Olet aina

Niin se elämä menee menojaan.
Minä vaan jäin kaipaamaan,
sinua takaisin viereeni istumaan ja puhumaan.
En olisi tahtonut kaiken päättyvän näin,
kylmä on kun yksin jäin.
Lähdit kiireellä, kuin enkelin siivet olis olleet
jo selässä.
Tiedän että sisällä huoneessas itkit ja kyyneleet
multa peitit.
Toisinaan hetken raivosit ja tuskailit
ja minua jostain syyttelit.

Nyt jazziltaa vietän yksinään
ja muistan sen mitä ei koskaan ollutkaan.
Miksi mieleni luo muistoja meistä
harmaahapsista?
Miksi kätesi käteeni uppoutuu ja poskesi vasten poskeani
liimaantuu?
Miksi huulet huulilla tunnen vielä
vaikka myrsy vei sinut mennessään
jazzia muualle tanssimaan.

Täällä yksin tanssin
vai tanssinko sittenkään?
Ei, ei meitä yksinään
pidetä erillään.
Poissa on vain fyysinen,
mutta säilyy yhteys henkien.
Koen ja tunnen sen vaikka ihoasi
enää kosketa en.
Olet siinä. Olet aina.

Parisuhde tulisi määritellä ihmisyyden hyvinvointia lisäävistä määritelmistä käsin

Jotain yhteenvetoa, tietoista ymmärrystä sanallisessa muodossa olen koittanut tässä muodostaa käsityksestäni ja yleisestä käsityksestämme mitä on hyvä parisuhde. Riippumatta uskonnosta, kulttuurista tai kasvatuksesta olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että kaikissa yrityksissä määritellä parisuhteet olemme ohittaneet tarpeen olla ihmisiä. Jokainen oli sitten mies tai nainen käsittää ja tulee suhteisiin ihmisyytensä kautta. YK:n ihmisoikeudet summaavat hienolla tavalla sitä keskiötä, jonka kautta meidän tulisi lähestyä tapaamme kohdella toista suhteen syvyydestä riippumatta.

Koen, että työmme ymmärtää ja hyväksyä itsemme ja toisemme ihmisen oikeuksista käsin jää jalkoihin kohdatessaan kulttuuriset, uskonnolliset tai kasvatukselliset tavat ja arvot toimia. Taistelemme vanhempiamme vastaan, kirkkoa vastaan ja kulttuureita vastaan. Yritämme avata toisten silmiä näkemään tietynlaista julmuutta kohdata sukupuolia tai eri sukupolvia. Taomme mantrana, että meidän on opittava arvostamaan toisiamme, mutta emme käsitä että työ on tehtävä paljon konkreettisemmalla tasolla. Meidän on itse oltava määrittämässä omia suhteitamme, tehtävä niistä esimerkillisiä ja sanallistettava sitten niiden toimivuus ja hyvinvointia tukeva vaikutus. Työ ei ole hokkus pokkus nopeaa, vaan pitkäjänteistä ymmärrystä ottaa käsiteltäväksi toimimattomia ja ihmisyyttä loukkaavia arvoja ja tapoja.

Olemme tietyllä tavalla sulatusuunissa ja uuden kynnyksellä. Meidän on osattava katsoa omaa tapaa ja käsitystä avoimena ilman tuomitsevaa tai puolustelevaa näkökulmaa. http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin Puolustelevan ja oman ”oikean/oikeutetun” tavan sijaan meidän tulisi ymmärtää YK: n julistusta ja sen ohjaavaa tapaa muodostaa parempaa maailmaa, oikeudenmukaissempaa maailmaa (ikään, rotuun, sosiaalisesta tai sukupuolesta riippumatta). Meidän ei siis tulisi lopulta määritellä niinkään egojemme kautta oikeaa, vaan laajempaa ihmisyyttä ja sen hyvinvointia tukevaa elämää.

Tietoisuutta ja kasvatusta maailmanlaajuisesti olisi voitava lisätä. Ymmärrystä siitä, että melkein kaikki maailman maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, minkä perimmäisenä tarkoituksena on ohjata kansallista lainsäädäntöä oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen. Meistä jokaisen tulisi pitää huoli siitä, että siirtäisimme julistuksen lapsille, että jokainen lukutaidosta riippumatta käsittäisi omat oikeutensa ja oppisi valvomaan oikeuksiaan.

Maailman oikeudenmukaisuudesta voimme jälleen siirtyä yksilötasoon ja siihen kuinka tärkeää on nähdä ihmisyyden kautta nouseva oikeus ja tasavertaisuus. On helppo listata terveitä ja hyvinvointia lisääviä adjektiiveja omaan määritelmäänsä, ymmärrettyään ja sisäistettyään sen mihin jokaisella pitäisi olla oikeus.

