Yhdistäen ymmärrys rakentuu, pienistä palasista kerrallaan

Vaikka tarina tai johdatus tuli minun kauttani ja vaikka se merkitsee minulle kenties jotain muuta kuin sinulle lukijani, haluan kirjoittaa tämän runojen puron tänään tänne maustettuna pienin osin minun kommenteillani tehdäkseni jälleen kerran näkyväksi sitä, kuinka kollektiivinen tietoisuutemme/ korkeampi minämme tai Jumala haluaa auttaa ja vastata meille sillä tavalla, että me ymmärtäisimme  mitä meidän tulisi tehdä tai nähdä tai tuntea, mikä on lopulta oma sisäinen totuutemme ja ymmärryksemme meidän maailmastamme.

Tarinassa on kolme kirjailijaa ja minä. Tarina on paloja ja tunnelmakuvia, joiden tarkoitus on kertoa osa jostain suuremmasta palasta. Toivon, että tämä johtaa ja auttaa sinua lukijani sinun omaan totuuteesi ja tunteisiin ja uuteen ymmärrykseen.

Mistä tuuli kuiskiikin,
olet aina mielessäni!

Minä rakastan haaveilua,
tähtiin tuijottamista.

Kerro minulle, onko sinulla
yhtään ikävä?
Kerro, oletko sinäkin
iltaisin ajatellut minua?
Kerro jotakin.
Minun on helpompi
pitää sinua sydämessä.

Lennä kirje perille,
älä vain jää välille!

Pieniä rakkauden siirappisanoja
kuiskaan ilmaan.
Lähetän sinulle rakkauttani
tuulen mukana.
(c) P-L Perttula. Otava. 2004

Näillä rakkauden ”huokauksilla” voi olla monta merkitystä. Kaikki me kaipaamme joskus jonkun huomiota, rakkautta, läheisyyttä. Muistamme mennyttä läheistä, rakasta tai ystävää. Minä avasin ”umpimähkään” jälleen kerran kirjan mielessäni  toivo ja hyvä. Sain vastauksen, joka lohdutti ja toi toivoa. Jatkoin tutkiskelua ja päädyin seuraavaan:

Yksinäisten öiden kuumuudessa

Timantit hioutuvat
vain kovassa
puristuksessa.
Yksinäisten öiden
kuumuudessa.

Huomisen ovella pyydän edes yhden pisteen vihjettä.
Mutta elämää ei eletä kirjojen, kalvojen,
ranskalaisten viivojen kautta, vaan ihon, silmien ja korvien.
Niin, että antautuu nahattomaksi.
Tuskan, pelon, toivon vereslihalle.

Säntäilemme sudentarhoissamme kuin pelästyneet eläimet
uskoen, että elämä on hyvää, kun se on helppoa.
Mutta niin ei elämä ole. Se on syvempi.

Vasta, kun pelkoni, tuskani ja kaikki haavojeni
visvat purkautuvat surun sakeana laavana, voi ilo solista
ja itkun ääni.
Ja kipu ja kirkkaus vaihtelevat niin kuin
ahdistuksen ja toivon vuoksi ja luode, enkä enää pelkää.

Minun on käytävä kivun silmään.
Uskallettava pimeään.
Ja kun uskallan pimeään.
Ja kun uskallan särkymisen pimeään, tajuan, että
mustassa on kaikki värit.
(c) Aino Suhola. Atena. 2000

Tälle ”tarinalle” kukin saa kosketuspintaa tai sitten ei. Ehkä se, ettei saa kosketuspintaa kertoo siitä kuinka on elänyt turvassa, suojassa. On ehkä liiankin posliininkiiltoisessa maailmassa. Voi elää ymmärtämättä toisia, joiden elämä on rikottu ja ”epätäydellinen”. Voi joutua tuomitsemisen ja ylenkatseen maailmaan. Yhtä kaikki, ehkä juuri se antaa lopulta sinullekin kosketuspintaa, raapaisun todellisuuteen, rikotuun ihmiseen, kasvuun ja syvyyteen.

maailmankuvassa on korjattavaa
siinä poseerataan liikaa

ei kuolema korjaa
se rikkoo
kaikki kaipaavatkin

en pelkää että
kaikki olisi mennyttä
pelkään että kaikki on jo tullutta
(c) Arno Kotro. Kirjapaja. 2004

