Joulu lapsille vähemmällä stressillä

Joulukuussa on keskitytty lapsiin ja lapsen kaltaiseen mieleen. Ilmassa on odotusta ja toivoa ja tiettyä taikaa. Moni lapsi on kuullut, että pitäisi olla erityisen kiltti, kun tontut kurkkivat ja raportoivat joulupukille. Aikuisista tämä on ”hauska” leikki, mutta monille pienille ahdistusta ja unettomuutta ja syyllisyyttä opettava kokemus. Ei lapsi muutu yhdeksi kuukaudeksi vain koska aikuinen keksiin sairaan leikin. Lapsella on oikeus olla lapsi kaikkina kuukausina vuodessa. On selvää, että odotus voi näkyä fyysisenä levottomuutena tai ylivilkkaana toimintana, mutta aikuisen ei tulisi lisätä lapsen ahdistusta tai vaatia tältä ylisuoritusta kiltteyden verukkeella. On tietysti ymmärrettävää, että aikuinen jouluahdistuksessaan toivoisi rauhallista joulunaikaa kiireen keskelle, mutta onko oikein ja kohtuutta siirtää odotuksillaan sitä lapsiin? Eikö sen sijaan olisi kohtuullista ja kaikkien kannalta rakentavampaa myöntää lapselle, että on kiirettä ja väsymystä? On ehkä odotuksia siellä ja täällä. Voisiko jopa ottaa yhteistä ilta-aikaa ja miettiä mikä on mukavaa, kohtuullista ja toivottavaa yhdessä lapsen kanssa? Voisiko kiireen pysäyttää ja tehdä yhdessä jotain mukavaa (pelata peliä, lukea satuja, kuunnella musiikkia, istua sohvalla ja keskustella)?

Lapset ovat hyvin viisaita pieniä ihmisiä, joiden välittömyys ja välittämisen tarve vanhempiinsa saa heidät monesti ylittämään odotuksia. Lapsi tahtoo olla toivottu, rakastettu, hyväksytty. Miksi aikuinen keksii leikkejä joiden psyykkinen vaikutus voi olla paljon syvempi kuin tahdomme myöntää? Eikö lapsellakin ole oikeus tietää totuus vanhempansa tunteista ja jaksamisesta edes perustasolla? Eikö lapsella ole oikeutta osallistua ja tehdä joulua yhdessä vanhempiensa kanssa? Eikö osa jännitystä ja odotusta ole juuri siinä, että tehdään yhdessä jotain asioita ja jotain säilyy yllätyksenä? Miksi aikuisen tulisi olla ainoa, joka ottaa kantaakseen joulun onnistumisen taakan? Eikö lapselle kuulu myös oikeus rakentaa elämäänsä ja erityisesti merkityksellisiä hetkiä elämässään?

Omassa perhessä ei ole koskaan käytetty tätä tontut kurkkii -pelotetta. Olemme ymmärtäneet ja toimineet vanhempina niin, että lapset ovat saaneet osallistua taitojensa ja ikänsä mukaisesti joulun valmisteluun. Tämä valmistelu on lisäksi opettanut lapsillemme itsenäistymistä, traditioita, ruuan valmistusta ja aikuisen arvostusta lasta kohtaan. Lapsen ottaminen mukaan ja se, että sallimme hänen olla levoton odotuksessaan on lapsen sallimista olla autenttinen, myös aikuinen on saanut olla autenttinen ja myöntyvä siihen että kiire ja stressi voi toisinaan viedä voimia iloisesta odotuksesta. Tämä ymmärrys auttaa lasta myös ymmärtämään, että äidin tai isän ”ärtyisyys” ei ole välttämättä lapsesta johtuvaa. Autenttisuus opettaa lapselle tervettä suhtatumista tunteisiin ja pelottomuutta kohdata myös pelottavia tunteita (kiukkua, turhautumista, aikuisen ärtymystä).

Kasvattaminen ei koskaan ole yksisuuntaista, joten opetellessaan tai ottaessaan käyttöön uusia metodeita, parantaa aikuinen itseään samalla muuttaessaan lapsensa tulevaisuutta. Ilo tästä muutoksesta on siksi moninkertainen, sillä hyötysuhde on kaksinkertainen. Myös tulevat stressit kokevat deflaation.

Stressittömämpää ja rakastavampaa vanhemmuutta ja joulua kaikille toivoen! Hannele Valopää

Paremmalle huomiselle

Tunne oma arvosi, mutta älä silti polje toisia
vaan kohtaa kaikki luomakunnan luodut arvostavasti.
Arvostaessasi itseäsi, arvostat myös toisia,
jolloin hekin kohtaavat sinut arvostavasti.