Itse listasin muutaman yleismaallisen ja itsestäänselvän periaatteen, joiden kautta on helpompi arvioida minkä tahansa suhteen hyvinvointia tukeva tai tuhoava vaikutus.

  • Tasapainoisuus
  • Luottamus
  • Yhteistyötä ja keskustelua
  • Kunnioitusta
  • Kiinnostusta ja kuuntelua
  • Läsnäoloa
  • Kompromisseja

Seuraavaksi summaisin vielä yksilön kannalta niitä ”sudenkuoppia” tai ennakko-odotuksia, joiden tuhoava vaikutus hyvinvointiin tulisi hyväksyä.

  • Käsitys siitä, että liitto on ikuinen on luomassa häpeää, estämässä kasvua, luo epäonnistumisen tunnetta, luo salasuhteita, luo huonoa vuorovaikutusta joka saattaa pahimmillaan johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin.
  • Käsityksemme perheestä on  luomassa vastakkainasettelua ja lisää tuomitsemista. Perhe voi lisätä kontrollia ja esimerkiksi paremmuutta vs. huonommuutta toisia perheitä tai perheen sisäisesti. Perhe voi erottaa meitä toisistamme ja lisätä kateutta.
  • Naimisiin meneminen luo käsitystä miehen ja naisen rooleista, vaarantaa yksilön erillisyyttä ja voi vääristää valtasuhteita puolisoiden välillä.
  • Myös avoliitto voidaan nähdä tuhoavana jos sitä ei oteta tarkastelun alle. Avoliiton voi nähdä olevan liian löyhä sidos, jossa vapaus voi johtaa yhteisten pelisääntöjen puutteeseen, sitoutumattomuuteen ja siten lopulta liian yksilökeskeiseen elämään, jossa ei nähdä enää yhdessä elämisen hyötyä eikä siten voida käsittää liiton enää antavan hyvinvointia.
  • Avoliitto kuten avioliittokin voi päätyä kulissiliitoksi, jossa ollaan yhdessä turvallisuuden vuoksi. Turvallisuus estää saavuttamasta kasvupotentiaalia.
  • Parisuhteessa käytettävät roolit vaativat myös jatkuvaa tarkastelua. On uskallettava mennä epämukavuusalueille, puolison on uskallettava antaa toiselle mahdollisuus kokeilla

Vain koska kaikissa suhteidemme nykyaikaisissa malleissa on negatiivisia puolia, ei meidän tulisi pelätä tai kuvitella, että toistamme vanhempiemme tai sukumme tapaa, vaan meidän tulisi ymmärtää, että voimme tietoisesti työstää negatiivisten toimintamallien tai skenaarionden toteutumista. Meidän on vain oltava aktiivisia ja nähtävä kuinka aiemmin tietty käytös on luonut tietyn lopputuleman. Voimme välttää vanhan toistamisen keskittymällä tekemään toisin. Meidän ei tarvitse olla uhreja, mutta meidän on hyväksyttävä tarpeemme muuttaa käytöstä ja toimintaa, jotta tulevaisuutemme voisi muodostua hyvinvointia tukevaksi ja negatiivisuudesta vapaaksi.

Meitä ei ole luotu epäonnistumaan. Epäonnistuminenkin on vain tapa nähdä asia. Kyse on tyytymättömyydestä niihin seurauksiin ja kehityskulkuun, jonka itse itsellemme luomme. Meidän on oltava aktiivisia jotta vältämme negatiivisen uhri-asenteen ja lopulta meillä on oltava tahto muuttaa maailmaa.

Kuten aina, koen että tämä artikkeli olisi voinut olla syväluotaavampi. Pintaraapaisuna toivon sen edistävän keskustelua siitä mihin me energiamme todella keskitämme ja kuinka toivomme tulevaisuteemme ihmisten voivan. Me yhteisesti olemme luomassa ja opettamassa, kirjoittamassa uudenlaista hyvinvointia.