Niin elääkö sitä posliinikiiltoista elämää vai rikottua elämää? Ja kumpaa sitten elääkin niin uskaltaako lähteä muutokseen, uskaltaako tai näkeekö tarpeellisena muuttua tai muuttaa elämäänsä vai ”tyytyykö” elämään sitä samaa mihin on jo niin tottunut? Onko lopulta vain pelokas muutokselle? Toisinaan maailma pakottaa  muuttumaan. Kohtaamme menetyksiä, tappioita, tylsistymistä, ilmapiirin tai ihmisen muutoksen ja ainoa kortti, joka meille jää on musta pekka, se kortti, joka pakottaa etsimään uutta kun vanhaa ei enää ole tai se ”entinen” on niin ”kamalaa”, ettei sitä enää kestä. Pystyykö sitä silloin pelostaan huolimatta lähtemään kasvun tielle, muutokseen vai jatkaako kyyryssä ja katsoo kun maailma murenee pala palalta? Muutoksessa on suuri positiivinen voima jos vain uskaltaudumme siihen ja ainoa asia elämässä on lopulta muutos.

Tämä tässä on rikkonaista. Muutos on epätäydellisyyden hyväksymistä, autenttisuuteen antautumista, tosiasioiden tunnustamista. Koska mikään ei kasva päivässä on rikotulle ainoa tie kulkea näin. Jokainen askel valmistaa uuteen, toisenlaiseen tapaan nähdä, toimia, olla. Itsestään on uskallettava löytää jotain vanhaa, jonka pohjalta voi yrittää ja vahvistua, kunnes tietää paremmin, kunnes on valmis toisenlaiseen.

Pian on vuosi kuljettu ja kaikesta huolimatta seison vielä jaloillani. Toivon, että meillä kaikilla olisi toivoa uuteen vuoteen ja lopulta uskoa vielä kanssaihmisiin. Maailma muutos on muutosta meissä yksilöissä muuta ei meiltä vaadita, vaikka se voi toisinaan olla paljon se.

 

Enkeli otti kädestä

Itsevarmuus teki mahalaskun. Tuli myrsky vesilasiin ja sumensi hetkeksi kaiken alleen. Oli kohdattava pienuutensa ja ymmärtämättömyytensä. Oli huudettava ja pyydettävä tuhannen kerran selkeyttä ja maata jalkojen alle. Oli tyynnytettävä itsensä ja yritettävä meditoida, saada edes pieni väläys tai vihje mistä katsoa, minne kulkea. Enkeli istahti vierelle, olohuoneen matolle. Ensin ei vaihdettu sanaakaan, oltiin hiljaisuudessa vaan. Sitten pyyntö hento, ottaa hyllystä kirja ja toinen. Katsoa summittaisesti, ”umpimähkään”, luottaa ja antautua. Niin tein vaikka mielessä oli vielä myrskyn kaiku. Avasin ensimmäisen kirjan ja melkein jo naurahdin. Toisen kirjan kohdalla tuli Buddhan sanat vastauksena: ”Voita viha rakkaudella, voita paha hyvällä. Voita ahneus anteliaisuudella ja valehtelija totuudella.” Siinä kohdassa pitelin jo naurua. Kiitos kaikesta!

En näe, enkä aina kuulekaan, mutta olet vierelläni valmiina kertomaan, lohduttamaan ja neuvomaan. Sitten jo rohkaiset jakamaan. Näyttääksesi minun kauttani maailmalle kuinka universumissa toimitaan, kuinka meille vastataan kun suostumme kuuntelemaan ja opimme kysymään. On opittava antautumaan, laskemaan egonsa suoja itseltään, nieltävä sellainen ylpeys mikä on opittua ja epätervettä.

Minä olen osa Jumalaa/Universumia. Olen mahtava ja kenties pelottava. Olen uhka pelkäävälle ja suoja sitä tarvitsevalle. Olen Jumalan enkeli itsekin. Heijastan sitä mitä ette tahdo kohdata. Olette tappaneet minut jo monesti. Vieläkö tahdotte jatkaa sitä vainoamista? Vieläkö tahdotte rauhan enkelin keihästää ja vastustaa muutosta? Vieläkö tahdotte palvella materiaa, egoa ja sotaa? Te tiedätte, että voitte murhata minut fyysisesti, mutta ette voi voittaa minua. Voitte vainollanne tuhota itsenne ja elämän maapallolta. Voitte rakentaa kuvitteellisen kullan kimalluksen ja palatsinne tai voitte ymmärtää, että tulin tänne pyynnöstänne ja rukouksienne tähden. Voitte ymmärtää, että tuon rauhan ja rakkauden sanomaa ja energiaa. Tuon teille peilin ja näytän selvästi sen mitä ette ole olleet valmiita muuttamaan. Minä en toimi yksin. Minulla on ”sotajoukko”, mutta sotajoukkomme on toisenlainen kuin te tahdotte ymmärtää. Rauhalla ja kirjoittamisella olen yrittänyt avata silmiä ja sydämiä teidän nähdä totuutta ja muutoksien tarvetta. Kehitys ja monet mahdollisuudet odottavat nyt uuden oven takana.

