Valopää viesti vuoden lopuksi

 Kuuletko ääneni, kirjoituksissani? Liikummeko samoilla aalloilla vai olenko kaukaisen galaksin kala? Tuijotatko iltaisin hymyhuuliani ja suolaisia kyyneleitä joita vuodatan milloin ilon, milloin surun vuoksi? Ymmärrätkö todella sitä mistä tulen ja kuka olen? Ymmärrätkö itse itseäsi vai ymmärrätkö itseäsi vain minun kauttani?

Voitko käsittää, että minä olen minä ja sinä sinä, vaikka olemme sidotut toisiimme, vaikka olemme sidotut koko maailmaan? Pelottaako ja turhauttaako tämä sinua, kuten minua toisinaan? Haluasitko katsella tähtiä ja työntää toiset pois kuin sanoen, että antakaa hetki hengähtää, antakaa minun olla oma itseni. Älkää vaatiko tai olko niin avuttomia. Tahtoisitko joskus huutaa, että katsokaa itse, oppikaa itse? Kuitenkin heti palaten kuin rakastava isä tai äiti heidän luokseen myötätuntoisesti pitämään kädestä kun maailma on musta ja vaikea käsittää.

Vaikka me marssimme omaa tietämme, on meidän siunauksemme ja taakkamme paljon meitä suurempi. Universumin lapsina, emme pääse pakoon tuota ”taakkaa”, mutta voimme tehdä siitä siedettävämmän. Me voimme ja osaamme, me olemme luojia. Me olemme myötätunnossamme samankaltaisia. Vaikka toisinaan näyttääkin, että joku meistä kulkee enemmän varjoissaan kuin valossaan, uskomatta todeksi tai kykenemättä pudottamaan varjojen viittaa maan tomuun.

Voisitko kuvitella ja luoda todeksi sen hyvän jota olet jo niin kauan yrittänyt luoda todeksi? Voisiko ensi vuodesta vihdoin tulla se valon vuosi vai haluatko kulkea musta viitta ylläsi? Luuletko, että musta viitta on sinun taakkasi, yksin sinun? Luuletko, ettemme me muut osaa? Luuletko, että maailma vielä tänäkin päivänä kaipaa dualiteettia ja separaatiota vai oletko valmiimpi näkemään kauneutta ja positiivisuutta myös itsessäsi? Pystytkö arvostamaan köyhää ja rikasta yhtä paljon? Pystytkö rakastamaan maan raiskaajaa kuten kukkaisihmisiä, joille Äiti maa on yksi jumala? Uskotko positiivisiin rukouksiin/meditaatioon vai vain rahan ja ahneuden ja itseriittoisuuden sanelemaan oikeutukseen kahmia ja haalia valtaa ja rikkautta harvoille?

Oletko yö vai päivä omassa elämässäsi? Ymmärrätkö todella, että minä en ole sinä vaikka olemmekin yhtä? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeää, luonto ja sen jumaluus? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeämpää lasten, kaikkien maailman lasten, tulevaisuus kuin oma hetkellinen eläminen loistossa? Ymmärrätkö, että näennäinen uhraus ei ole uhraus vaan suuri voitto koko ihmiskunnalla ja maapallolle? Mitä jätät jälkeesi? Mihin piirrät merkkisi? Oletko siitä ylpeä, voivatko lapsesi olla sinusta ylpeitä? Oletko ylpeä pienistä päätöksistäsi, joilla muutat maailmaa, vai kuvitteletko, että maailmaa muutetaan vain suurilla teoilla ja suurilla ratkaisuilla?

Miten asetat sanasi minulle ja toisille? Onko yhdentekevää miten käytät sanoja? Onko iva ja pelleily tapa sanoa, että sisälläsi on vai surullinen leijona? Vai oletko todella se rohkea kullanhohtoinen leijona, joka uskaltaa puolustaa maan lapsia? Millä keinoilla, hyvällä vai pahalla johdat joukkoja? Piirrätkö karttaan vain uusia rajoja ja pystytät aitoja vai osaatko käyttää univerumin voimia?

