Valopää viesti vuoden lopuksi

 Kuuletko ääneni, kirjoituksissani? Liikummeko samoilla aalloilla vai olenko kaukaisen galaksin kala? Tuijotatko iltaisin hymyhuuliani ja suolaisia kyyneleitä joita vuodatan milloin ilon, milloin surun vuoksi? Ymmärrätkö todella sitä mistä tulen ja kuka olen? Ymmärrätkö itse itseäsi vai ymmärrätkö itseäsi vain minun kauttani?

Voitko käsittää, että minä olen minä ja sinä sinä, vaikka olemme sidotut toisiimme, vaikka olemme sidotut koko maailmaan? Pelottaako ja turhauttaako tämä sinua, kuten minua toisinaan? Haluasitko katsella tähtiä ja työntää toiset pois kuin sanoen, että antakaa hetki hengähtää, antakaa minun olla oma itseni. Älkää vaatiko tai olko niin avuttomia. Tahtoisitko joskus huutaa, että katsokaa itse, oppikaa itse? Kuitenkin heti palaten kuin rakastava isä tai äiti heidän luokseen myötätuntoisesti pitämään kädestä kun maailma on musta ja vaikea käsittää.

Vaikka me marssimme omaa tietämme, on meidän siunauksemme ja taakkamme paljon meitä suurempi. Universumin lapsina, emme pääse pakoon tuota ”taakkaa”, mutta voimme tehdä siitä siedettävämmän. Me voimme ja osaamme, me olemme luojia. Me olemme myötätunnossamme samankaltaisia. Vaikka toisinaan näyttääkin, että joku meistä kulkee enemmän varjoissaan kuin valossaan, uskomatta todeksi tai kykenemättä pudottamaan varjojen viittaa maan tomuun.

Voisitko kuvitella ja luoda todeksi sen hyvän jota olet jo niin kauan yrittänyt luoda todeksi? Voisiko ensi vuodesta vihdoin tulla se valon vuosi vai haluatko kulkea musta viitta ylläsi? Luuletko, että musta viitta on sinun taakkasi, yksin sinun? Luuletko, ettemme me muut osaa? Luuletko, että maailma vielä tänäkin päivänä kaipaa dualiteettia ja separaatiota vai oletko valmiimpi näkemään kauneutta ja positiivisuutta myös itsessäsi? Pystytkö arvostamaan köyhää ja rikasta yhtä pajon? Pystytkö rakastamaan maan raiskaajaa kuten kukkaisihmisiä, joille Äiti maa on yksi jumala? Uskotko positiivisiin rukouksiin/meditaatioon vai vain rahan ja ahneuden ja itseriittoisuuden sanelemaan oikeutukseen kahmia ja haalia valtaa ja rikkautta harvoille?

Oletko yö vai päivä omassa elämässäsi? Ymmärrätkö todella, että minä en ole sinä vaikka olemmekin yhtä? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeää, luonto ja sen jumaluus? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeämpää lasten, kaikkien maailman lasten, tulevaisuus kuin oma hetkellinen eläminen loistossa? Ymmärrätkö, että näennäinen uhraus ei ole uhraus vaan suuri voitto koko ihmiskunnalla ja maapallolle? Mitä jätät jälkeesi? Mihin piirrät merkkisi? Oletko siitä ylpeä, voivatko lapsesi olla sinusta ylpeitä? Oletko ylpeä pienistä päätöksistäsi, joilla muutat maailmaa, vai kuvitteletko, että maailmaa muutetaan vain suurilla teoilla ja suurilla ratkaisuilla?

Miten asetat sanasi minulle ja toisille? Onko yhdentekevää miten käytät sanoja? Onko iva ja pelleily tapa sanoa, että sisälläsi on vai surullinen leijona? Vai oletko todella se rohkea kullanhohtoinen leijona, joka uskaltaa puolustaa maan lapsia? Millä keinoilla, hyvällä vai pahalla johdat joukkoja? Piirrätkö karttaan vain uusia rajoja ja pystytät aitoja vai osaatko käyttää univerumin voimia?

Ihmisyys tuo paljon vastuuta. Me emme voi vain katsoa sivusta. Teemme siis parhaamme kun yhdistämme voimamme. Rakkauden sateekaareksi, valoksi ja sädekehäksi. Siunauksia ja valoa tulevaan!