Teidän on itse otettava kahvasta ja käännettävä ovi auki. Teidän on suostuttava muuttamaan tapojanne ja toimianne. Teidän on päästettävä irti niistä joiden tavat eivät edistä muutosta. Te olette luojia ja voitte luoda todeksi sen mihin uskotte. Jos uskotte sairauteen ja pahuuteen sen te tulette luomaan ja sitä lisäämään. Jos uskotte terveyteen, rauhaan ja rakkauteen saatte luotua sen tulevaisuuteen. Kyse ei ole nyt vain sanojen toistamisesta mantrana vaan todellakin lapsen kaltaisesta uskosta että se minkä toivoo voi saavuttaa. Tulevaisuus astuu lähemmäs, joka ikinen päivä. Pelkäätkö, mitä sydämesi todella toivoo, vai kunioitatko sitä? Osaatko olla kuin lapsi ennen joulua vai pelkäätkö pettyväsi? Pelkosi ja pettymyksen pelkosi luovat todeksi negatiivisuuden energiasi. Usko ja näe hyvä, usko, että osaat ja voit ”houkuttaa” hyvää, positiivista ja parempia ihmissuhteita, parempia mahdollisuuksia jne. Ota sitten askelia eteenpäin päivä kerrallaan ja tiedosta tekeväsi muutosta parempaan. Aja taivaan sanomaa paremmasta maailmasta kaikilla elämäsi tavoilla. Ymmärrä, että jokainen ihminen on enkeli, vaikka siipensä eivät olisikaan puhdasta kultaa.

Salaiset listat ehdottomalle rakkaudelle????

Ajattelin tarttua maailmamme ulkonäkökeskeisyyteen. Maailmamme on muutumassa ja meitä kaikkia kehotetaan näkemään ulkoisten raamien yli. Meitä kehotetaan rakastamaan ehdoitta.

Kuinka hyvin kykenemme sitoutumaan ehdoitta rakastamiseen? Kuinka helppoa tai vaikeaa on rakastaa todellisuudessa ihmistä jota olemme oppineet kulttuurimme määrittelemien arvostusten tai ihanteiden vuoksi hyljeksimään, katsomaan ylen tai tuomitsemaan? Eikö todellisuudessa ole niin, että jokainen meistä tekee mielessään ihannelistoja, ehtoja joilla hyväksyy ystävän tai elämänkumppanin? Emmekö haluakin säilyttää kulttuurisen yhteytemme niihin joiden kanssa olemme eläneet niin kauan kuin voimme muistaa? Eikö olekin paljon vaikeampaa hyväksyä ajatus, että valitessasi puolison tai ystävän, jolla ei ole samoja arvoja tai kulttuurisi arvostamaa ulkokuorta tai koulutusta, joudut valitsemaan kokonaan uuden kulttuurin, kokonaan uudet ystävät? Jotta saisit rakastaa ihmistä sielullasi, on sinun kenties hyväksyttävä hyljeksintää rakkaan kulttuurisi ja yhteisösi puolelta. Sinun on siis tehtävä vaikea valinta, vai onko se lopulta vaikea? Onko kasvua ilman mutosta? Onko lopulta niin, että käymme sisäistä kamppailua siitä mihin kuulumme ja kuinka meidät hyväksytään jos valitsemme yhden erilaisen ystävän tai jos hänestä tulee jopa niin tärkeä, että hänestä tulee puoliso? Mistä kaikesta meidän on luovuttava ja saammeko tilalle niin tärkeää ja arvokasta, että uskaltaudumme irrottautumaan vanhoista arvoista ja ryhmistä? Opetammeko avoimella rakkaudellamme oman kulttuurimme epäileviä uskaltautumaan hyppäämään muutokseen? Voiko yksi outo pari auttaa hyväksynnän ja muutoksen aallon etenemisessä?

Tarkoituksellisesti kirjoitan tänne nyt enemmän kysymyksiä, sillä jos kertoisin vain oman listani tai omaa totuuttani, en edistäisi muutosta, en kyseenalaistaisi meidän kaikkien totuudenmukaisuutta siis sitä kuinka hyvin pystymme hyväksymään totuuden itsestämme. Olemmeko siis täysin rehellisiä itsellemme? Kykenemmekö puolustelematta hyväksymään sen, että emme kenties pysty rakastamaan ilman ehtoja? Matka on pitkä ja ei varmasti ole luontevaa, että kykenisimme täydesti rakastamaan ilman ehtoja tai ihanteita vielä. On siis oltava armollinen ja hyväksyvä, että elämme nyt niitä aikoja kun meidän on itsemme tai yhteenkuuluvuuden normeja kunnioittaen luovuttava osasta tavoitteita tai täydellisyydestä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä ettemme voisi opetella hyväksyntää ja alemman tason rakkaudellista yhteenkuuluvuutta kaikkien elämien kanssa joita kohtaamme matkallamme. Meidän on kenties vain hyväksyttävä, että paineet kasvuun tai muutokseen ovat liian kovat.