Ihmisyys tuo paljon vastuuta. Me emme voi vain katsoa sivusta. Teemme siis parhaamme kun yhdistämme voimamme. Rakkauden sateekaareksi, valoksi ja sädekehäksi. Siunauksia ja valoa tulevaan!

Teidän nöyrä palvelijanne Hannele Valopää

Nyt sukelletaan

Sukella syvälle nyt
vai pelkäätkö hapen loppuvan,
pelkäätkö meren pohjan hirviötä?
Uskallatko myöntää, että hirviö
olet sinä?
Mitä sinä pelkäät syvässä ja pimeässä?
Pelkäisitkö jos tietäsit
vierelläsi kulkevasta valosta?
Ymmärtäisitkö, että tuo valokin olet sinä
ja että tuo ihana hyväilevä meri on
koko universumi.
Universumi, joka haluaa tuoda sinulle kokemisen ja
tuntemisen kautta sen minkä sanot, ajattelet ja tunnet.
Pelkäätkö siis lopulta omia unelmiasi tai sitä,
että Universumi toteuttaa ne jotenkin sinun mielesi vastaisesti?

Haluatko olla ihmisestä varma, ennen kuin kosketat hänen sieluaan?
Voisitko ymmärtää, että toinen on sinä koottuna vain hieman toisin kokemuksin,
perintein, arvostuksin?
Onko tärkeää pitää kiinni vai päästää irti?
Onko lopulta mahdollista kasvaa, jos pitää kiinni
ja jos pitää kiinni voiko tietää, että pitääkö kiinni kivestä vai pelastusrenkaasta?

Miten tahansa valitsetkin
tiedä, että varmaa on vain kuolema.
Me emme ole täällä kuin hetken ja kaikki materia myös.
Opi arvostamaan ihmisiä ja kokemuksia joita heiltä saat,
vaikka et voisikaan elää elämää heidän rinnallaan.

Joulu lapsille vähemmällä stressillä

Joulukuussa on keskitytty lapsiin ja lapsen kaltaiseen mieleen. Ilmassa on odotusta ja toivoa ja tiettyä taikaa. Moni lapsi on kuullut, että pitäisi olla erityisen kiltti, kun tontut kurkkivat ja raportoivat joulupukille. Aikuisista tämä on ”hauska” leikki, mutta monille pienille ahdistusta ja unettomuutta ja syyllisyyttä opettava kokemus. Ei lapsi muutu yhdeksi kuukaudeksi vain koska aikuinen keksiin sairaan leikin. Lapsella on oikeus olla lapsi kaikkina kuukausina vuodessa. On selvää, että odotus voi näkyä fyysisenä levottomuutena tai ylivilkkaana toimintana, mutta aikuisen ei tulisi lisätä lapsen ahdistusta tai vaatia tältä ylisuoritusta kiltteyden verukkeella. On tietysti ymmärrettävää, että aikuinen jouluahdistuksessaan toivoisi rauhallista joulunaikaa kiireen keskelle, mutta onko oikein ja kohtuutta siirtää odotuksillaan sitä lapsiin? Eikö sen sijaan olisi kohtuullista ja kaikkien kannalta rakentavampaa myöntää lapselle, että on kiirettä ja väsymystä? On ehkä odotuksia siellä ja täällä. Voisiko jopa ottaa yhteistä ilta-aikaa ja miettiä mikä on mukavaa, kohtuullista ja toivottavaa yhdessä lapsen kanssa? Voisiko kiireen pysäyttää ja tehdä yhdessä jotain mukavaa (pelata peliä, lukea satuja, kuunnella musiikkia, istua sohvalla ja keskustella)?

Lapset ovat hyvin viisaita pieniä ihmisiä, joiden välittömyys ja välittämisen tarve vanhempiinsa saa heidät monesti ylittämään odotuksia. Lapsi tahtoo olla toivottu, rakastettu, hyväksytty. Miksi aikuinen keksii leikkejä joiden psyykkinen vaikutus voi olla paljon syvempi kuin tahdomme myöntää? Eikö lapsellakin ole oikeus tietää totuus vanhempansa tunteista ja jaksamisesta edes perustasolla? Eikö lapsella ole oikeutta osallistua ja tehdä joulua yhdessä vanhempiensa kanssa? Eikö osa jännitystä ja odotusta ole juuri siinä, että tehdään yhdessä jotain asioita ja jotain säilyy yllätyksenä? Miksi aikuisen tulisi olla ainoa, joka ottaa kantaakseen joulun onnistumisen taakan? Eikö lapselle kuulu myös oikeus rakentaa elämäänsä ja erityisesti merkityksellisiä hetkiä elämässään?