Muista että arvostaessasi toista et
vähennä omaasi, et vähättele itseäsi,
sitä kuka olet tai keneksi olet kasvamassa/kuka muistat olevasi.

Ylpeys ei ole ulkokultaista vaan sisäistä tietoa siitä kuka olet.
Ylpeys on varmuutta ja luottamusta siihen että mitä tahansa
onkaan tullakseen sinä selviät kyllä.

Arvosta kaikkea luotua lempeydellä ja myötätunnolla.
Kulje hiljaa kun maailmalla pauhaa, älä lisää maailmaan sitä mitä jo on,
vaan käännä parempi puoli itsestäsi peiliksi toisille. Arvosta itseäsi ja toista
niin paljon, että haluat nähdä ja muuttaa jokaista hetkeä rauhallisemmaksi ja tulevaisuutta
sillä tavoin paremmaksi.

Myötätuntomme kehittyy ja hienosäätää itseään

Myötätunto itseä kohtaan on ”salakavala” ja moneen kerrokseen hajonnut, se on kuin rikkoutunut levy. Kun korjaat yhden osan voit pian huomata, että toinen kohta on rikki. Myötätunto koostuu opitusta ja perityistä osista ja suurelta osalta syyllisyydestä. Jos syyllisyys ja niin sanottu omatunto ei kolkuta sisältäpäin niin sittten se tullaan kertomaan sinulle ulkopuolelta. Myötätunto on ihmiskunnassa rikki. Me emme osaa olla myötätuntoisia itseämme kohtaan, joten me emme löydä pientäkään myötätuntoa edes vähimmässä määrin toisia kohtaan. Me kyllä saatamme sanallisesti surkutella jonkun kohtaloa, mutta emme tee mitään koska koemme itse jäävämme paitsi tai jotenkin vähemälle. Nythän meille on juuri opetettu, että meidän on osattava olla yhteinen tietoisuus ja yhteydessä ja jakaa omastamme. Kolikko hakee taas tasapainoa, joten on osattava asettaa rajoja. Vaikka sattuu sanoa että ei nyt, en kerkiä tai en voi. On osattava asettaa raja, mihin näissä fyysisen maailman rajoissa kykenemme. Sitten on se ajatus, että myötätunto pannaan kiertämään, että annetaan ehkä seuraavalle teko tai materia, jota hän tarvitsee. Ajatus että olisimme teoissa/ materiassa velkaa hidastaa prosessia. Sellaisesta on päästävä yli. Myötätunto ei tunne kaupankäyntiä eikä velkaa, se syyllisyys tai sisäinen negatiivinen puhe on opittava korjaamaan itserakkaudella.

Myötätuntoinen itserakkaus on vaikea oppia ja ego johtaa usein harhaan. Harhaan johdettu itserakkaus on kuin Klonkku, se tietää vain puutteen ja omistamisen. Mitä sitten voisi tehdä ettei joudu harhaanjohdetuksi? Miten voi tietää milloin on tasapainoisessa tilassa? Tilanteita on monia ja aina on tehtävä tilannearvio ja päätös. Emme voi jälkeenpäin tuomita itseämme ja syytellä kun emme tehneet toisin tai kyllähän niin voi tehdä, mutta se ei kasvata. Kasvaminen tapahtuu vain jos muutamme rikkoutuneen osan uuteen ja ymmärrämme miten voimme toimia myötätunnossa kaikkia osapuolia kasvattavalla tavalla. Ja ymmärrys on juuri siinä että käsitämme olevamme oppimiskokemuksessa. Tuomitseminen, syyllisyys katoavat ajatuksen myötä että olemme oppimassa. Tilalle saadaan myötätunoinen anteeksiantamus, mikä on hekisen kehityksen suuri saavutus.