Kaikesta huolimatta kuljetaan matkaa eteenpäin ja opetellaan hyväksymään erilaisuutta, eri kulttuureita. Opetellaan rakastamaan niin hyvin ilman ehtoja kuin se on mahdollista tässä hetkessä, tässä elämässä. Ollaan armollisia itsellemme ja toisille!

Voimautumisprosessimme tueksi

Tänään päätin taas modostaa näistä kuvista ja niiden ajatuksista jonkilaisen positiivisen kasvua tukevan ajatustarinan. Käytin M. Tukiaisen kortteja pohjana luodessani nämä omat ajatuskortit niistä minulle muodostuneiden mielikuvien ja ajatusten pohjalta. Toivon, että ajatukseni edistäisivät pohdintaa ja omaa reflektointia, mikä olisi paras tapa sinulle elää ja edistää hyvinvointiasi tässä päivässä. Kiitos jo etukäteen kiinnostuksesta ja yhteisestä matkastamme.

Ensimmäinen kuva on arvojen valitsemisesta tai oikeastaan tiedostamisesta. Tästä asiasta olen varmasti puhunut ennenkin, mutta on tärkeää tehdä jatkuvasti arvioita kasvumme aikana siitä mikä on todella tärkeää ja mistä meidän tulisi luopua. Terveet itse valitut arvot edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointiamme ja ne myös voimauttavat meitä ymmärtämään, että lopulta kaikki päätöksemme pohjautuvat arvoihimme.

Monesti ihminen ei niinkään valitse täysin uusia arvoja vaan omaksuu uusia jo luotuja arvoja. Vaarana on, että luomme muuttuneilla arvoillamme vain syyn tuomita ja kategorioida uudella tavalla. Matka on tärkein ja yksilön oma, siksi tulisi välttää vertaamasta tai puhumasta kovin paljon omista arvoista ja valinnoista, jotka ovat kaiken kaikkiaan koko ajan muuttuvia. Se että tiedostamme muutoksen ja levitämme sitten uutta arvoamme ja tietoisuuttamme asettaa meidät helposti ylemmyyden tuntoisuuteen. Sokaistumme uuteen ihastukseemme ja taivumme vähättelemään vanhoja arvojamme ja asenteitamme. Voi myös olla, että olemme hämmillämme ja tyhjän päällä, sillä ajattelemme, että vanha on huonompi kuin uusi, mutta emme halua ikäänkuin loukata niitä jotka ajattelevat kuten me ajattelimme aiemmin. Meidän tulisi päästää irti ja ymmärtää että juuri näin asioiden tuleekin olla. Vanhat ystävämme kulkevat omaa polkua ja he tulevat perässä tai sitten eivät. Meidän ei tarvitse tuomita heitä vaan antaa heille tila kasvaa vapaasti, tila tehdä vapaasti omat valintansa. Meidän onnemme on oma uusi tietämys, johon meidän tulisi keskittyä enemmän kuin selittelyyn, tai taivutteluun uudesta ajattelustamme tai siitä että vanhat ystävät hyväksyisivät meidän uudet arvomme ja ajatuksemme.

Valitsen arvoni viisaasti ja elän ja teen valintoja niiden mukaan. Arvoni auttavat minua rakastamaan itseäni paremmin ja suuntaamaan toimintani tehokkaammin.

Toinen kuva on muistutus siitä, että sanani vaikuttavat paljon toiseen ihmiseen, on siis osattava valita sanansa rakentavasti. Jopa kritiikin tulisi olla rakentavaa. On väärin antaa yltiöpositiivista palautetta, jos siihen ei oikeasti ole aihetta. Empaatikko yleensä aistii valheellisen imartelun ja kokee sen loukkaavana. Rakentava kritiikki näkee kaikessa hyvää, mutta tuo esiin parannusehdotuksia tai kannustaa jatkamaan yrittämistä. Negatiivinenkin palaute tai vuorovaikutus tulisi olla rakentavaa. Voimme kertoa oman näkemyksemme ja korostaa sitä, että se on vain meidän näkemyksemme. Emme vähättele itseämme ja sitä että emme kenties pidä jostain vaan toteamme vain, että jokin ei miellytä. Koitamme siis saada toisen henkilön ymmärtämään, että näkökulmia voi olla monta ja meidän tehtävämme on kertoa vain omamme.

