Aurelia ja Aguila

Aurelia ja Aguila syntyivät kaksosina maailmaan, joka oli hyvin kaoottinen. Vanhemmat hoitivat ja opettivat heitä, suojaten turhalta. Aurelian ja Aguilan vanhemmat olivat vanhoja sieluja ja siksi, heidän ymmärryksensä ja intuitionsa ohjasivat lapsia ja perhettä pysymään niin sanotusti oikealla tiellä. Lapset oppivat jo pienenä kommunikoimaan keskenään ja vanhempiensa kanssa telepaattisesti ja koska he olivat empaatikkoja, he myös aistivat ympäristön ja sen tunnetilat monia muita herkemmin.

Aurelia ja Aguila olivat musikaalisia, joten pienestä pitäen heille tarjottiin mahdollisuuksia ilmaista itseään muskaalisin keinoin. Koko perhe nautti suunnattomasti yhteisistä musikaalisista tuokioista. Musiikki toi niin paljon iloa ja hyvinvointia perheelle, että he kykenivät parantamaan ja pitämään ulkoista kaaosta ja sen kuluttavuutta kaukana kotoaan ja heistä itsestään fyysisinä olentoina. Musiikki oli niin olennainen osa elämää, että aamu alkoi usein ilon tanssilla ja sisäisillä revontulilla. Ruoka, rakkaus, yhdessäolo, kaikki maistui ja tuntui paremmalta tuon rakkauden ja yhteisyyden kokemuksen vuoksi. Elämä kaaoksessa oli siedettävää ja jopa purkaukset ulkoapäin oli helpompi muuntaa rakkauden energiaksi, rauhaksi ja anteeksiannoksi ja lopulta unohdukseksi.

Perhe palveli universumia rakkaudellaan, tämä lisäsi kateutta ja pahoja puheita tästä kummallisesta perheestä, joka ei tuntunut näkevän pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Heitä pidettiin ylemmyydentuntoisina toisinaan ja jopa ylimielisinä. Pahat kielet puhuivat että he harjoittivat jotain voodoota tai vastaavaa. Panettelu oli niin voimakasta, että Aurelia ja Aguila eristettiin naapuruston muista lapsista, tästä huolimatta perhe kulki luottavana eteenpäin, luottaen vain univerumin rakkauteen ja viesteihin jotka ohjasivat heitä eteenpäin ja tietysti tanssien ja musisoiden. Musiikki loi elämän eliksiiriä ja voimaa ja tahtoa jatkaa.

Perhe uskoi, että vielä tulisi päivä, jolloin muutkin astuisivat tähän mukavaan ja rakkaudelliseen tapaan elää harmoniassa ihmisinä ja luonnon kanssa. Silläkin uhalla, että heidät kaikki tapettaisiin perhe teki hiljasuudessa hyvää monella tavalla. Vanhemmat siirsivät tietoaan ja taitojaan Aurelialle ja Aguilalle ja siksi lapset jo pienestä pitäen kommunikoivat eläimien ja luonnon kanssa hyvin luonnollisesti. Laset näkivät puiden auroja ja jopa ihan pienten eläinten auroja ja osasivat siksi lähestyä ja kommunoida muita paremmin tarvittavalla tavalla. Aquila oli siskoaan parempi lintujen kanssa, olihan hänen nimensäkin ylvään kotkan mukaan. Aurelia taas kommunikoi puiden henkien kanssa päivittäin ja oli jo nuorena kuin Äiti Maan inkarnaatio.