Rakkauden kuminauha venyy ja joustaa tarvittaessa, mutta katkeaa ihmissuhderiippuvuuteen

Riippuvainen ihminen luottaa liiaksi ihmissuhteissaan. Ihmissuhteista tulee turvasatamia, illuusioita, että toinen voisi jotenkin ratkaista, auttaa, pelastaa, suojata toista. Alamme luottaa liiaksi ja pian alamme sitten kärsiä liiallisen luottamuksen negatiivisista vaikutuksista. Saamme elämäämme ihmissuhteita jotka käyttävät meitä sumeilematta hyväksi. Yritämme sitten ratkaista ongelmaa luottamalla lisää sellaisiin, jotka tuntuvat luotettavilta, saadaksemme vain lisää sitä oppia, että kehenkään ei voi luottaa. Luottamusta ei voi olla jos ei uskalla luottaa, mutta selkään puukotettu, ei enää antaudu uudelleen puukotettavaksi. Luottamuksen ja riippuvuuden tai sanoisin luottava tahto, siis tietoisen siteen rakentaminen ja työstäminen, on ainoa rakkaudellinen tapa olla suhteessa. Positiivinen riippuvuus on luottamuksellista tahtoa, tehdä rakkaudellisia valintoja siinä hetkessä missä elää, niistä vaihtoehdoista joita on käytettävissä.

Luottamus pitää parisuhetta yhdessä kuin liima, joten jos luottamuksen menettää on menettänyt rakkauden. Luottamuksellinen tahto, on tahtoa uskoa, että kumpikin toimii parisuhteen eteen rakkaudelliselta pohjalta. Täten siis itserakkauden valinta on oikeasti yhteisen rakkauden valinta. Itserakkaus haluaa säilyttää suhteen terveenä, saavana ja antavana (tasapainoisena). Tasapaino ja ymmärrys on tietoa siitä mikä on toiselle tärkeää ja mikä on itselle hyväksi. Luottamus rakentuu itsenäisyydelle, vapaudelle, tarpeelle olla pakottamatta. Luottamuksellisessa suhteessa on mahdollisimman vähän manipulaatiota, tarvetta dominoida tai kontrolloida. Luottamuksellisessa suhteessa ei ole myöskään tarvetta draamalle,niin sanotulle rakkauden pelille, sillä rakkaus ei ole peliä. Rakkaus ei tunne voittajaa eikä häviäjää. Todellinen rakkaudellinen suhde tunnistaa ja ymmärtää, että se mitä tekee toiselle tekee samalla myös itselle.

Mitä enemmän olemme siirtyneet yhteiseen tietoisuuteen, sen vaikeampaa on käsittää, että joku kokee tarvetta manipuloida, kontrolloida tai tarvetta draamalle. Tämä yhteinen tietoisuus on kokemukseni mukaan hyvin haasteellista Twin Flame suhteissa. Toisen ollessa toisella tasolla tai ajatellessa toisin luomme yhteyteen hämmennystä. Ihmettelemme, miksi tunnemme näin, vaikka olemme aina vastustaneet tai olleet varmoja ja vahvoja joissain asioissa. Kaksi mieltä sekoittuu, yrittäen luoda uutta. On siis osattava nähdä mikä on korkeammalla tietoisuustasolla rakkauden todellinen ”käsitys” tai valinta. On siis osattava antautua ja luopua egon sairaasta tavasta elää riippuvuudessa, yli luottavana, sulautuneena. Terve luottamus ei alistu eikä alista, vaan antautuu luottamaan rakkauteen. Kyse on korkeamman tietoisuuden tanssista, jota voisi kuvata kuminauhana. Kuminauhan kumpikin pää pitää siitä, että se saa antaa ja ottaa. Kuminauha pitää vallasta joka voi tuottaa toiselle hyvää ja siitä, että se saa antautua toisinaan pelkästään vastaanottamaan.

Tällaisia ”kuminauha” harjoituksia on usein nähty parisuhdeohjelmissa, joissa psykologi antaa tehtäviä opetella vastaanottamista ja toiselle sitä uskallusta olla johtaja. Ego voi luoda pelkoja. Parisuhteet rakentuvat terveiksi kuitenkin vain tämän kuminauhan avulla. On siis opittava lisäämään juuri sitä missä taidot ovat heikompia. Meidän on osattava muuttaa ajatustamme olla nainen tai mies. Meidän on löydettävä oma sisäinen tasapaino olla riippuvaisia rakkaudellisella tavalla. On osattava ottaa vastuuta silloin kun toinen ei voi. On osattava antaa tilaa toisen yrittää ja tehdä ratkaisuja parisuhteessa. On ymmärrettävä, että kuminauhan avulla voi löytää ja luoda uusia tapoja nähdä tai toimia. Rakkaussuhde kehittyy ja kukoistaa, pysyy hengissä juuri sen vuoksi, että kumpikin saa vaikuttaa, kummallakin on oikeus olla välillä saavana osapuolena.