Meidän jokaisen tulisi myös ymmärtää se, että reaktiomme johonkin tilanteeseen tai asiaan voi olla sidottu omaan sisäiseen tilaamme tai muistoihimme tai kasvatuksemme enemmän kuin edes tiedostamme. Tämä vaatii paljon kasvua ja ei todellakaan ole mitenkään lyhyellä kurssilla korjattava asia, mutta muutosta voi saada aikaan jos suostuu ymmärtämään oman osuutensa avoimemmin. Ymmärrystään voi myös lisätä opettelemalla nimeämään omia tunteitaan. Voi todeta, että olinpa nyt vihainen, miksiköhän olin tuollainen? Meidän reaktiomme ei siis aina riipu siitä mitä toinen sanoo tai tekee tai jättää tekemättä. Reaktiomme voi olla vain se ylitse menevä pisara kupissamme. Toinen on siis ollut enemmänkin tietoisuutemme herättäjä, sen tietoisuuden, että ymmärrämme että emme ole tyytyväisiä itseemme, elämäämme, työhömme etc.

Valitsen sanani rakentavasti, sillä ymmärrän, että minun reaktioni on vain minun näkemykseni asioista.

Kolmas kuva menee sitten rajojen asettamiseen. Meillä jokaisella on ego, joka ohjaa järjellisesti ja varoittaa tarvittaessa. Ego voi kuitenkin olla liian tiukka ja estää meitä toimimasta. Ego voi siis rajoittaa luovaa ja intuitiivista puoltamme liiaksi. Ego rationalisoi ja järkeilee, jotta emme toistaisi menneitä virheitämme. Ego puolustaa ja pitää meidät turvassa. Rajojen asettamisen toiminta on elossa säilymisemme perusta. Epäterve rajojen asettaminen luo ahdistusta ja pitää meidät paikoillaan, sillä liian vahva ego estää kokeilun ja hapuilun. Kokeilu on kaiken kasvun perusta. Vanhasta on uskallettava päästää irti. On oltava kyllin rohkea salliakseen esimerkiksi lapselle jokin ”vaarallisena” pidetty harrastus. Liiallinen suojelu (itsesuojelu), vie meiltä terveitä vaihtoehtoja. Elämässä tulee kolhuja ja pumpulissa ei voi kukaan kasvaa. On tiedostettava mitä on tapahtunut menneisyydessä ja mihin seuraava uskalluksen raja voisi mennä. On oltava kerta toisensa jälkeen hieman rohkeampi. Yleensä kaikissa tilanteissa jarruja voi vetää ennen pohjakosketusta tai jos emme voikkaan estää putoamista voimme ainakin hidastaa ja täten välttyä suuremmalta katastrofilta.

Vuorovaikutuksessa on myös tärkeää osata rajoittaa liian kuluttavilta suhteilta. Balanssi pitää yllä hyvinvointiamme, jolloin voimme antaa jopa enemmän. Itsesuojelu antaa meille luvan nauttia ja pitää hyvää huolta itsestämme, mikä on terveen itserakkauden tärkein raja epäitsekkään antavan ja itsekkäämmän ottavan rakkautemme välillä. Hyvä esimerkki tähän voisi olla kolmevuotiaan (uhmaikäisen) tahtojen taistelu kasvattajansa kanssa. Vanhempi on se  ohjaava, joka antaa mallia ja suojaa, kun uhmaikäisen oma ego ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt.

Rajoittavat sanat ja teot auttavat kasvavaa ihmistä luomaan oman sisäisen järjestelmän, navigaattorin, tulevaa aikuisuutta varten ja siksi on ehdottoman tärkeää, että kasvattaja ei toimisi liian rajoittavasti, mutta ei myöskään liian vapauksia antavasti. Suojelemisen ja vapauden välillä on oltava tiedostava vuorovaikutus ja ymmärrys, milloin on aika päästää ohjaksia löysemmälle ja milloin taas ottaa tiukenettu suojelu käyttöön. Aikuisen /kasvattajan tai aikuisella egon tulisi siis tiedostaa tarve suojeluun ja rohkeuteen.