Näkymättömissä oli paljon sellaista, jota muut eivät nähneet tai ymmärtäneet ja vaikka perhe olisi koittanut selittää, eivät monet olisi ymmärtäneet. Perhe yritti kokemuksellisesti tehdä näkyväksi sitä minkä he tiesivät mahdolliseksi ja rakkaudelliseksi. Pelko ei tuntunut millään laantuvan ihmisissä ja perhe karkoitettiin ulkoisille saarille asumaan, siitä maasta jota he ja jo heidän isovanhempansa olivat asuttaneet. Perhe pakkasi tavaransa ja lähti sanaa sanomatta. Rakkaus ja ymmärrys sydämessään he jättivät hyvästit esi-isiensä maalle tietäen että vielä tulisi aika kun he voisivat palata kotiin tervetulleina. Perhe ymmärsi myös, että he olisivat yhteydessä esi-isiensä henkiin ja maan kristalleihin, joten vaikka heidät karkoitettiinkin, he eivät koskaan olisi erossa siitä mikä heidät siihen maahan yhdisti. Fyysinen ero ei tarkoittanut universumin mittakaavassa eroa, vain pidempää välimatkaa. Tämän elämän matka ei ollut lopullinen matka ja päämäärä, sen vanhemmat opettivat Aurelialle ja Aguilalle heidän itkiessään eroa rakkaasta kotiseudustaan ja sen luonnosta.

Niin matka jatkui ja jatkuu tänäkin päivänä jossain tanssien rakkauden tanssia, paljain jaloin ja avoimin ja rakastavin sydämin, syyttelemättä ja katkeroitumatta.

Ilon tanssi jatkukoon…….

Hyvinvoinnin holistisesta olemuksesta

Tahdon kirjoittaa tänne tänään ajatuksistani ja omasta hyvinvoinnistani. Käsitykseni siitä miten hyvinvointi muodostuu käsittää ihmiskuvan, joka lähtee kokonaisuudesta. Kokonaisuudessa on osia, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. En siis lähde olettamuksesta, että mentaali epätasapaino johtuisi aina ensisijaisesti traumaattisesta kokemuksesta. En myöskään lähde olettamuksesta, että tietty kehossa ilmenevä oire olisi oire jostain sairaudesta.

Minun ymmärrykseni lähtee ympäristön ja sen osatekijöiden vaikutuksen havainnoinnista ja ymmärryksestä. Minun arviooni hyvinvoinnista ja siitä mitä mahdolliselle epätasapainolle tai oireelle voidaan tehdä lähtee myös ymmärryksestä, että spirituaalinen työstäminen tai energiatyöskentely voi aiheuttaa joitain muutoksia kehossa, jotka voidaan tulkita sairauden oireina.

Ensisijaisen tärkeää on säilyttää peloton mieli ja rauhallinen arvioiva suhtautuminen kokonaiskuvan muodostamisen aikana. On ymmärrettävä moninaisesti niitä kaikkia vaikuttavia tekijöitä, joita ihmiselle muodostuu hänen ympäristöstään. Jos esimerkiksi ihmisellä esiintyy ihon kuivumista ja kutinaa, on parempi poissulkea mahdollisia muita aiheuttajia kuin olettaa ensimmäisenä, että kyse olisi vakavimman laadun sairaudesta tai sen oireesta. On siis ymmärrettävä se kokonaisuus, missä tämä kyseinen ihminen elää. Kysymyksiä voi tässä tapauksessa olla esimerkiksi se millaisia pesuaineita käytetään tai millaisia hajusteita sallitaan iholle (rasvat, kosmetiikkatuotteet jne.) Seuraavaksi voidaan katsoa lähiympäristöä. Onko talossa keskuslämmitys ja kuinka pakkaskausi vaikuttaa ihon hyvinvointiin? Siitä edelleen voidaan katsoa ruokavaliota ja mahdollisia ärsytyksiä tietyille ruoka-aineille tai mausteille. Kokonaisuus on monesti monien pienten osien summa ja siksi poissulkemisella tulisi olla suurempi painoarvo holistisessa ja pitkävaikutteisessa työssä kunkin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perustana. Ihmisen on ennen kaikkea opittava tuntemaan itse itsensä ja muutokset itsessään ja hyvinvoinnissaan. Tarkkailemalla voi oppia paljon ja täten estää monia akuutiksi muodostuvia tiloja.