Mitä sitten jos olemme itse niin sanotusti puutteessa tai sairaita. Kuinka voimme olla myötätuntoisia ja oppia antamaan? Itse käsittelin tätä asiaa tänään. Ajattelin, että jos olen ihan rahaton tai fyysisesti niin sairas, etten kykene antamaan mitään, että miten sitten voisin olla myötätuntoinen. Tietysti olen myötätunnossa itselleni ja teen parhaani, että selviän tässä fyysisessä todellisuudessa niin hyvin kuin osaan, mutta jotta yhtälö olisi paremmin toimiva on minun kenties opittava sanomaan, että tarvitsen joskus apua. Minun ei tarvitse selvitä aina yksin. Yksinelävä tai yksinhuoltaja on selviytyjä ja sellaista pidetään hienona ominaisuutena ainakin Suomessa, missä selviäminen on aina ollut osa elämää. Erityisesti naisilla on taito olla sitkeitä ja taipumattomia, miestä ei tarvita, sillä me kykenemme oppimaan ja kestämään mitä vain. Toisten poissaolosta tulee niin arkipäiväinen kokemus, että apua ei viitsi pyytää, eli luokitsee itsensä myötätunnon ulkopuolelle. Ei näe itseään avun saamisen arvoisena, eikä edes tiedä tulisiko kukaan apuun siinä mitä tarvitsee tietää tai mihin tapahtumaan tarvitsee kenties apua. Tietoisena työnnämme mahdollisuuden apuun pois koska, se ei ole ollut ennenkään vahvojen ja yksinelävien käytössä. Vähättelemme siis myötätuntoa, koska meidät on opetettu siihen että meidän ei tulisi valittaa puutetta. Emme häpeä, vaan olemme syyllistettyjä (ohjelmoituja/kasvatettuja) siihen että avunpyytäminen on heikkouden osoittamista. Usein apua ei edes ajatella elämän suuriin asioihin vaan yksinkertaisiin arkisiin asioihin, käytännnön asioihin. Pyyntö voimaantumiseen lähtee pienen osan voimautumiskokemuksesta / onnistumisista. Tämä pätee myös esimerkiksi kuntoutuville (fyysinen tai psyykkinen). Terapautin tai hoitavan lääkärin ei ole tarkoitus tehdä työtä toisen puolesta tai saati sitten antaa vastauksia toiselle. Myötätunto lähtee oikeasta eettisestä suhtatumisesta, että päänavauksella ihminen jatkaa kuntoutumista ja pienellä kannustamisella hän jaksaa olla motivoitunut jatkamaan kehitystään. Näin on kaikessa elämässä. Empatia /myötätunto ja ammatillinen etiikka kutovat turvaverkon toisella kasvaa sellaiseksi kuin hänen on tarkoitettu kasvaa.

Kuten niin monesti olen kirjoittanut muistutan siis siitä, että oppimisemme ja kasvumme laajenee sisältä ulospäin. Aivan kuten lapsen kehityskin edeten karkeasta hienoon, keskeltä ääripäihin olemme etenemässä ihmiskunnan kehityksessä hienosäätövaiheeseen, missä työ keskittyy yksilön ratkaisuihin ja hienosäätöihin. Kulttuuristen diversiteettien (keiton mausteiden) alueelliseen sopeuttamiseen ja ymmärrykseen siitä, että ”kokeemme” on tarkoitus ollakin koe. Eri ”koeputket” tuottavat eri tuloksia, joiden myötä opimme taas näkemään mikä toimii ja mikä ei. Yhteistoiminta eri kulttuurien vuoropuheluna on juuri tämän vuoksi ensiarvoisen tärkeää. Tarkoituksena Luojalla ei ole lisätä alueellista eriarvoisuutta vaan saada meille mahdollisimman monta vaihtoehtoa, joista sitten valita tulevaisuuden uusi kehityssuunta, se mikä palvelee parhaalla mahdollisella tavalla ihmisten hyvää. Kaikesta huolimatta voimme valita useampia koeputkia jatkokehittelyyn. Opimme siis myötätunnon työvälineellä, että diversiteetti edistää ihmisen hyvää, vaikka se näennäisesti epäonnistumisien kautta ulkoisesti näyttäisikin toimivan toisin.

Joskus musiikki on kauneinta ja koko maailma

Maailma on kaunis ja toisinaan musiikin maailma vielä kauniimpi. Kauniimpi kun se mitä voit kuulla. Kuulemasi muuttuu liikkeeksi sisälläsi, väreiksi mielessäsi, tunteiden valtavaksi energiaksi. Se on kuin tuhat enekeliä syleilisi ja antaisi valoa. Siinä hetkessä ei ole ketään muuta, vain sinä ja musiikki ja kuitenkin koko universumi siinä synkronistisessa liikkeessä.