Teidän nöyrä palvelijanne Hannele Valopää

Tuleen tuijottava introvertti

Introvertin tapa olla hiljaa tulkitaan monesti väärin. Introvertin tarve vetätymiseen kertoo hänen syvästä kaipuustaan pohtia asioita, joihin kenenkään toisen mielipiteet tai ajatukset eivät riitä. Introvertti haluaa löytää niin sanotusti oman totuutensa. Oma totuus ja omat tavat luovat järjestystä ja rauhaa hänen elämäänsä. Inrovertti ei myöskään koe tarvetta kysellä tai seurustella silloin kun hänellä on hiljentymisen aika. Introvertti uskoo ja luottaa siihen, että hänestä välittävät ihmiset antavat hänelle tilan ja ajan koota itsensä ja ajatuksensa. Millään draamalla tai pelottelulla tai uhkailulla, ei voi vaikuttaa tilanteeseen. Asioita ei voi nopeuttaa. Sellainen ihminen joka  uhkailee lähtevänsä introvertin elämästä jos tämä ei toimi hänen tahtonsa mukaan ei saa muuta aikaan kuin sen, että introvertti antaa hänen mennä. Introverin oma aika menee aina kaiken muun edelle, se on hänen psyykensä suoja ja varoittaja jos asiat alkavat stressaamaan liikaa. Tasapainoinen introvertti osaa olla sosiaalinen ja ystävä tarpeessa. Hänelle voi aina puhua ja hän kuuntelee vaikka hän ei osaisikaan auttaa ratkaisun löytymisessä. Hiljaisuudestaan huolimatta inrovertti auttaa ja tulee apuun tarvittaessa, mutta herkkänä ihmisenä hän tekee itse sen päätöksen mistä motiivista käsin toinen toimii. Draama, egon tahto ja pakottaminen ovat varmoja tapoja saada kieltävä vastaus tai hiljaisuus. Todellinen tarve on introvertille positiivinen signaali, että hän tulee ulos kuorestaan tarvittaessa vaikka olisikin tarvinnut ”rauhoittumisaikaa” aikaa itselleen. Inrtovertti venyy tarvittaessa, kunhan motiivi on oikea.

Introvertin herkkyyttä käytetään hyväksi usein, siksi introvertin on syytä oppia käyttämään ja luottamaan omaan intuitioonsa 100%. Omia ajatuksia on opittava järjestämään luovalla tavalla, että osaisi tietää, milloin mikäkin toimi on tärkeää. Erityisesti sisäisten motiivien näkeminen on hyödyksi. Kun ensin oppii tuntemaan itsensä ja oman puheensa on siitä helpompi laajentaa kuulemaan toisten salaiset motiivit. Syvempi kuuleminen vaatii hitaampaa reagointia aluksi, mutta mitä tarkempi kompassi on, sitä nopeammin introvertti kykenee tekemään päätöksensä kussakin tilanteessa. Pelkoon ei pidä antautua, sillä se lukitsee oman psyyken terveen virtauksen. Parempi on olla luottavainen ja uskoa omiin kykyihinsä, jotka ovat lahjoja universumilta. Jokaisella on nämä lahjat, mutta kaikki eivät halua tai osaa ottaa niitä vielä käyttöönsä. Meillä herkillä on siksi tärkeä asema opettajina, ohjaajina ja rohkaisijoina antaa askelmerkkejä jokaiselle kohtaamallemme, että hekin herättelisivät omaa kykyään ja herkkyyttään. Meidän on osattava luottaa ja nähdä tilanteet, joissa voimme ottaa puheeksi näitä asioita, aistia aluksi vastaanottavuus ja sitten rohkaista toista tutkimaan ja löytämään kirjallisuutta yms.

Nöyryys on myös hyvin tärkeää kaikessa henkisessä kasvussa. Vaikka olisimme kuinka tietäviä ja osaavia, on meidän ymmärrettävä, että tiedämme vain murto-osan maailmankaikkeuden ihmeistä. Koskaan ei tule ylpistyä, vaikka olisi maapalloon tietävin guru. Kehityksemme on vain niin korkealla tasolla kun sallimme sen olla. Kehitys tuo mukanaan aina epävarmuuden ja pelonkin, mikä saattaa aiheuttaa hetkellistä pysähtyneisyyden tunnetta. Herkkyys ja nöyryys huomaavat kyllä EGO:n tavan markkinoida, eikä yleisen tason henkisen kehityksen tiedossa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kukaan ei saisi pysähtyä matkalla uskomaan, että on saavuttanut korkeimman tason, sillä niin ei vain ole. Viisaat ovat sanoneet, että olemme sielu, jolla on keho, tätä ajatusta vasten peilaamalla voimme ymmärtää, miten paljon mielemme ja ajattelumme meitä rajoittaa. Ylpeydelle ei ole mitään perusteita. Olemme kaikki opettajia ja oppilaita. Ymmärryksen kehittyminen vaatiin vuorovaikutusta eri tasojen kanssa. (Alemman energiatason kyseenalaistava käytös auttaa ylemmän energiatason sielua pohtimaan ja kehittymään lisää. Positiivinen kehityspiraali, edistää kaikkia osapuolia). Olemme turhan lokeroituneita, ja haluamme kategorioida ja nimetä aina kaiken, vaikka todellisuudessa tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan. Kyseenalaistaminen ja keskustelu luovat, eivät pysäytä. Ehkä hetkellisesti joku voi kokea, että tuomio ja kyseenalaistaminen pysäyttää kehitystä, mutta syytä olisi tarkastella asiaa tarkemmin ja toisesta näkökulmasta.

Ehkä introvertti on harvoin ulospäin ylpeä ja harvoin ylimielinen, mutta sisäinen dialogimme voi osoittaa muuta. Tämän vuoksi olisi syytä välillä siivota ja tarkastaa sitä puhelua, mitä käymme itsemme kanssa itsestämme ja ihmisistä joita kohtaamme. Ylpeys kun käy lankeemuksen edellä. Vanha totuus, mikä tulisi pitää mielessä.

PALJON VOIMIA JA ILOA MAALISKUUN KEVÄTTALVISIIN PÄIVIIN!