Toinen suuri tekijä hyvinvoinnissa on se kuinka lineaaristi ymmärrämme terveyhtymisen. Olemmeko ostaneet meille mainostetun valheellisen totuuden suoraviivaisesta sairaus-pilleri/hoito-parantuminen vai käsitämmekö että parantuminen on sekin holistinen prosessi. Mentaali tilamme vaikuttaa lopputulokseen yhtä lailla kuin ulkoisesti tehdyt hoidot tai tiettyjen muutosten tekeminen. Ymmärrämmekö, että tervehtyminen on kuin aalto rannalla, se tuo ja vie mennessään. Tila siis muuttuu näennäisen pahoinvoinnin kautta parempaan. Spirituaalisesta näkökulmasta käsin parantuminen on intuitiivisuuden mukanaan tuomaa ymmärrystä siitä, että todellisuutemme siis se hetki jota elämme on menneisyytemme luomus. Koska aika on illuusio ja luomistyö on jatkuvaa voimme käsittää että jos pysähdymme hätääntyneenä sairaudenkokemukseen tai koitamme hallita muutosta omalla tahdollamme luomme lopulta kenties enemmän pahaa oloa ja sairautta. Hidastamme parantumista. Meidän on ”luotava” eli toisin sanoen nähtävä jo itsemme terveenä. Me tiedämme tietoisesti mitä se tarkoittaa ja että tämä mitä olemme luoneet on menneisyyttä ja vain kokemus siitä mitä loimme aiemmin kenties tiedostamattomasta tai täysin ajattelemattomasta tilasta käsin. Koska olemme voimakkaita luovia energioita jopa yhden kerran todettu asia voi luoda todeksi sen mitä pelkäät tai mitä et toivo itsellesi. Positiivinen vahvistaminen  luo todeksi seuraavaa hetkeä. Käytä siis sanojasi ja ajatuksiasi ohjaamaan seuraavaa todellista kokemusta tässä kolmiulotteisessa kokemusmaailmassa.

Osa meistä pystyy kokemuksellisesti tuntemaan tulevat asiat kehossaan (koreamman tietoisuuden tason kokemusmaailma ja se mitä toiset sanovat illuusioksi tai hulluudeksi) jo paljon ennenkuin ne ovat niin sanotusti tulleet todeksi. Korkeamman tason tietoisuuskokemusmaailma on paralelli maailma, ei mikään keijumaa tai fantasia maailma. ”Näkijä” hakee tiedon tulevasta ja saa vahvistuksen ja rauhan tehdä tai muuttaa ajatuksiaan tai tekojaan. Tämä tietoinen rauha ja tieto jo seuraavasta toteutuneesta todesta auttaa pitämään mielen rauhallisena näennäisessä huonossa ajassa. Tämä kaikki johtuu siitä, että jotkut ymmärtävät ajan todella olevan illuusio. Mahdollisuudet ja niistä valitseminen luovat sen seuraavan todellisuuden, jonka valitset. Myös tietoisuus vaihtoehdoista ja ymmärrys siitä kuinka vapaa valinta suo ihmiselle vapauden toteuttaa oma seuraava todellisuutensa.

Mutta palataanpa vielä takaisin siihen kuinka peloissaan tai pelottomasti meidän tulisi tarkastella omia oireitamme. Intuitiivisesti voidaan kysyä, mitä tämä merkitsee, kuinka tämä auttaa minua oppimaan enemmän itsestäni ja siitä kuka olen? Mikä on minulle parhaaksi ja miten minun tulisi toimia jos tämä on merkkinä terveyden huononemisesta? Korkeampi tietoisuutesi, jos suostut sitä kuuntelemaan vastaa sinulle rehellisesti. Sinun ei tarvitse noudattaa sen neuvoja, sillä se on sinun vapaa tahtosi. Jos kuitenkin kuuntelet totuutta sisältäsi huomaat nopeasti, kuinka elämäsi ikäänkuin helpottuu. Sinun kamppailusi vähenevät, sinun pahoinvointisi vähenee, sinun energiatasosi paranee, sinä koet rakastavasi itseäsi enemmän. Sinun ei tarvitse etsiä vastauksia ulkopuoleltasi ja pähkäillä onko tämä vaihtoehto minulle hyväksi ja puhuuko tämä ihminen totta tässä asiassa. Korkeampi tietoisuutesi ohjaa sinua tiedon äärelle, mikä hyödyttää sinua ja sinun terveyttäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Voit ottaa rauhallisemmin, rennommin ja luottavaisemmin, terveyden avaimen omiin käsiisi.