Jotkut sanovat, että musiikki tai jonkin sortin musiikki on pahasta ja että se musiikki lietsoo alhaista energiaa, sellaista mikä ei palvele omaa ja maailmankaikkeuden hyvää. Musiikki, mikä ei palvele rakkautta ei ole musiikkia. Jos kuitenkin katsomme kaikkia sävellettyjä kappaleita maailmassa, ovat ne olleet rakkautta säveltäjälle ja sanoittajalle, ovat ne olleet totuus ja tunnelilmaisu siitä mitä se tai ne ihmiset kokevat. Emme siis voi sanoa, että jokin musiikki ei olisi rakkauden ilmausta. Voimme vain todeta, että jokin  tuntuu tai saa meidät tuntemaan epämukavuutta tai ahdistusta. Voimme tunteillamme tietää, että tämä tietty kappale tai tyylilaji ei sovi meidän kokemukseemme rakkauden ilmaisusta. Tietty musiikki voi siis todellakin laskea energiaasi tai tuoda tunteita vihasta tai ahdistusta. Ei ole yhdentekevää mitä kuuntelemme ja mitä sallimme korviimme. Emme silti voi tuomita tai sanoa, että jokin on huonoa rakkaudetonta musiikkia ja alentaa energiaa yleistettävästi. Sellaista asiaa kuin yleistys pitäisi varoa. Mikä palvelee toista ei palvele toista. Suvaisevampia voimme opetella olemaan. Ymmärtää että kaikki luova on tunneilmaisua ja siksi rakkauden ilmausta. Emme  voi kieltää negatiivisia tunteitamme, emme sitä osaa itsessämme, mikä ei ole niin kaunista tai tasaista. Voimme ilmaista esimerkiksi vihaa juuri musiikin kautta paljon rakentavammin kuin suuntaamalla energiamme toisia kohti sanoin tai teoin.

Tämä kappale tuli tänään tärkeäksi minulle. Koin syvää ja hyvää tunnetta. Olin positiivinen ja rakastavampi ihminen kaikkia muita ja maapalloamme kohtaan. Koin yhteenkuuluvuutta ja rauhaa. Sain muistutuksen siitä mitä  minun tulisi tehdä seuraavaksi, sellainen pieni polku, jota en oikein ole rohjennut aloittaa, vaikka rakkaus sitä oppimista ja tekemistä kohtaan on ilmeinen.

Usein se mitä haluamme ilmenee meille juuri monissa pienissä toistuvissa asioissa ja ne saavat meidät tuntemaan rauhaa, iloa , rakkaudellista hyvää itseämme kohtaa. Niitä asiota kohti olisi opittava suuntaamaan oma purtensa. Minäkin yritän ja jotenkin se yrittäminen ei edes tunnu ihan niin vaikealta kuin ehkä kuvittelen. Salaisesti hymyilen ja mietin mistä löydän seuraavan pätkän narua tähän yhtälöön, tähän rakkauden iloon.

Ihanaa päivää teille lukijat! Muistakaa kastelle niitä haaveitanne pienillä asioilla mahdollisimman usein! Niin minäkin yritän taas, niin monen ”epäonnistuneen” vuoden jälkeen.

tumma runo

Ruusu punainen.
Ranteet aukaisen.
Näen veren valuvan
elämän pois virtaavan.
Kohti valoa, kohti kirkkautta.
Ei tuomiota, ei enää tuskan viiltäviä sanoja.

Vainotkoon nyt toisia
maan kamaralla katkerana.
Eivät näe syytä itsessään,
vain vikoja ja syytöksiä ulkopuolellaan.
Ovat itse uhreja.
Ovat itsensä puolustajia,
rohkeita pelkureita.
Työntävät haaveilijat mutaan
pitääkseen itsensä poissa mudasta.
Ovat sokeita näkemään tahi muuttumaan.

Maan enkelit valoa antavat,
vaan syytöksiin ja vihapuheisiin he enkelinsä tappavat.
Eivät näe vikoja, eivät tahdo muutosta.

On paljon turvallisempaa tappaa ja tuomita,
pysyä muuriensa takana suojassa.

(HUOM: Tänään olen ollut runollinen. Nämä runot vain tulivat, eivät siis ole kuvaus omasta elämästäni vaan paremminkin runollinen tapa ilmaista.)

Parisuhde tulisi määritellä ihmisyyden hyvinvointia lisäävistä määritelmistä käsin

Jotain yhteenvetoa, tietoista ymmärrystä sanallisessa muodossa olen koittanut tässä muodostaa käsityksestäni ja yleisestä käsityksestämme mitä on hyvä parisuhde. Riippumatta uskonnosta, kulttuurista tai kasvatuksesta olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että kaikissa yrityksissä määritellä parisuhteet olemme ohittaneet tarpeen olla ihmisiä. Jokainen oli sitten mies tai nainen käsittää ja tulee suhteisiin ihmisyytensä kautta. YK:n ihmisoikeudet summaavat hienolla tavalla sitä keskiötä, jonka kautta meidän tulisi lähestyä tapaamme kohdella toista suhteen syvyydestä riippumatta.

