Olet aina

Niin se elämä menee menojaan.
Minä vaan jäin kaipaamaan,
sinua takaisin viereeni istumaan ja puhumaan.
En olisi tahtonut kaiken päättyvän näin,
kylmä on kun yksin jäin.
Lähdit kiireellä, kuin enkelin siivet olis olleet
jo selässä.
Tiedän että sisällä huoneessas itkit ja kyyneleet
multa peitit.
Toisinaan hetken raivosit ja tuskailit
ja minua jostain syyttelit.

Nyt jazziltaa vietän yksinään
ja muistan sen mitä ei koskaan ollutkaan.
Miksi mieleni luo muistoja meistä
harmaahapsista?
Miksi kätesi käteeni uppoutuu ja poskesi vasten poskeani
liimaantuu?
Miksi huulet huulilla tunnen vielä
vaikka myrsy vei sinut mennessään
jazzia muualle tanssimaan.

Täällä yksin tanssin
vai tanssinko sittenkään?
Ei, ei meitä yksinään
pidetä erillään.
Poissa on vain fyysinen,
mutta säilyy yhteys henkien.
Koen ja tunnen sen vaikka ihoasi
enää kosketa en.
Olet siinä. Olet aina.

White witches white magic

Green grass and snake that swirls.

The wind on the surface
like a kiss of God.

Fire that ignited the flame once.

Questions that keep surfacing.

The sea and the moon.

The perfect alignment and movement.

You know what you know, but
more important is what you feel and what you allow.

White witch, who writes her magic
in the air to catch those who have opened
their hearts to fullness of GOD.

There is no rights or wrongs
but only a path above the ocean of mystic
and the light in the bottom of the sea
that wants to surface for you to see.

Feel the heaven and earth.
Feel the love that surrounds you.
Feel it with every cell that have been
a particle of you, the whole universe
in a dust particle.
Feel it in a bass like sounds
that are surfacing and seeking the light and shift.

Be the angel you were born to be. Take these wings
that are given to you and fly with Gods.
Be the joy with every particle
that ever existed in you.
Know the infinity.

(c) Hannele Valopää

Tunnelmia

 

Illan hämärässä kulkee taksi.
Taksin takapenkillä
istuu nainen ja kirjoittaa
ja tietokoneen ruutu välkkyy
kuin tulikärpänen,
jonka rakkaudenkutsua
ei kukaan voi saavuttaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Sankari puki ylleen violetin viitan
ja otti voitonmaljan täynnä saippuaa,
siitä nyt kuplia puhaltaa
ja toiveita rauhasta
maailmalle sinkoaa.

(neljän intuitiivisesti valitun sanan kautta muodostettu runo)

Ei tänään sen enempää. Näin on hyvä. Taidetta, lepoa, itsensä hyväksymistä ja kiitollisuutta. Kiitos teille lukijani!

 

Gaia

Gaia päätti yhdistää energiansa metsän kanssa,
antaa ja ottaa tasavertaisesti kuin vaihtovirtaa.
Energia oli valkoista ja kaikkia sateenkaaren värejä
kun Gaia makasi sammaleiden peitossa, yhteyttäen ja uskoen energiarihmastojen
kuljettavan kaiken tiedon.
Nousi siitä Gaia siivilleen ja otti muodon lohikäärmeen.
Tahtoi ilmaa puhdistaa ja auttaa ilmojen jumalaa.
Puhkui ja puhalsi kunnes onnea välkehti.
Tahtoi sitten meren syliin sukeltaa ja
meren saasteista puhdistaa.
Syöksyi alas sininen hohde suonissaan ja sai koko meren hohtamaan.
Tuli sitä pienet ystävät katsomaan sateenkaaren värejä mukanaan,
nuo kimaltavat merihevoset, korallit ja kaikki meren otukset.

Tulitukka

Äitinsä
lentävä kuin enkeli
siivet selässä.
Isänsä metsän ja meren mies
tuli ja meni kuin saalistaja.

Lapsi merenkansan päätti nousta merestä
ja näille metsäihmisille lapseksi ryhtyä.
Koko ikänsä oli ulkopuolinen ja
kaipasi kimaltavaan ja kosteaan.
Etsi suomujen kimallusta unissaan, piirsi
unista sitten kuiviaan.

Tanssi kuin dervissi
tuo tyttö tulitukkainen,
kahden metsäihmisen.
Veli häntä suojeli ja kitaralla viihdytti.
Aurinko metsää suojeli
ja rakkaudella heitä kaikkia
kasvatti.

Tuli myrsky ja metsän kaatoi,
tulvavedet metsänpelloille levitti.

Hämmensi Ahti voimaa auringon
että saisi takaisin tyttönsä
tulitukkaisen.

Sanoi tyttö isälleen
en tahdo takaisin
vangikiksi unien maahan.
Jos todella rakastat,
päästä siis verkosta ja anna auringossa kulkea.

Niin päästi isä
tyttönsä kukemaan
auringon polkua paljain jaloin kulkemaan.

(c) Valopää H.

KUU

Kun kuu riittää
ja vain hetki hiljaa
rannalla rauhassa
laineita kuunellen
valossa kylpien.

(c) Valopää H.

tumma runo

Ruusu punainen.
Ranteet aukaisen.
Näen veren valuvan
elämän pois virtaavan.
Kohti valoa, kohti kirkkautta.
Ei tuomiota, ei enää tuskan viiltäviä sanoja.

Vainotkoon nyt toisia
maan kamaralla katkerana.
Eivät näe syytä itsessään,
vain vikoja ja syytöksiä ulkopuolellaan.
Ovat itse uhreja.
Ovat itsensä puolustajia,
rohkeita pelkureita.
Työntävät haaveilijat mutaan
pitääkseen itsensä poissa mudasta.
Ovat sokeita näkemään tahi muuttumaan.

Maan enkelit valoa antavat,
vaan syytöksiin ja vihapuheisiin he enkelinsä tappavat.
Eivät näe vikoja, eivät tahdo muutosta.

On paljon turvallisempaa tappaa ja tuomita,
pysyä muuriensa takana suojassa.

(HUOM: Tänään olen ollut runollinen. Nämä runot vain tulivat, eivät siis ole kuvaus omasta elämästäni vaan paremminkin runollinen tapa ilmaista.)