Ihminen on kykenevä käskemään omia solujaan terveyhtymään, lopettamaan virheiden uusintamisen itsessään ja kehossaan. Tiedän, että moni ei tätä usko ja jokainen saa tietty uskoa niin kuin parhaaksi näkee. Vaikka tätä totuutta ei tahtoisi uskoa on ehkä kuitenkin hyvä yrittää muutta uskomustaan ja toimintaansa positiivisen itsepuhelun suuntaan ja mikäli mahdollista olisi lopulta päästävä itsesyyttelystä ja vähättelystä, sillä niiden sairastuttava voima on todettu jo monesti. Negatiivisuus lyhentää elämää ja tappaa soluja niin kasveilla kuin ihmisillä ja eläimilläkin. Epätoivo voi tappaa eläimen ja ihmisen kovin nopeasti. Masennus, minkä asteinen tahansa hidastaa parantumista. Älä siis hoe itsellesi negatiivia toisten tai itse itseesi istuttamia vääriä totuuksia, mikäli et todellakin halua nähdä taivaan portteja pikaisesti edessäsi. En tahdo sanoa, että naura tai ole yltiöpositiivinen vaan ainoastaan sen, että älä jää rypemään sinne ”mutaan”. Tiedosta, että mielesi on surullinen ja anna itsellesi lupa surra ja parantua. Puhu myönteisesti kuin äiti lapselleen, että tiedän että sinua sattuu, mutta pian olet taas terveempi ja paremmassa kunnossa (kroonisestikin sairas voi olla paremmassa kunnossa, vaikka ei täysin paranisikaan ja siitäkin on hyvä osata iloita). Odota aina parempaa tapahtuvaksi, niin lopulta tulee se päivä kun se parempi saapuu ja olet opettanut itseäsi näkemään kaikkea positiivisemmin.

#SheLovedHerself

Katsoin tänään jakson vaakakapinan alullepanemaa ohjelmaa Jenny+ : Terveysfasismi ( https://areena.yle.fi/1-4212331#autoplay=true ). Hienoa, että Jenny on Ylen kanssa tuottamassa maailmaan näkökulmaa siitä miten meidän kulttuurimme suhtautuu läskeihin. Tartuin tähän, koska se kosketti minua syvästi ja koska olen muuttunut entinen läski.

Tunteet. Mihin niitä pakenisi? Milloin voisi katsoa itseään peiliin ja sanoa, että on tyytyväinen itseensä? Milloin voisi jättää toisten kommentit vähemmälle huomiolle? Toisin sanoen milloin on riittävä??? Kovettamalla itsensä tai hyväksymällä toisten totuuden tai sallimalla heidän kylmät ja ajattelemattomat kommenttinsa emme voi maailmaa muuttaa. Muutoksen on lähdettävä asenteesta, että suvaitsemme ja ymmärrämme ilmiöitä ja ihmistä paremmin. Ymmärrämme, että ihminen ei ole pelkästään ulkoisten osiensa summa vaan paljon enemmän ja paljon monimutkaisempi kuin voimme tässä ja nyt käsittää.

Minä entinen ylipainoinen, olen saanut kokea monet ”ilkeät” kommentit ja eristämisen. Olen uskonut kuvat joita toiset ovat muodostaneet minusta. Uskoin olevani arvoton, huono, laiska, kelvoton. Uskoin jopa sen, että tämä kuka minun sanottiin ja uskoteltiin olevan koskisi kaikkia elämäni alueita. Olin siis samalla tyhmä ja huono ihminen, enkä suoriutunut tehtävistäni. Itsetuntoni joka oli jo muutenkin heikko pisti minut syöksykierteeseen ja melkein itsemurhan partaalle aikanaan. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja niin kävi minullekin. Tie ylöspäin alkoi jossain vaiheessa elämää ja kokonaisvaltainen muutos käynnistyi.