Koen, että työmme ymmärtää ja hyväksyä itsemme ja toisemme ihmisen oikeuksista käsin jää jalkoihin kohdatessaan kulttuuriset, uskonnolliset tai kasvatukselliset tavat ja arvot toimia. Taistelemme vanhempiamme vastaan, kirkkoa vastaan ja kulttuureita vastaan. Yritämme avata toisten silmiä näkemään tietynlaista julmuutta kohdata sukupuolia tai eri sukupolvia. Taomme mantrana, että meidän on opittava arvostamaan toisiamme, mutta emme käsitä että työ on tehtävä paljon konkreettisemmalla tasolla. Meidän on itse oltava määrittämässä omia suhteitamme, tehtävä niistä esimerkillisiä ja sanallistettava sitten niiden toimivuus ja hyvinvointia tukeva vaikutus. Työ ei ole hokkus pokkus nopeaa, vaan pitkäjänteistä ymmärrystä ottaa käsiteltäväksi toimimattomia ja ihmisyyttä loukkaavia arvoja ja tapoja.

Olemme tietyllä tavalla sulatusuunissa ja uuden kynnyksellä. Meidän on osattava katsoa omaa tapaa ja käsitystä avoimena ilman tuomitsevaa tai puolustelevaa näkökulmaa. http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin Puolustelevan ja oman ”oikean/oikeutetun” tavan sijaan meidän tulisi ymmärtää YK: n julistusta ja sen ohjaavaa tapaa muodostaa parempaa maailmaa, oikeudenmukaissempaa maailmaa (ikään, rotuun, sosiaalisesta tai sukupuolesta riippumatta). Meidän ei siis tulisi lopulta määritellä niinkään egojemme kautta oikeaa, vaan laajempaa ihmisyyttä ja sen hyvinvointia tukevaa elämää.

Tietoisuutta ja kasvatusta maailmanlaajuisesti olisi voitava lisätä. Ymmärrystä siitä, että melkein kaikki maailman maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, minkä perimmäisenä tarkoituksena on ohjata kansallista lainsäädäntöä oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen. Meistä jokaisen tulisi pitää huoli siitä, että siirtäisimme julistuksen lapsille, että jokainen lukutaidosta riippumatta käsittäisi omat oikeutensa ja oppisi valvomaan oikeuksiaan.

Maailman oikeudenmukaisuudesta voimme jälleen siirtyä yksilötasoon ja siihen kuinka tärkeää on nähdä ihmisyyden kautta nouseva oikeus ja tasavertaisuus. On helppo listata terveitä ja hyvinvointia lisääviä adjektiiveja omaan määritelmäänsä, ymmärrettyään ja sisäistettyään sen mihin jokaisella pitäisi olla oikeus.

Itse listasin muutaman yleismaallisen ja itsestäänselvän periaatteen, joiden kautta on helpompi arvioida minkä tahansa suhteen hyvinvointia tukeva tai tuhoava vaikutus.

  • Tasapainoisuus
  • Luottamus
  • Yhteistyötä ja keskustelua
  • Kunnioitusta
  • Kiinnostusta ja kuuntelua
  • Läsnäoloa
  • Kompromisseja

Seuraavaksi summaisin vielä yksilön kannalta niitä ”sudenkuoppia” tai ennakko-odotuksia, joiden tuhoava vaikutus hyvinvointiin tulisi hyväksyä.

  • Käsitys siitä, että liitto on ikuinen on luomassa häpeää, estämässä kasvua, luo epäonnistumisen tunnetta, luo salasuhteita, luo huonoa vuorovaikutusta joka saattaa pahimmillaan johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin.
  • Käsityksemme perheestä on  luomassa vastakkainasettelua ja lisää tuomitsemista. Perhe voi lisätä kontrollia ja esimerkiksi paremmuutta vs. huonommuutta toisia perheitä tai perheen sisäisesti. Perhe voi erottaa meitä toisistamme ja lisätä kateutta.
  • Naimisiin meneminen luo käsitystä miehen ja naisen rooleista, vaarantaa yksilön erillisyyttä ja voi vääristää valtasuhteita puolisoiden välillä.
  • Myös avoliitto voidaan nähdä tuhoavana jos sitä ei oteta tarkastelun alle. Avoliiton voi nähdä olevan liian löyhä sidos, jossa vapaus voi johtaa yhteisten pelisääntöjen puutteeseen, sitoutumattomuuteen ja siten lopulta liian yksilökeskeiseen elämään, jossa ei nähdä enää yhdessä elämisen hyötyä eikä siten voida käsittää liiton enää antavan hyvinvointia.
  • Avoliitto kuten avioliittokin voi päätyä kulissiliitoksi, jossa ollaan yhdessä turvallisuuden vuoksi. Turvallisuus estää saavuttamasta kasvupotentiaalia.
  • Parisuhteessa käytettävät roolit vaativat myös jatkuvaa tarkastelua. On uskallettava mennä epämukavuusalueille, puolison on uskallettava antaa toiselle mahdollisuus kokeilla