Kun itselleen osaa perustella miksi tekee niinkuin tekee on jo voiton puolella. Sitten on vain hyväksyttävä päätöksensä ja edettävä taas seuraavaan päätökseen. Pelko jarruttaa turhaa, vaikka saattaakin olla puolustettavissa kokemuksiemme tähden, minä jos kuka taas tiedän ainakin tästä asiasta. Paikoilleen ei kuitenkaan voi jäädä ja parempi on pystyä tekemään päätöksensä itse kuin antaa valta toiselle. Meillä kaikilla kun on vapaa tahto koko ajan. Perustele ja pysy sitten siinä rajassa. Piste

Asettaessani rajat muille tiedän paremmin missä menee oman hyvinvointini rajat. Tunnen myös eläväni balanssissa, sillä toisten vaatimukset eivät kuluta minua liikaa. Minulle jää energiaa tehdä sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Neljäs ja viimeinen kuva muistuttaa maltillisuudesta, siitä että vapaa tahtomme vastuuttaa meitä ymmärtämään, ettemme ole lapsia vaan toiset huomioon ottavia ja toisen vapaan tahdon sallivia inhimillisiä ihmisiä. Niin usein kasvava mielemme ymmärtää vapaan tahdon vain oman egon näkökulmasta. Se jää kuin lapsi vaatimaan sitä, että kun tämä on minun vapaa tahtoni.

Minä puhun kotona leikillisesti lapsilleni mahaluusta (tummy bone). Mahaluu törröttää usein keskenkasvuisuutemme pahimpina hetkinä. Unohdamme, että monesti tilanteissa on kyse myös toisen ihmisen vapaasta tahdosta. Emme voi pakottaa häntä, emme kiirehtiä hänen vapaan tahtonsa prosessia. Kenties hänen vapaa tahtonsa on samaa mieltä sinun kanssa, mutta se mieli tahtoo vain enemmän valinnan aikaa. Mieli tahtoo aikaa ymmärtää mitä ja miksi. Tämä mahaluu on myös kovin sidottu aikaan ja ymmärrykseen siitä, että tilaisuudet voivat mennä, eivätkä sitten enää koskaan palaa. Mahaluu voi vaikka perustella uhmaikäisen tavoin sitä kuinka se haluaa saaden sitten aikaan tahtokohtauksia, mykkäkoulua tai tavaroiden paiskomista etc. On hyvä tässä muistaa, että universumi on runsauden sarvi, jos et jotain hyväksy tai ota, tulee seuraava ”tajous”. Se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi tai sinun sielullesi hyväksi on jo sinun. Toteutuminen on vain ajan kysymys, toiveesi on jo kuultu. Lopeta siis tahtominen ja työntäminen.

Malttamattomuudessa on aina kyse henkilön kasvun keskeneräisyydestä, siitä, että hän ei hyväksy ”ehtoja” siis sitä, että niitä ei oikeasti ole olemassa. Vapaa tahto on vapaa ehdoista, pakottamisesta, aikatauluista. Vapaa tahto on ehdottoman rakkauden ainut ja tärkein osa. Vapaa tahto on itserakkautemme ydin ja siksi myös jakamamme rakkauden kypsyyden mitta. Yksi suurimmista syistä miksi parisuhteen muodostuminen on nykypäivänä niin monimutkaista. Moni on poissa balanssista juuri tässä asiassa. Vasta kun voimme luopua kontrollista ja kykenemme odottamaan ilman vaatimuksia voimme saavuttaa kypsän rakkauden itseemme ja toiseen.

Odottamisen maltillisuus on tärkeää myös muussa toiminnassa maapallolla. Pyörä ei käänny hetkessä, joten on tehtävä päätöksiä ja pystyttävä odottamaan tuloksia. Heti-mulle-kaikki-tänne asenteesta ei ole kasvumme kannalta paljon hyötyä. Asiat vaativat aikaa ja tietoa, kypsymistä.

Odotan maltillisesti oikeaa hetkeä, kuulostellen tarkkaavaisesti milloin on oikea aika toimia. En siis pakota asioita tai ihmisiä mukautumaan tahtoni aikatauluun. Ymmärrän tahdon ja vapaan tahdon eron, siksi kysyn ja tiedustelen, että osaisin arvioida tilannetta paremmin.

Save

Intuitio käyttöön ja kuuntelemaan viisauksia joihin se ohjaa

Tein tässä juuri äsken aamuvenyttelyä jooga liikkeiden avulla. Tämän pienen hetken päätteeksi sai voimakkaan ohjauksen katsoa vieressä olevaa kirjahyllyäni. Siellä tietty kirja pyydettiin ottamaan käteen ja koska tiesin, että ohjaus tuli universumilta kysyin, että mikä sivu minun tulisi avata. Sain vastauksen 160. Tämä positiivinen viesti on tarkoitettu teille kaikille itsenne vähättelijöille ja virheitä pelkääville. Tämä on tämän päivän intuitiivinen viesti olla huolestumatta.