Syvällä sisimmässäni olen varmasti kantanut tuota pientä tyttöä, joka, ei koskaan ollut tarpeeksi, joka oli laska tai saamaton, kömpelö, ruma…… Muutos tuli ensin ulkoisesti ja myöhemmin sisäisesti. Ulkoisen muutoksen saavuttaminen on tietysti ollut prosessi ja maratoni jo yksinään, mutta sisäinen työ se vasta on vaatinut ponnistuksia jos mikä. Kyse on omien vahvuuksien tunistamisesta ja asenoitumisesta siihen, että tekee elämästään itsensä näköisen oli se sitten millainen tahansa. Tahdon ja muuttumisen on lähdettävä sisältäpäin jos ollenkaan.

Ylipainoisille huomautellaan ja muistutetaan enemmän kuin taarpeeksi siitä mikä riski he ovat yhteiskunnalle ja kuinka he eivät ymmärrä saavansa sairauksia. Harva ylipainoinen on todellakaan tyhmä ja tietämätön siitä riskistä jota osa kantaa geeniensä mukana tai elämänvalintojensa tai vanhempiensa valinnan vuoksi. KYLLÄ ylipainoinen tietää ja tiedostaa, ei läskiys tee ihmistä tyhmemmäksi. Kyse on valinnoista ja toisinaan ne eivät ole edes omia valintoja vaan DNA:n tai lapsuusajan perheen valintoja. Miksi siis yritämme syyllistää ja sanoa ylipainoiselle, että he ovat jotenkin tyhmiä tai tietämättömiä??

Mitä olen siis oppinut itsestäni? Mitä olen oppinut ihmisestä? Olen oppinut arvostamaan omaa kykyäni hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Olen oppinut arvostamaan terveyttä ja pieniä asioita itsessäni, kuten kauniita silmiäni, joiden hyväksyvä katse tavoittaa toivottavasti jokaisen joka niitä etsii. Olen oppinut arvostamaan kaikkia niitä jotka hyväksyvät minut ehdoitta, virheineen kaikkineen.

Toisaalta olen oppinut myös selviämään yksin maailmassa jossa vain ulkoinen tuntuu olevan arvostettua. Olen oppinut olemaan skeptinen kaikkia sellaisia kohtaan jotka ovat liian hyviä ollakseen totta. Kyllä minä heitä rakastan veljinä ja sisarina, mutta en lähesty heitä sillä tiedän heidän kalkkaromaisen sisälmyksensä olevan liikaa minun käsityskyvylleni. Aina tällaisia kalkkaroita ei voi välttää ja he jättävät elämään syviä arpia ja kysymyksiä siitä kuinka joku voi vihata sillä tavoin toista. Eikö lopulta meidän tarkoituksemme ole elää ja oppia itsestämme ja toisistamme? Eikö elämän tarkoitus ole pystyä elämään sovussa näkökulmaeroista huolimatta? Eikö suvaitsevaisuus ole ihmisyyden mitta?

Rakastavasti entinen läski, joka rakastui itseensä ja oppi elämään omaa elämää periaatteella live and let live.

BMI 26,37 ei täydellinen mutta onnellinen.

 

Kiitos!

Sade pieksää saappaatkin
sisältä märäksi.

Tukka liimantuu kasvoihin ja lopulta
tuulen pyörittäessä sen tuulenpesäksi päälaelle.

Posketkin punoittaa kylmien käsien kanssa
kuin kodittomien konsanaan.

Niin on luontoäidin
syksyinen kauneussalonki tehnyt minuun tehtävänsä.

Ehkä minäkin olen koditon
vaikka minulla osoite onkin.
Ehkä kaiken tämän tarkoitus on muistuttaa minua
siitä mistä en osaa olla kiitollinen
tai siitä mitä pelkään eniten,
ettei minulla ole kotia.

Siksi suljen silmäni ja lausun kiitoksen
kodille ja perheelle.

Tunnelmia

 

Illan hämärässä kulkee taksi.
Taksin takapenkillä
istuu nainen ja kirjoittaa
ja tietokoneen ruutu välkkyy
kuin tulikärpänen,
jonka rakkaudenkutsua
ei kukaan voi saavuttaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Sankari puki ylleen violetin viitan
ja otti voitonmaljan täynnä saippuaa,
siitä nyt kuplia puhaltaa
ja toiveita rauhasta
maailmalle sinkoaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Ei tänään sen enempää. Näin on hyvä. Taidetta, lepoa, itsensä hyväksymistä ja kiitollisuutta. Kiitos teille lukijani!