Vain koska kaikissa suhteidemme nykyaikaisissa malleissa on negatiivisia puolia, ei meidän tulisi pelätä tai kuvitella, että toistamme vanhempiemme tai sukumme tapaa, vaan meidän tulisi ymmärtää, että voimme tietoisesti työstää negatiivisten toimintamallien tai skenaarionden toteutumista. Meidän on vain oltava aktiivisia ja nähtävä kuinka aiemmin tietty käytös on luonut tietyn lopputuleman. Voimme välttää vanhan toistamisen keskittymällä tekemään toisin. Meidän ei tarvitse olla uhreja, mutta meidän on hyväksyttävä tarpeemme muuttaa käytöstä ja toimintaa, jotta tulevaisuutemme voisi muodostua hyvinvointia tukevaksi ja negatiivisuudesta vapaaksi.

Meitä ei ole luotu epäonnistumaan. Epäonnistuminenkin on vain tapa nähdä asia. Kyse on tyytymättömyydestä niihin seurauksiin ja kehityskulkuun, jonka itse itsellemme luomme. Meidän on oltava aktiivisia jotta vältämme negatiivisen uhri-asenteen ja lopulta meillä on oltava tahto muuttaa maailmaa.

Kuten aina, koen että tämä artikkeli olisi voinut olla syväluotaavampi. Pintaraapaisuna toivon sen edistävän keskustelua siitä mihin me energiamme todella keskitämme ja kuinka toivomme tulevaisuteemme ihmisten voivan. Me yhteisesti olemme luomassa ja opettamassa, kirjoittamassa uudenlaista hyvinvointia.

Voimautumisprosessimme tueksi

Tänään päätin taas modostaa näistä kuvista ja niiden ajatuksista jonkilaisen positiivisen kasvua tukevan ajatustarinan. Käytin M. Tukiaisen kortteja pohjana luodessani nämä omat ajatuskortit niistä minulle muodostuneiden mielikuvien ja ajatusten pohjalta. Toivon, että ajatukseni edistäisivät pohdintaa ja omaa reflektointia, mikä olisi paras tapa sinulle elää ja edistää hyvinvointiasi tässä päivässä. Kiitos jo etukäteen kiinnostuksesta ja yhteisestä matkastamme.

Ensimmäinen kuva on arvojen valitsemisesta tai oikeastaan tiedostamisesta. Tästä asiasta olen varmasti puhunut ennenkin, mutta on tärkeää tehdä jatkuvasti arvioita kasvumme aikana siitä mikä on todella tärkeää ja mistä meidän tulisi luopua. Terveet itse valitut arvot edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointiamme ja ne myös voimauttavat meitä ymmärtämään, että lopulta kaikki päätöksemme pohjautuvat arvoihimme.

Monesti ihminen ei niinkään valitse täysin uusia arvoja vaan omaksuu uusia jo luotuja arvoja. Vaarana on, että luomme muuttuneilla arvoillamme vain syyn tuomita ja kategorioida uudella tavalla. Matka on tärkein ja yksilön oma, siksi tulisi välttää vertaamasta tai puhumasta kovin paljon omista arvoista ja valinnoista, jotka ovat kaiken kaikkiaan koko ajan muuttuvia. Se että tiedostamme muutoksen ja levitämme sitten uutta arvoamme ja tietoisuuttamme asettaa meidät helposti ylemmyyden tuntoisuuteen. Sokaistumme uuteen ihastukseemme ja taivumme vähättelemään vanhoja arvojamme ja asenteitamme. Voi myös olla, että olemme hämmillämme ja tyhjän päällä, sillä ajattelemme, että vanha on huonompi kuin uusi, mutta emme halua ikäänkuin loukata niitä jotka ajattelevat kuten me ajattelimme aiemmin. Meidän tulisi päästää irti ja ymmärtää että juuri näin asioiden tuleekin olla. Vanhat ystävämme kulkevat omaa polkua ja he tulevat perässä tai sitten eivät. Meidän ei tarvitse tuomita heitä vaan antaa heille tila kasvaa vapaasti, tila tehdä vapaasti omat valintansa. Meidän onnemme on oma uusi tietämys, johon meidän tulisi keskittyä enemmän kuin selittelyyn, tai taivutteluun uudesta ajattelustamme tai siitä että vanhat ystävät hyväksyisivät meidän uudet arvomme ja ajatuksemme.

Valitsen arvoni viisaasti ja elän ja teen valintoja niiden mukaan. Arvoni auttavat minua rakastamaan itseäni paremmin ja suuntaamaan toimintani tehokkaammin.