Luottamus, että dominoivassa roolissa oleva osaa tehdä kumpaakin osapuolta hyödyttävän ratkaisun lisää rakkautta ja auttaa siinä, että uskaltaa antaa tai sallii toiselle lisää luottamuksen arvoisia haasteita/tehtäviä. Pelko siirtyy taka-alalle ja vähenee vähitellen. Rakkaus ja tietoisuus rakkauden määrästä pitävät liikettä yllä. Kaikesta alkaa tulla rakkautta. Kaikki parisuhteessa ilmaisee rakkaudellisia tekoja, tahtoa. Egon pelot, tarpeet kontrolloida, epäily (luottamuspula) raukeavat vähitellen.

Rakkauden kuminauha pysyy katkeamattomana vain yhteisellä päätöksellä ja luottamuksella, mutta luottamuksen ei pidä koskaan rakentua riippuvuudelle tai alistamiselle/alistumiselle vaan vapaalle tahdolle ja luottamukselle rakkauden valintojen selvyydestä kuminauhan molemmissa päissä. Jos suhteen toinen pää tulee painavammaksi, on selvää, että venytetty ja vääristynyt kuminauha katkeaa, jos tahtoa muutokselle ei ole. Jos parisuhde sortuu syyttelyyn ja toisen vikojen kaivamiseen, mökötykseen, parisuhdedraamaan, on selvä, että on parempi päästää irti. On rakastettava niin paljon itseään, ettei anna toisen upottaa itseään, ei missään tilanteessa, ei minkään syyn vuoksi.

Kuva

4-2-17c

Kuva

4-2-17

4.

Pidin kädestäsi kiinni kun makasit siinä sängylläsi. Suljit silmäsi ja sitten jo avasitkin ne. Katsoit syvälle minuun ja sanoit: ”Ei enää rakas, ei enää”. Päästin kädestäsi irti ja käännyin pois, sillä kyyneleet kostuttivat silmäni. Tiesin mitä tarkoitit, tiesin, mihin olimme matkalla. Sinäkin tiesit ja se satutti minua. Suljit simäsi uudelleen ja nukuit hetken. Minä valvoin untasi. Olin energiasi matkalla tuntemattomaan. Olin valosi pelottavassa tunnelissa.

Tuli yö ja hengityksesi hidastui, hengitit niin pinnallisesti. Pelkosi piti sinua elossa, kutsuit silmilläsi minua. Otin kädestäsi. Puhuin sanoilla joiden tiesin ohjaavan sinua tunnelissa. Puhuin, koska tiesin sinun kuulevan. Puhuin pois pelkoasi päästää irti. Lähetin valoa soluillani sinuun. Näytin sinulle tietä näyllä, sillä tiesin meidän kykenevän siihen. Sinun hengityksesi rauhoittui, sinun pelkosi sammui. Uskalsit sulkea rauhallisesti silmäsi. Lähtösi tuntui niin rauhalliselta, siunaukselta ja onnelta.

Minä en luopunut sinusta vaikka se silloin vähän siltä tuntuikin. Minä sain olla osa tarinaa, johon vain harvoilla on oikeus. Se tarina jatkaa kulkuaan, se on siunaus matkalla, vaikka se ei aina siltä tunnukaan. Nyt on minun aikani päästää irti. On opittava, että vaikka kuljet aina vierelläni ja kuulen sinun sanasi, tulet aina ohjaamaan jos kutsun sinua, on minun nyt käännettävä sinut kulkemaan eri polkua, pois omalta polultani.

Olen löytänyt vahvuuden ja rauhan siitä hetkestä joka yhdisti ja erotti meidät. Kauneus luopumisen hetkessä johdatti minua omalle tielleni, vahvaksi naiseksi, jollaisena sinä aina näit minut. Sinun uskosi minuun opetti lopulta luopumisen kautta, että minun on vain ymmärrettävä olevani jo se minkä sinä näit minussa. Minun oli opittava vaientamaan valittaja, vähättelijä ja mitätöivä ihminen itsessäni. Voi miten vahvaksi sinä minut teit. Voi miten osaisin ikinä muuten kiittää kuin kertomalla näitä tarinoita, joiden innoituksena olet sinä. Se sinä olen lopulta minä, sillä olemme yhtä. Meidän yhteinen rakkautemme loi ja jatkaa luomista meissä ja heissä jotka tänne loimme, mutta myös heissä jotka lukevat tarinaamme. Tarinamme on vain yksi, mutta se on samalla kaikkien tarina, sillä siitä tarinasta on paloja piilotettuna jokaiseen meistä.