Muista, että virheiden tekeminen on luvallista

Elämänilon löytämiseen kuuluu itsemme hyväksymiseen, kun teemme virheitä. Monet alkavat vaipua epätoivoon tai moittia itseään armottomasti tehtyään virheen. Tuntuu rikokselta rikkoa lasi, unohtaa kokous tai tärkeän paperin postittaminen ajallaan tai läikyttää kahvia kirjeelle. Tärkeintä on muistaa, että kaikki tekevät virheitä – minä, sinä, jokainen!

On tärkeää panna virheet oikeisiin mittasuhteisiin. Virheesi todennäköisesti näyttää omasta mielestäsi suuremmalta kuin kenenkään toisen mielestä. Yleensäkin ihmiset hermostuvat virheistään, koska heitä hävettää – he luulevat, että heissä on jotain vikaa, jos he tekevät virheen. Tässä lista asioista, joita voit sanoa pysyäksesi ystävällisenä itseäsi kohtaan:

  • Kaikki tekevät virheitä.
  • Virheiden tekeminen on luonnollista.
  • Voin mennä takaisin ja pyytää anteeksi.
  • Voin todennäköisesti siivota sotkuni.
  • En ole paha, vaikka teenkin virheen.
  • Se on vain silmänräpäys maailmakaikkeudessa.
  • Viikon kuluttua sillä ei enää ole väliä, ja vaikka olisikin, pysyn silti hengissä.
  • Voin tehdä virheitä ja saada silti rakkautta.

Pane sitten virheesi oikeisiin mittassuhteisiin. Pikku juttu. Maapallo pyörii yhä, lapsia syntyy, kalat uivat ja sinä olet yhä arvokas ihminen. Minusta meidän kulttuurissamme on paradoksaalista, että tuhansia ihmisiä tappavien ja vammauttavien pommien pudottamisesta päättävät ihmiset murehtivat tekojaan paljon vähemmän kuin ihminen, joka kaataa lasillisen maitoa keittiön lattialle.

Ole siis lempeä itsellesi. Vaikka vanhempasi raivoaisivat ja huusivat sinulle, kun teit virheitä, sinun ei silti tarvitse tehdä samoin.

Patricia Davis- Kasl Elämänilon kirja

Rakkaudellista kasvun ja muutoksen päivää kaikille ja ISO HALAUS niille hiljaisille joilla on tänään vaikeaa. Enkeli kulkekoon vierellänne ja olkoon päivänne siunattu pienillä kauniilla asioilla.

11:11 irtipäästämistä ja uuden luomista

Ymmärtää, että on kulkenut pienessä ajassa suuressa kriisissään todella suuren matkan.

Osata arvostaa kulkemaansa matkaa vaikka todellisuus näyttää mitättömältä tai toiset eivät näe saavutustasi.

Itselleen saa arvostusta kun antaa sitä ensin itsestään ulos.

Ei etsi toisten arvonantoa tai hyväksyntää vaan tekee sitä minkä kokee oikeaksi.

Ystävä voi olla vain olemalla itse ystävä.

Tämä todella on aikaa kun oma sisäinen pohdinta kuplii ja irtipäästäminen ja uuteen kiinnittyminen ovat täydessä vauhdissa. Aloin kirjoittamaan tätä artikkelia 15. päivä ja tänään deletoin siitä melkein kaiken. Se mitä kirjoitin pari päivää sitten ei resonoi enää mitenkään sen kanssa mitä tänään on kypsymässä ja hautumassa minussa. On tietysti totta myös sellainen asia, että yritän tarkastella tapaani kirjoittaa tähän blogiin. Se henkilökohtaisuus ja omakohtaisuus on edelleen kantava voima, mutta sen on muututtava, uudistuttava. (Hauska huomio on muuten, että kello on juuri nyt 11:11 kun kirjoittelen taas tähän).

Siispä eteenpäin etsien ja positiivisena pysyen. Palasia sieltä täältä. Yhdet palat tulivat viestinä korteista, joita käytän päivittäin hakemaan jonkinlaista teemaa tai ajatusta. Yhden kortin sanoma oli: ”Päästän irti siitä mikä ei enää palvele”. Siihen samaan liittyi tarot korttien 7 miekkaa. Intuitiivisesti tulkitsin, että tarkoitus oli juuri tuo irtipäästäminen. Lisävahvistuksen viestiin toi sitten Rohkeus kortti, jonka nostin Huomaa Hyvä -toimintakorteista. On totta, että itseänsä työstäminen vaatii suunnattomasti rohkeutta. Voi olla myös, että puhuminen on se mikä vaatii eniten rohkeutta. Oli tilanne mikä hyvänsä, itse sitä tietää ja kuulee tai näkee sen, mihin kenenkin tulisi keskittyä tänä aikana.