Toinen kuva on muistutus siitä, että sanani vaikuttavat paljon toiseen ihmiseen, on siis osattava valita sanansa rakentavasti. Jopa kritiikin tulisi olla rakentavaa. On väärin antaa yltiöpositiivista palautetta, jos siihen ei oikeasti ole aihetta. Empaatikko yleensä aistii valheellisen imartelun ja kokee sen loukkaavana. Rakentava kritiikki näkee kaikessa hyvää, mutta tuo esiin parannusehdotuksia tai kannustaa jatkamaan yrittämistä. Negatiivinenkin palaute tai vuorovaikutus tulisi olla rakentavaa. Voimme kertoa oman näkemyksemme ja korostaa sitä, että se on vain meidän näkemyksemme. Emme vähättele itseämme ja sitä että emme kenties pidä jostain vaan toteamme vain, että jokin ei miellytä. Koitamme siis saada toisen henkilön ymmärtämään, että näkökulmia voi olla monta ja meidän tehtävämme on kertoa vain omamme.

Meidän jokaisen tulisi myös ymmärtää se, että reaktiomme johonkin tilanteeseen tai asiaan voi olla sidottu omaan sisäiseen tilaamme tai muistoihimme tai kasvatuksemme enemmän kuin edes tiedostamme. Tämä vaatii paljon kasvua ja ei todellakaan ole mitenkään lyhyellä kurssilla korjattava asia, mutta muutosta voi saada aikaan jos suostuu ymmärtämään oman osuutensa avoimemmin. Ymmärrystään voi myös lisätä opettelemalla nimeämään omia tunteitaan. Voi todeta, että olinpa nyt vihainen, miksiköhän olin tuollainen? Meidän reaktiomme ei siis aina riipu siitä mitä toinen sanoo tai tekee tai jättää tekemättä. Reaktiomme voi olla vain se ylitse menevä pisara kupissamme. Toinen on siis ollut enemmänkin tietoisuutemme herättäjä, sen tietoisuuden, että ymmärrämme että emme ole tyytyväisiä itseemme, elämäämme, työhömme etc.

Valitsen sanani rakentavasti, sillä ymmärrän, että minun reaktioni on vain minun näkemykseni asioista.

Kolmas kuva menee sitten rajojen asettamiseen. Meillä jokaisella on ego, joka ohjaa järjellisesti ja varoittaa tarvittaessa. Ego voi kuitenkin olla liian tiukka ja estää meitä toimimasta. Ego voi siis rajoittaa luovaa ja intuitiivista puoltamme liiaksi. Ego rationalisoi ja järkeilee, jotta emme toistaisi menneitä virheitämme. Ego puolustaa ja pitää meidät turvassa. Rajojen asettamisen toiminta on elossa säilymisemme perusta. Epäterve rajojen asettaminen luo ahdistusta ja pitää meidät paikoillaan, sillä liian vahva ego estää kokeilun ja hapuilun. Kokeilu on kaiken kasvun perusta. Vanhasta on uskallettava päästää irti. On oltava kyllin rohkea salliakseen esimerkiksi lapselle jokin ”vaarallisena” pidetty harrastus. Liiallinen suojelu (itsesuojelu), vie meiltä terveitä vaihtoehtoja. Elämässä tulee kolhuja ja pumpulissa ei voi kukaan kasvaa. On tiedostettava mitä on tapahtunut menneisyydessä ja mihin seuraava uskalluksen raja voisi mennä. On oltava kerta toisensa jälkeen hieman rohkeampi. Yleensä kaikissa tilanteissa jarruja voi vetää ennen pohjakosketusta tai jos emme voikkaan estää putoamista voimme ainakin hidastaa ja täten välttyä suuremmalta katastrofilta.

Vuorovaikutuksessa on myös tärkeää osata rajoittaa liian kuluttavilta suhteilta. Balanssi pitää yllä hyvinvointiamme, jolloin voimme antaa jopa enemmän. Itsesuojelu antaa meille luvan nauttia ja pitää hyvää huolta itsestämme, mikä on terveen itserakkauden tärkein raja epäitsekkään antavan ja itsekkäämmän ottavan rakkautemme välillä. Hyvä esimerkki tähän voisi olla kolmevuotiaan (uhmaikäisen) tahtojen taistelu kasvattajansa kanssa. Vanhempi on se  ohjaava, joka antaa mallia ja suojaa, kun uhmaikäisen oma ego ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt.