Universumi antaa meille aina vapaan tahdon valinnoissa

Sielunkumppanit, universumin yhteensaattamat, vai onko sittenkään? Onko niin, että näemme ja opimme vain sen mitä haluamme ja olemme valmiit? Aika voi olla väärä. (?) Voimme olla sitoutuneita toiseen, kenestä emme ole valmiita luopumaan. Voi olla että vaikka tietoisella tasolla tiedämme, että meidän on erottava nykyisestä kumppanista voidaksemme kasvaa, emme fyysisesti ole valmiita sitä hyväksymään ja tekemään. Universumin meille osoittama seuraava kumppani voi sen kasvutehtävän jakaa kanssamme mutta kieltäydymme ja vastustamme koska tahtomme ja miellyttämisen tarpeemme tai hyväksytyksi tulemisen tarve estävät meitä astumasta muutoksen tielle. Pohdimme mielessämme, että miksi tämä nykyinen kumppani tuntuu niin vastenmieliseltä, miksi hän jatkuvasti näkee vain negatiivisen meissä, mihin katosi yhteys ja työstämisen tahto? Universumin tapa vihjaista, että sisälläsi on muutos käynnissä. Tarpeesi kasvaa tulee niin kovaksi, että muutos tulee enemmin tai myöhemmin. Ajoitus ajaa sinua hänen luokseen, kehen sinun on tarkoitus tutustua. Kipuilusi, tyytymättömyytesi kasvaa jopa fyysiseen sairauteen, addiktioihin. Tuskamme on ilmaus sielumme tahdosta kasvaa.

Paikallaan ei voi pysyä. Ainoa asia elämässä on muutos. Joskus olemme niin onnellisia, että saamme kasvutehtävän koko eliniäksi yhden kumppanin kanssa, mutta usein kuitenkaan emme. Tahdomme säilyttää fyysinen maailma on niin suuri, että vaivutamme itsemme uneen tai kipuilemme ja pakoilemme kuka mihinkin. Totuuden myöntäminen itselleen satuttaa eniten. Valittu tie ei ole oikea, valittu tilanne ei täsmää sisäisen tahtomme kanssa.

Olemme muutoksen vaiheessa, jossa vähitellen ehkä ymmärrämme, että ennekuin olemme todella valmiita meidän on tunnettava sisäisesti mitä tahdomme. Meidän on osattava pysyä päätöksissä, oltava johdonmuksia vaikeuksista huolimatta. Yksikään parisuhde tai elämämme valinta ei ole ainoastaan positiivinen. Sielunkumppani ei ole takuu onnellisesta avioliitosta. Sielunkumppaninkin on tehtävä päätöksiä ja kompromisseja. On kyettävä odottamaan oikeaa aikaa, annettava kumppanin kasvaa. Jos se sielunkumppani ei haluakkaan kasvaa tai tulla luoksesi, koska valitsee nykyisen kumppaninsa ja perheen jonka on perustanut on meidän osattava olla iloisia hänen puolestaan. Voi olla että emme koskaan kohtaa toista ”täydellistä” siihen kasvutehtävään, jota itsellemme tarvitsemme, mutta se ei saisi olla syy ”tuhota” toisen psyykettä ja elämää. Pakotettuna ei ihminen pysy missään. Pahoinvointi jatkuu kuolemaan asti. Ainoa auttava tekijä on oppia itserakkautta. On tehtävä asioita joista itse nauttii. Kehitettävä siis taitoa olla onnellinen ihan yksin, tehdä toisia tehtäviä ja haasteita.

Oikeutemme haaveisiin meillä on, mutta ne kahlitsevat meitä liikaa jos alamme pakonomaisesti etsimään kumppania tai pakotamme tapahtumia ”nopeutumaan”. Tämä on nyt varoitus eritysesti naisille. Älä pakota naimisiinmenoa, älä lapsien hankkimista, älä unelmien taloa. Unelma tulee todeksi päästämällä se vapauteen. Tyytyminen on se mitä tapahtuu jos pakotamme. Voi olla että tiedostamatta tyydyt vähempään, voi olla että kumppani esimerkiksi osoittautuu häiden jälkeen liian keskenkasvuiseksi perheenperustamishaaveille tms. Intuitio kuljettaa meitä ja ohjaa oikeaan hetkeen. Parisuhteessa molempien yhteinen tahto on kosmisen maailman räjähtävä luomisvoima. Ihmeet ovat mahdollisia kun kaksi mieltä pakottamatta työskentelee saman unelman toteutumiseksi, koska se voima on puhdas rakkaus. Se puhdas rakkaus on sanaton sopimus, kosminen ymmärrys ja ilo, että kuljetaan yhdessä, että asiat tapahtuvat sitten kun on niiden aika. Luomisvoima tuo oikeat resurssit, oikeat kontaktit kaiken tarvittavan. On vain opittava olemaan rakkauden luovassa tilassa, pakottomassa tilassa.