemaan vapaa ja ymmärrettävä,

että vapaus on vastuuta itsestä ja yhteistyötä

ilman ahneuden tai egon sanelemaa rajoitetta.

Vapaus on ehdotonta rakkautta itseä ja toisia kohtaan

ja se jos mikä tuntuu monista niin kovin pelottavalta.

Tunnelmia

 

Illan hämärässä kulkee taksi.
Taksin takapenkillä
istuu nainen ja kirjoittaa
ja tietokoneen ruutu välkkyy
kuin tulikärpänen,
jonka rakkaudenkutsua
ei kukaan voi saavuttaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Sankari puki ylleen violetin viitan
ja otti voitonmaljan täynnä saippuaa,
siitä nyt kuplia puhaltaa
ja toiveita rauhasta
maailmalle sinkoaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Ei tänään sen enempää. Näin on hyvä. Taidetta, lepoa, itsensä hyväksymistä ja kiitollisuutta. Kiitos teille lukijani!

 

Vain 18 minuuttia

Energia kului kuin hiekka tiimalasissa.
Hän yritti joka päivä
ja lisäsi minuutteja korkeaan energiaan.
Oppipojan olemus oli vaihtunut vähitellen
ja hän tunsi olevansa jo jotain enemmän,
silti hän oli kovin pettynyt ettei kyennyt parempaan.

Hän otti muistiinpanonsa ja painui
kammioonsa harjoittelemaan.
Vihanpuuskien kera hän loihti salamia ja ukkosmyrskyjä.
Mutta aivan yhtä äkkiä kuin oli luonut nuo myrskyt hän
tyyntyikin ja näki rauhallista merenrantaa
ja kaikkia värejä joita merenpinnalta heijastui.

Mestari ei kahlinnut häntä vaikka välillä
yrittikin ohjastaa tuota takkutukkaista tulenkantajaa,
sillä mestari tiesi, että tie täydellisyyteen kulki oppipojan yksilöllistä polkua.

Tuli seesteinen päivä.
Tuli uusi asenne, ja uusi määrätietoinen katse.
Viha omaan keskeneräisyyteen suli kuin kynttilän vaha.
Oppipojan viimeinen koe, mestarin koe oli edessä.

Tunnepuuskien ja räjähdysten sijaan
otti poika mielenrauhan ja koko värispectrumin
voiman ja loi kuin loikin mestarin luomuksen.

(Me kaikki kuljemme oppipojan polkua. Koskaan emme tiedä milloin loppukoepäivä on edessä. Meidän on työstettävä joka hetki ja joka päivä mielenrauhaamme ja niitä räjähteleviä tunnepurkauksia itsessämme, hiottava itsestämme pyöreämpiä. Ja kun viimeinen koe vihdoin annetaan eteen on vain suoritettava. On luotettava, että tietää ja osaa, että on tehnyt läksynsä niin hyvin että voi loistaa mestarin kunniaksi ja omaksi kunniaksi.)

Joskus musiikki on kauneinta ja koko maailma

Maailma on kaunis ja toisinaan musiikin maailma vielä kauniimpi. Kauniimpi kun se mitä voit kuulla. Kuulemasi muuttuu liikkeeksi sisälläsi, väreiksi mielessäsi, tunteiden valtavaksi energiaksi. Se on kuin tuhat enekeliä syleilisi ja antaisi valoa. Siinä hetkessä ei ole ketään muuta, vain sinä ja musiikki ja kuitenkin koko universumi siinä synkronistisessa liikkeessä.

Jotkut sanovat, että musiikki tai jonkin sortin musiikki on pahasta ja että se musiikki lietsoo alhaista energiaa, sellaista mikä ei palvele omaa ja maailmankaikkeuden hyvää. Musiikki, mikä ei palvele rakkautta ei ole musiikkia. Jos kuitenkin katsomme kaikkia sävellettyjä kappaleita maailmassa, ovat ne olleet rakkautta säveltäjälle ja sanoittajalle, ovat ne olleet totuus ja tunnelilmaisu siitä mitä se tai ne ihmiset kokevat. Emme siis voi sanoa, että jokin musiikki ei olisi rakkauden ilmausta. Voimme vain todeta, että jokin  tuntuu tai saa meidät tuntemaan epämukavuutta tai ahdistusta. Voimme tunteillamme tietää, että tämä tietty kappale tai tyylilaji ei sovi meidän kokemukseemme rakkauden ilmaisusta. Tietty musiikki voi siis todellakin laskea energiaasi tai tuoda tunteita vihasta tai ahdistusta. Ei ole yhdentekevää mitä kuuntelemme ja mitä sallimme korviimme. Emme silti voi tuomita tai sanoa, että jokin on huonoa rakkaudetonta musiikkia ja alentaa energiaa yleistettävästi. Sellaista asiaa kuin yleistys pitäisi varoa. Mikä palvelee toista ei palvele toista. Suvaisevampia voimme opetella olemaan. Ymmärtää että kaikki luova on tunneilmaisua ja siksi rakkauden ilmausta. Emme  voi kieltää negatiivisia tunteitamme, emme sitä osaa itsessämme, mikä ei ole niin kaunista tai tasaista. Voimme ilmaista esimerkiksi vihaa juuri musiikin kautta paljon rakentavammin kuin suuntaamalla energiamme toisia kohti sanoin tai teoin.

