Me wannabeet

Miten me wannabe kansa voimme olla sinut sen kanssa, että haluamme kirjoittaa, luoda, ilmaista tai tehdä jotain? Miten voimme olla intohimoisia ja onnellisia pelkästä ajatuksesta, että saamme ilmastua jotain ilman sen suurempaa tarvetta yrittää olla wannabe? Kuinka ristiriitaista onkaan luoda luovia asioista ja olla ajattelematta tai toivomatta wannabe kansan kiihkolla ratsastavansa suosion huippua?

Ajatus on outo wannabe kansalle, selfie postauksien ja wannabe kirjoitusten täyttämässä maailmassa. On aivan mahdotonta ymmärtää, että luominen ja suosio olisivat jotenkin erillään toisistaan. Jos kurkistamme luomisen intohimoon, sen sykkivään ytimeen, voimme käsittää, että luova ilmentymä tai ilmaisu on jo palkinto. Suurin nautinto itselle on osata ilmaista luovasti se mikä kasvoi sisältä ulospäin nopeasti tai hitaasti. Oli synnyttäminen sitten suurta tuskaa tai puhdasta euforiaa nopeassa sykkeessä on paras palkinto oivallus, tai värien sinfonia tai sanojen leikki sonetissa. On vain lisäarvo saavuttaa omalle intohimolleen kunniaa ja suosiota. On iloa iloita siitä, että toinenkin iloitsee ja saa tai saavuttaa jotain itselleen.

Me wannabe kansa olemme luovuudessamme unohtaneet, luovuuden osana rakkaudellista ilmausta. Me wannabeet olemme opetelleet luomaan egon tahdosta, halusta ja pakottamisesta, markkinatalouden ja suosion kalastelun laeista käsin. Me wannabeet olemme tyytyneet vain laihaan lohtuun ilmentää luovuuttamme. Olemme unohtaneet ilon itsellemme ja tarkoituksen luovuudessa. Me itseemme tyytymättömät wannabeet olemme kuvitelleet voivamme hallita ja kahlita luovuutta palvelemaan markkinataloutta ja materiaa. Me olemme egoillamme kaventaneet rakkaudellista luomista ja siten tuhonneet ymmärrystä luovuuden todellisesta luonteesta monen sukupolven ajan.

Me wannabeet tahdomme musiikkia ja taidetta, mikä on jo jollain tavalla valmiiksi pureskeltua ja gategorioitua. Tahdomme olla wannabe kuluttajia ja tietää mihin rahojamme kulutamme. Me emme uskaltaudu investoimaan epävarmoihin luoviin hulluihin. Kaikki on wannabe totuutta ja valmiiksi pureskeltua, kiiltävää ja ennalta arvattavaa.

Onko maailmassa vielä olemassa, jossain universumin reunalla kenties laji, joka luo pelkästä rakkaudesta? Onko mahdollista oppia ymmärtämään luovuutta sillä vanhalla rakkaudellisella tavalla? Voisko meidän silmiä avata, että pääsisimme tästä wannabe kirouksesta?

Inspiraatio tähän kirjoitukseen lähti POTF: Carnival of Rust kappaleesta

Kiitos heille inspiraatiosta!

Kuva

insecure

TUNTEET