Omassa perhessä ei ole koskaan käytetty tätä tontut kurkkii -pelotetta. Olemme ymmärtäneet ja toimineet vanhempina niin, että lapset ovat saaneet osallistua taitojensa ja ikänsä mukaisesti joulun valmisteluun. Tämä valmistelu on lisäksi opettanut lapsillemme itsenäistymistä, traditioita, ruuan valmistusta ja aikuisen arvostusta lasta kohtaan. Lapsen ottaminen mukaan ja se, että sallimme hänen olla levoton odotuksessaan on lapsen sallimista olla autenttinen, myös aikuinen on saanut olla autenttinen ja myöntyvä siihen että kiire ja stressi voi toisinaan viedä voimia iloisesta odotuksesta. Tämä ymmärrys auttaa lasta myös ymmärtämään, että äidin tai isän ”ärtyisyys” ei ole välttämättä lapsesta johtuvaa. Autenttisuus opettaa lapselle tervettä suhtatumista tunteisiin ja pelottomuutta kohdata myös pelottavia tunteita (kiukkua, turhautumista, aikuisen ärtymystä).

Kasvattaminen ei koskaan ole yksisuuntaista, joten opetellessaan tai ottaessaan käyttöön uusia metodeita, parantaa aikuinen itseään samalla muuttaessaan lapsensa tulevaisuutta. Ilo tästä muutoksesta on siksi moninkertainen, sillä hyötysuhde on kaksinkertainen. Myös tulevat stressit kokevat deflaation.

Stressittömämpää ja rakastavampaa vanhemmuutta ja joulua kaikille toivoen! Hannele Valopää

Enkeli otti kädestä

Itsevarmuus teki mahalaskun. Tuli myrsky vesilasiin ja sumensi hetkeksi kaiken alleen. Oli kohdattava pienuutensa ja ymmärtämättömyytensä. Oli huudettava ja pyydettävä tuhannen kerran selkeyttä ja maata jalkojen alle. Oli tyynnytettävä itsensä ja yritettävä meditoida, saada edes pieni väläys tai vihje mistä katsoa, minne kulkea. Enkeli istahti vierelle, olohuoneen matolle. Ensin ei vaihdettu sanaakaan, oltiin hiljaisuudessa vaan. Sitten pyyntö hento, ottaa hyllystä kirja ja toinen. Katsoa summittaisesti, ”umpimähkään”, luottaa ja antautua. Niin tein vaikka mielessä oli vielä myrskyn kaiku. Avasin ensimmäisen kirjan ja melkein jo naurahdin. Toisen kirjan kohdalla tuli Buddhan sanat vastauksena: ”Voita viha rakkaudella, voita paha hyvällä. Voita ahneus anteliaisuudella ja valehtelija totuudella.” Siinä kohdassa pitelin jo naurua. Kiitos kaikesta!

En näe, enkä aina kuulekaan, mutta olet vierelläni valmiina kertomaan, lohduttamaan ja neuvomaan. Sitten jo rohkaiset jakamaan. Näyttääksesi minun kauttani maailmalle kuinka universumissa toimitaan, kuinka meille vastataan kun suostumme kuuntelemaan ja opimme kysymään. On opittava antautumaan, laskemaan egonsa suoja itseltään, nieltävä sellainen ylpeys mikä on opittua ja epätervettä.