Tämä kappale tuli tänään tärkeäksi minulle. Koin syvää ja hyvää tunnetta. Olin positiivinen ja rakastavampi ihminen kaikkia muita ja maapalloamme kohtaan. Koin yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Sain muistutuksen siitä mitä  minun tulisi tehdä seuraavaksi, sellainen pieni polku, jota en oikein ole rohjennut aloittaa, vaikka rakkaus sitä oppimista ja tekemistä kohtaan on ilmeinen.

Usein se mitä haluamme ilmenee meille juuri monissa pienissä toistuvissa asioissa ja ne saavat meidät tuntemaan rauhaa, iloa , rakkaudellista hyvää itseämme kohtaa. Niitä asiota kohti olisi opittava suuntaamaan oma purtensa. Minäkin yritän ja jotenkin se yrittäminen ei edes tunnu ihan niin vaikealta kuin ehkä kuvittelen. Salaisesti hymyilen ja mietin mistä löydän seuraavan pätkän narua tähän yhtälöön, tähän rakkauden iloon.

Ihanaa päivää teille lukijat! Muistakaa kastelle niitä haaveitanne pienillä asioilla mahdollisimman usein! Niin minäkin yritän taas, niin monen ”epäonnistuneen” vuoden jälkeen.

Sallimmeko todella tunteidenilmaisun?

Tunne siitä kun on vahva (maskuliininen) vastaan herkkä (feminiininen) on veteen piirrettyä viivaa sisälläni. Uskallus olla ja näyttää todellinen ja monesti vaihteleva ja päivässä ja tilanteissa elävä olemus on vahvuutta mitä suuremmassa määrin. Ainakin Suomessa meidät naiset on totuttu näkemään vahvoina, pärjäävinä ja itsenäisinä ja toimeen tarttuvina. Kun nyt sitten aloitamme suunnan muutoksen, tullaksemme kokonaisemmiksi ja tasapainoisemmiksi naisiksi huomaamme kohtaavamme hämmentyneitä ja monesti hyvin hyökkääviä miehiä. Yritämme ymmärtää ja kohdata suhteet ja rakentaa itseämme. Yritämme tasapainoilla ja toisinaan sorrumme vielä miellyttämään tai kansanomaisesti ilmaistuna vaimentamaan herkkyyttämme, että miespuoliset kumppanimme (työssä tai kotona) ymmärtäisivät meitä paremmin. Yritämme auttaa heitä kasvamaan ja ymmärtämään meitä paremmin. Yritämme pehmittää matkaa, mutta astumme sudenkuoppaan, sillä tasoittaessamme ja yrittäessämme helpottaa suhdematkaa teemme itse asiassa siitä vaikeampaa ja samalla hitaampaa ja vaivalloisempaa.

Miesten on ymmärrettävä, että niin paljon kuin heidän on nyt otettava vastuuta ja kasvettava miehinä löytämään herkkyys itsessään, on heidän myös opittava ymmärtämään, että myös me naiset tahdomme olla täydemmin tunteiteidemme kuljetettavana, täydempiä ihmisiä, inhimillisempiä ihmisiä, jotka saavat olla haavoittuvia ja herkkiä toisinaan. Meidän kaikkien haasteena on siis opetella ”sietämään”, ottamaan vastaan tunteita paremmin. Meidän on ymmärrettävä, että tunteiden ilmaisu ei ole reaktiota ulkoiseen, vaikka se saattaakin tuntua siltä, vaan paremminkin reaktio omaan sisäiseen ymmärrykseen tilanteesta. Täten siis se, että joudumme riitaan jonkun kanssa, mikä saa aikaan  haukkumista ja huutamista, on lapsi sisällämme kuka ilmaisee tietynlaista avuttomuutta kohdata tilanne tai tunne. Kypsä henkilö kun pystyisi vastaamaan riidassa rauhallisella ja rationaalisella tavalla. Mitä taas kyyneleiden kestämiseen tulee, on sanomattakin selvää, että meidät kaikki on enemmän tai vähemmän ehdollistettu häpeämään, piilottamaan nuo heikkoutena ilmenevät tunteenpurkaukset. On siis uskaltauduttava avaamaan tilaa uudelle tavalle toimia. Sallimalla, vähennämme kerta toisensa jälkeen omaa hämmennystä ja toisen hämmennystä. Opetamme kehoamme ja mieltämme sallimaan ja antamaan reaktion tulla luonnollisena osana ihmisen tunteidenilmaisua.