Rohkeudessa on tietysti se miekka, noin niin kuin symbolisena varoituksena. Huomaavaisuus, harkitsevuus ja laajan näkökulman etsiminen pelastavat monesti pahimmilta virheiltä. Tuomitseminen, oikeassa oleminen, kapea näkökulma tai puolustuskannalla pysyminen ovat monesti enemmän vahingollisia, kuin hyödyllisiä. Totuudessa on monta puolta ja toisen sanomassa voi olla jotain mikä on ehkä pieni osa viestiä, mutta voi vaikuttaa silti yhteisen tietoisuuden kannalta parempaan tulevaisuuteen. Tässäpä onkin siksi oltava tarkkana, ettei käperry liiaksi oman egonsa kriittisiin ja puolustaviin kantoihin. Mikään ei muutu, jos aina pysymme samassa ja jos taas luovumme liiaksi omasta ajattelustamme tai periaatteistamme päädymme zombeiksi ja nukkuviksi kulkijoiksi maailmassa. Muut ohjaavat liiaksi kehitystämme tai me pysymme paikoillamme, kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole tarkoituksenmukainen.

Meidän on vain valittava rakkaus ja oltava päättäväisiä ja rohkeita etsimään. Emme voi takertua, vaikka joskus johonkin hekilöön haluaakin tarrautua kenties koko lopuksi elämäkseen. Kaikki tiedämme kuinka siinä voi käydä.

Lisäksi voisin vielä mainita näiden kahden päivän muista johdattavaista sanoista, yksi on anteeksiantavuus ja toinen on itsesäätely. Nuo liittyvät hienolla tavalla positiiviseen tapaan olla rohkea. Tapamme osata olla empaattisia ja kykymme hillitä itsemme tunteiden myllertäessä, ovat avaimet henkiseen kasvuun ja rauhaan koko mailmassa kuten tiedämme. Se että nämä yksinkertaiset sanomat ja viestit nyt toistuvat ovat ne yksinkertaiset ohjeet, joihin meidän tulisi kiinnittyä vanhan energian sijaan.

 

Kaunis runo erilaisuuden hyväksymisestä

Kuulin mielessäni nimen Ester Ahokainen ja en ensialkuun muistanut yhtään hänen runoaan. Googletin sitten vähän ja löysin runon Salaisuus (jouluruno), mikä on minun suursuosikkini. Muistin omistavani WSOY:n julkaiseman Pieni Aarreaitta III. Arvelin ja muistelin että tuossa julkaisussa on monta Esterin runoa. Koska tiesin, että jostain syystä universumi halusi minulle kertoa jotain Esterin sanoin aloin etsiä hänen runojaan. Löysin aarreaitasta monta runoa joiden sanoma oli selkeä. Tämän runon halusin kuitenkin jakaa ihan vain siitä syystä, että se kuvaa niin kauniilla tavalla sitä mihin meidän tulisi pyrkiä kouluissa, työpaikoilla, siirtolaisten ja pakolaisten kanssa. Jokaisessa asuu samankaltasuus ja inhimillisyys vaikka olemme uskonnolta tai ulkonäöltämme erilaisia. Erilaisuuden hyväksyminen vaatii vain suojamuurin ja ennakkoasenteiden pistämistä syrjään, niin että voimme nähdä toisen paremmin ja todellisemmin.
Peikkolapsi koulussa

Peikko pitkähäntä poikineen
saapui kouluun aamuvarhaiseen.

– Nähkääs, opettaja, tuota noin…
Poikani ma myöskin kouluun toin.

Kovin opettaja kummastui.
Lapset huusi kilpaa: -Ai ja hui!

-Riviimme ei moinen tulla saa.
Häntäkin on sillä, katsokaa!

Ensi penkkiin, Pekan vierehen,
löysi tiensä peikonpoikanen.

Syrjäkarin Pekka katseli,
salaa hännäpäästä nipisti.

Mutta tuskin vieri viikkoa,
kun on poika kaikkien tuttava.

Synkän korven salat kertoili,
loistavasti läksyt osasi.

Leikkikumppanina verraton
oli metsän poika peloton.

Korvin kuunteli hän kuulevin,
näki kaiken silmin avoimin.

Niinpä pieni peikonpoikanen
voitti ystäväkseen jokaisen.

Häntää kukaan muistanut ei lain,
hyväntuulisimman hymyn vain.

Sykki alla kuoren arkisen
peikkopojan sydän kultainen.
Ester Ahokainen
jukaistu 1950 Tuulen tarinoita