Minä olen osa Jumalaa/Universumia. Olen mahtava ja kenties pelottava. Olen uhka pelkäävälle ja suoja sitä tarvitsevalle. Olen Jumalan enkeli itsekin. Heijastan sitä mitä ette tahdo kohdata. Olette tappaneet minut jo monesti. Vieläkö tahdotte jatkaa sitä vainoamista? Vieläkö tahdotte rauhan enkelin keihästää ja vastustaa muutosta? Vieläkö tahdotte palvella materiaa, egoa ja sotaa? Te tiedätte, että voitte murhata minut fyysisesti, mutta ette voi voittaa minua. Voitte vainollanne tuhota itsenne ja elämän maapallolta. Voitte rakentaa kuvitteellisen kullan kimalluksen ja palatsinne tai voitte ymmärtää, että tulin tänne pyynnöstänne ja rukouksienne tähden. Voitte ymmärtää, että tuon rauhan ja rakkauden sanomaa ja energiaa. Tuon teille peilin ja näytän selvästi sen mitä ette ole olleet valmiita muuttamaan. Minä en toimi yksin. Minulla on ”sotajoukko”, mutta sotajoukkomme on toisenlainen kuin te tahdotte ymmärtää. Rauhalla ja kirjoittamisella olen yrittänyt avata silmiä ja sydämiä teidän nähdä totuutta ja muutoksien tarvetta. Kehitys ja monet mahdollisuudet odottavat nyt uuden oven takana.

Teidän on itse otettava kahvasta ja käännettävä ovi auki. Teidän on suostuttava muuttamaan tapojanne ja toimianne. Teidän on päästettävä irti niistä joiden tavat eivät edistä muutosta. Te olette luojia ja voitte luoda todeksi sen mihin uskotte. Jos uskotte sairauteen ja pahuuteen sen te tulette luomaan ja sitä lisäämään. Jos uskotte terveyteen, rauhaan ja rakkauteen saatte luotua sen tulevaisuuteen. Kyse ei ole nyt vain sanojen toistamisesta mantrana vaan todellakin lapsen kaltaisesta uskosta että se minkä toivoo voi saavuttaa. Tulevaisuus astuu lähemmäs, joka ikinen päivä. Pelkäätkö, mitä sydämesi todella toivoo, vai kunioitatko sitä? Osaatko olla kuin lapsi ennen joulua vai pelkäätkö pettyväsi? Pelkosi ja pettymyksen pelkosi luovat todeksi negatiivisuuden energiasi. Usko ja näe hyvä, usko, että osaat ja voit ”houkuttaa” hyvää, positiivista ja parempia ihmissuhteita, parempia mahdollisuuksia jne. Ota sitten askelia eteenpäin päivä kerrallaan ja tiedosta tekeväsi muutosta parempaan. Aja taivaan sanomaa paremmasta maailmasta kaikilla elämäsi tavoilla. Ymmärrä, että jokainen ihminen on enkeli, vaikka siipensä eivät olisikaan puhdasta kultaa.

Nykypäivän ”ongelmia” ihmissuhteissa

Listasin tänään taas näitä nykypäivän ”ongelmia”, joihin henkisesti kasvava ihminen niin helposti sotkeutuu, ”ongelmiin” jotka aiheuttavat draamaa elämäämme ja sydänsurua. Kasvaessamme muutamme käsitystämme ja toimintaa, odotuksia toisia kohtaan. Kaikki muuttuu koko ajan, mutta juuri siksi olisi hyvä käsittää mitä itse on ja kenties miksi asiat ovat kuten ne ovat. Tuomitseminen on turhaa, jos käsitämme, että muutos on pysyvää, opimme vain paremmin ymmärtämään miten toimimme, mitä haluamme, ketä olemme ja miten ilmaisemme sen ihmissuhteissa.

Ensiksi ajattelin sitoutumispelkoa. Useimmiten miespuolisen ”ongelma” (riippuu täysin omasta näkökulmasta miten asian näkee siis onko pelkoa vai vapauden kaipuuta jolloin ei ole ongelma ollenkaan). Kyse on siis enemmänkin tiedostamisesta, että  mitä haluaa. Jos tavoite/ haave on parisuhde on työstettävä sitoutumispelkoa ja menneisyyden pelkoja/syitä miksi kyseinen pelko on ilmaantunut elämään. Kenties itse on kokenut petymyksiä ja kaoottisia/ahdistavia/tukahduttavia ja kasvua estäviä ihmissuhteita tai jopa romanttisia suhteita. Kenties oma perhe on ollut pelon laukaisija. Oma perhe ja malli rikkinäiselle parisuhdemallille on muodostunut lapsuudessa. Emme ole oppineet mallioppimisen kautta muuta mallia toimia. Voimme sitten joko syyttää mennyttä perhettämme ja parisuhteitamme tai sitten voimme ymmärtää, että meillä on mahdollisuus valita toisin. Tarkkailemalla voi tietysti sanoa jostain ihmisestä asioita, ennekuin sitoutuu syvemmin, mutta toisinaan (usein narsisti piilottaa salaisuutensa niin syvälle, että emme ruusulasit päässämme huomaa varoituksen merkkejä). On siis hyvä olla varovainen. Pelko ei silti saisi jähmettää kokonaan niin, että vetäydymme täysin ihmissuhteista.