Toinen puoli tässä tunteiden ilmaisun sallimisessa on kontrolloinnista luopuminen. Edes hellävaraisesti ilmaistu kehotus lopettaa ei ole soveliasta. Meidän on työstettävä itseämme ja suhteitamme yhtäaikaisesti ja ymmärrettävä, että yhtä sallittua kuin on huutaa ja solvata toisia nykypäivänä, niin yhtä sallittua on olla herkkä ja surullinen mitä ikinä se ilmaisullisesti kenellekin tarkoittaa. Meidän on ymmärrettävä, että emme voi suostua enää vanhoihin tapoihin piilottaa osaa tunteistamme tai paremminkin reaktiota kokemaamme. Oppiminen ei koskaan ole hetkellistä, vaan lineaari koko elämän jatkuva prosessi, jossa uskaltautuminen ottaa askelia eteenpäin ja sitten sulkeutuu toisinaan uudessa tilanteessa. Meidän on silti antauduttava ja tiedostettava ja annettava kaikille lupa olla tunneskaalassa rikkaampia. Meidän on hyvä oppia tukemaan toista, mutta ennenkuin siihen päästään uskon, että meistä jokaisen on sallittava ja hyväksyttävä tunnetyöskentely itsensä kanssa.

Aivan kuten spontaanit ilon kyyneleet ja riemunkiljahdukset esimerkiksi urheilukilpailuissa ovat sallittuja, olisi luonnollista päästää tunnemuureja romuttumaan kollektiivisti surullisemmissakin tilanteissa. Ehkä lopulta evoluutio sallisi sitten tulevaisuudessa yksityisimpien ilon tai surun kyynelten tulla ulos, puhdistaa sielua niin sanotusti muuallakin kuin turvallisessa ympäristössä tai vain sovituissa tilanteissa.

Kuten aina tämä artikkeli sai innoitusta omasta hetkellisestä kokemuksesta, jossa luin erästä artikkelia. Tässä artikkelissa koin energian olevan kovin hyökkäävää, vähättelevää ja  sen tavoite oli kontrolloida henkilöä. Hetkellisesti koin tunnepurkauksen itselläni olevan negatiivinen, sain kuitenkin avattua pikaisesti itselleni ymmmärryksen itseeni. Osasin tämän ymmärryksen kautta ottaa oppivan ja rauhallisen asenteen. Näin henkilön tarpeen purkautua sanallisesti ja kenties nähdä ja kasvaa kirjoituksensa kautta. Siinä mielessä me blogien pitäjät ja nettiartikkeleiden kirjoittajat voimme ”iloita”, että saamme oikolukea, editoida ja ”mutustella”, sitä oikeaa tapaa ilmaista. Voimme etsiä parasta tapaa kertoa kokemuksesta, tai mistä ikinä. On upeaa, että toiset meistä osaavat kirjoittaa ja ovat saaneet niin upean lahjan, että he osaavat sanoillaan liikuttaa tunnetiloja sisällämme pääsemättä varsinaisesti sisällemme. Suotavaan tietysti olisi, että tarkoituksemme olisi aina rakkaudellinen ja totuuteen pyrkivä vihan ja epäsovun liesomisen sijaan, mutta koska maailma on rakentunut vapaaseen tahtoon ja world wide webbiin, olemme itse itsemme herroja. Meidän on siis osattava kontrolloida ja rajoittaa sitä mitä sallimme päämme sisään.

Todellinen kypsä kun osaa kontrolloida tunteidensa ulospurkautumista, reaktiota ja sitä mitä ylipäänsä lukee tai millaisiin keskusteluihin ja suhteisiin itseään sitoo. Olen kenties vielä hyvin epäkypsä monella tavalla ja monien mielestä kirjoituksillani kutakuinkin mitätön. Uskon itse kuitenkin, että sanani ovat niille joita tiedän olevan maailmassa, niille jotka etsivät kenties ensimmäistä kertaa elämässään itsensä ymmärrystä tai niitä vielä melko nuoria, joiden perhesuhteet tai elämäntilanne ei ole antanut heille tervettä kasvualustaa ymmärtää itseään tai rakentaa terveitä suhteita ja uusia ihmissuhteita. Vaikka itse olen ujoista ujoin, uskaltaudun näiden kirjoituksieni avulla ilmaisemaan jotain syvempää itsestäni, minkä uskon yhä edelleen olevan tarkoitukseni elää täällä. Jos siis tulit ja luit tämän kirjoituksen olen kiitollinen että herätin mielenkiintosi ja sain ylläpidettyä sen tähän asti. Toivotan sinulle mukavaa kesäkuista päivää ja iloa ja uskallusta kasvaa sekä ilmaista itseäsi tunteidesi avulla paremmin. Me jokainen opetamme muita opettaessamme samalla itseämme.