 

Joskus musiikki on kauneinta ja koko maailma

Maailma on kaunis ja toisinaan musiikin maailma vielä kauniimpi. Kauniimpi kun se mitä voit kuulla. Kuulemasi muuttuu liikkeeksi sisälläsi, väreiksi mielessäsi, tunteiden valtavaksi energiaksi. Se on kuin tuhat enekeliä syleilisi ja antaisi valoa. Siinä hetkessä ei ole ketään muuta, vain sinä ja musiikki ja kuitenkin koko universumi siinä synkronistisessa liikkeessä.

Jotkut sanovat, että musiikki tai jonkin sortin musiikki on pahasta ja että se musiikki lietsoo alhaista energiaa, sellaista mikä ei palvele omaa ja maailmankaikkeuden hyvää. Musiikki, mikä ei palvele rakkautta ei ole musiikkia. Jos kuitenkin katsomme kaikkia sävellettyjä kappaleita maailmassa, ovat ne olleet rakkautta säveltäjälle ja sanoittajalle, ovat ne olleet totuus ja tunnelilmaisu siitä mitä se tai ne ihmiset kokevat. Emme siis voi sanoa, että jokin musiikki ei olisi rakkauden ilmausta. Voimme vain todeta, että jokin  tuntuu tai saa meidät tuntemaan epämukavuutta tai ahdistusta. Voimme tunteillamme tietää, että tämä tietty kappale tai tyylilaji ei sovi meidän kokemukseemme rakkauden ilmaisusta. Tietty musiikki voi siis todellakin laskea energiaasi tai tuoda tunteita vihasta tai ahdistusta. Ei ole yhdentekevää mitä kuuntelemme ja mitä sallimme korviimme. Emme silti voi tuomita tai sanoa, että jokin on huonoa rakkaudetonta musiikkia ja alentaa energiaa yleistettävästi. Sellaista asiaa kuin yleistys pitäisi varoa. Mikä palvelee toista ei palvele toista. Suvaisevampia voimme opetella olemaan. Ymmärtää että kaikki luova on tunneilmaisua ja siksi rakkauden ilmausta. Emme  voi kieltää negatiivisia tunteitamme, emme sitä osaa itsessämme, mikä ei ole niin kaunista tai tasaista. Voimme ilmaista esimerkiksi vihaa juuri musiikin kautta paljon rakentavammin kuin suuntaamalla energiamme toisia kohti sanoin tai teoin.

Tämä kappale tuli tänään tärkeäksi minulle. Koin syvää ja hyvää tunnetta. Olin positiivinen ja rakastavampi ihminen kaikkia muita ja maapalloamme kohtaan. Koin yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Sain muistutuksen siitä mitä  minun tulisi tehdä seuraavaksi, sellainen pieni polku, jota en oikein ole rohjennut aloittaa, vaikka rakkaus sitä oppimista ja tekemistä kohtaan on ilmeinen.

Usein se mitä haluamme ilmenee meille juuri monissa pienissä toistuvissa asioissa ja ne saavat meidät tuntemaan rauhaa, iloa , rakkaudellista hyvää itseämme kohtaa. Niitä asiota kohti olisi opittava suuntaamaan oma purtensa. Minäkin yritän ja jotenkin se yrittäminen ei edes tunnu ihan niin vaikealta kuin ehkä kuvittelen. Salaisesti hymyilen ja mietin mistä löydän seuraavan pätkän narua tähän yhtälöön, tähän rakkauden iloon.

Ihanaa päivää teille lukijat! Muistakaa kastelle niitä haaveitanne pienillä asioilla mahdollisimman usein! Niin minäkin yritän taas, niin monen ”epäonnistuneen” vuoden jälkeen.

KUU

Kun kuu riittää
ja vain hetki hiljaa
rannalla rauhassa
laineita kuunellen
valossa kylpien.

(c) Valopää H.