Rajoittavat sanat ja teot auttavat kasvavaa ihmistä luomaan oman sisäisen järjestelmän, navigaattorin, tulevaa aikuisuutta varten ja siksi on ehdottoman tärkeää, että kasvattaja ei toimisi liian rajoittavasti, mutta ei myöskään liian vapauksia antavasti. Suojelemisen ja vapauden välillä on oltava tiedostava vuorovaikutus ja ymmärrys, milloin on aika päästää ohjaksia löysemmälle ja milloin taas ottaa tiukenettu suojelu käyttöön. Aikuisen /kasvattajan tai aikuisella egon tulisi siis tiedostaa tarve suojeluun ja rohkeuteen.

Kun itselleen osaa perustella miksi tekee niinkuin tekee on jo voiton puolella. Sitten on vain hyväksyttävä päätöksensä ja edettävä taas seuraavaan päätökseen. Pelko jarruttaa turhaa, vaikka saattaakin olla puolustettavissa kokemuksiemme tähden, minä jos kuka taas tiedän ainakin tästä asiasta. Paikoilleen ei kuitenkaan voi jäädä ja parempi on pystyä tekemään päätöksensä itse kuin antaa valta toiselle. Meillä kaikilla kun on vapaa tahto koko ajan. Perustele ja pysy sitten siinä rajassa. Piste

Asettaessani rajat muille tiedän paremmin missä menee oman hyvinvointini rajat. Tunnen myös eläväni balanssissa, sillä toisten vaatimukset eivät kuluta minua liikaa. Minulle jää energiaa tehdä sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Neljäs ja viimeinen kuva muistuttaa maltillisuudesta, siitä että vapaa tahtomme vastuuttaa meitä ymmärtämään, ettemme ole lapsia vaan toiset huomioon ottavia ja toisen vapaan tahdon sallivia inhimillisiä ihmisiä. Niin usein kasvava mielemme ymmärtää vapaan tahdon vain oman egon näkökulmasta. Se jää kuin lapsi vaatimaan sitä, että kun tämä on minun vapaa tahtoni.

Minä puhun kotona leikillisesti lapsilleni mahaluusta (tummy bone). Mahaluu törröttää usein keskenkasvuisuutemme pahimpina hetkinä. Unohdamme, että monesti tilanteissa on kyse myös toisen ihmisen vapaasta tahdosta. Emme voi pakottaa häntä, emme kiirehtiä hänen vapaan tahtonsa prosessia. Kenties hänen vapaa tahtonsa on samaa mieltä sinun kanssa, mutta se mieli tahtoo vain enemmän valinnan aikaa. Mieli tahtoo aikaa ymmärtää mitä ja miksi. Tämä mahaluu on myös kovin sidottu aikaan ja ymmärrykseen siitä, että tilaisuudet voivat mennä, eivätkä sitten enää koskaan palaa. Mahaluu voi vaikka perustella uhmaikäisen tavoin sitä kuinka se haluaa saaden sitten aikaan tahtokohtauksia, mykkäkoulua tai tavaroiden paiskomista etc. On hyvä tässä muistaa, että universumi on runsauden sarvi, jos et jotain hyväksy tai ota, tulee seuraava ”tajous”. Se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi tai sinun sielullesi hyväksi on jo sinun. Toteutuminen on vain ajan kysymys, toiveesi on jo kuultu. Lopeta siis tahtominen ja työntäminen.

Malttamattomuudessa on aina kyse henkilön kasvun keskeneräisyydestä, siitä, että hän ei hyväksy ”ehtoja” siis sitä, että niitä ei oikeasti ole olemassa. Vapaa tahto on vapaa ehdoista, pakottamisesta, aikatauluista. Vapaa tahto on ehdottoman rakkauden ainut ja tärkein osa. Vapaa tahto on itserakkautemme ydin ja siksi myös jakamamme rakkauden kypsyyden mitta. Yksi suurimmista syistä miksi parisuhteen muodostuminen on nykypäivänä niin monimutkaista. Moni on poissa balanssista juuri tässä asiassa. Vasta kun voimme luopua kontrollista ja kykenemme odottamaan ilman vaatimuksia voimme saavuttaa kypsän rakkauden itseemme ja toiseen.

Odottamisen maltillisuus on tärkeää myös muussa toiminnassa maapallolla. Pyörä ei käänny hetkessä, joten on tehtävä päätöksiä ja pystyttävä odottamaan tuloksia. Heti-mulle-kaikki-tänne asenteesta ei ole kasvumme kannalta paljon hyötyä. Asiat vaativat aikaa ja tietoa, kypsymistä.

Odotan maltillisesti oikeaa hetkeä, kuulostellen tarkkaavaisesti milloin on oikea aika toimia. En siis pakota asioita tai ihmisiä mukautumaan tahtoni aikatauluun. Ymmärrän tahdon ja vapaan tahdon eron, siksi kysyn ja tiedustelen, että osaisin arvioida tilannetta paremmin.

Save