Seuraava huomioni liittyy tavallaan sitoutumispelkoon ja on kaiketi nykypäivän ”malli” kumppanin etsimisessä. Mielestäni tämä malli on luomassa lisää sitoutumispelkoa tai tietynlaista parneri shoppailua. Ei ”tyydytä” kehenkään. Ajatellaan, että jos kuitenkin on joku parempi, että minä ansaitsen paremman. Asetetaan rima tietyllä tavalla niin korkealle, että kukaan ei yllä siihen. Ei haluta nähdä, että parisuhde on kasvuprosessi, että kumpikin tulee keskeneräisenä ja kenties lopulta eroaakin näiden keskeneräisyyksien vuoksi. Tarkoitus on kuitenkin nähdä kasvumahdollisuudet paremminkin kuin varsinaiset yhtäläisyydet, sillä jos näemme vain yhtäläisyydet, pidämme vaaleanpunaisia laseja yllä niin pahasti, että emme halua hyväksyä toisen erilaisuutta. Haluan vain muistuttaa, että mitä samankaltaisempia olemme sen vähemmän voimme kasvaa. On toki mukava kun on paras kaveri ”puolisona”, mutta se voi toisinaan pysäyttää oman tarpeesi tai teidän molempien tarpeen kasvaa ja muuttua. Parit ja perhe hiovat, ne eivät ole tarkoitettuja olemaan kuin uusi froteepyyhe (imemään/absorboimaan ja hyväksymään kaiken).

Asiaa voidaan tietysti katsella toisestakin kulmasta nimittäin siitä kulmasta, että et näe itseäsi jonkun arvoisena. Koet, että et voi antaa toiselle riittävästi. Jos suhde perustuisi vaihdantaan ja aina tasavertaisuuteen se ei olisi parisuhde vaan vaihdantasuhde. Me tuomme suhteeseen eroavaisuuksilla ja vahvuuksillamme juuri sitä mitä toinen kaipaa. Täydennämme toisiamme negatiivisillakin puolilla. Kenties kyse on vain tarpeesta hyväksyä ettei tarvitse kontrolloida. Tarve ymmärtää, että toinen saa olla heikko tai vahva oman tarpeensa ja tuntemuksiensa mukaan. Toinen osaa kenties kokata ja toinen nikkaroida noin niin kuin maallisesti ilmaistuna. Täydentäminen vaihtelee. Toisinaan toinen tarvitsee olkapäätä enemmän jne.

Parisuhde shoppailuun liittyy toisaalta hyvin negatiivinen viesti, mikä huolettaa minua suuresti. Olemme viestittämässä toiselle toiminnallamme, että emme arvosta hänen läsnäoloaan elämässämme. Ihminen on kulutustavaraa, kuten mikä tahansa kulutushyödyke. Tällainen toiminta kuluttaa itseluottamusta ja omanarvon tunnetta. Jos et arvosta toista et kenties arvosta myöskään itseäsi. Kenties pidät itseäni jonkinlaisena käyttötavarana, joka voidaan viskata pois kun se ei enää miellytä. On hyvä olla tietoinen tästä hyvin negatiivsesta puolesta ja muuttaa omaa käytöstään ja sitä miten suhteissaan käyttäytyy. Sinä olet malli sille kuinka haluat toisten sinua kohtelevan. Kukaan meistä ei ole kulutustavaraa eikä halua itseään kohdeltavan samantekevänä tai vain hetken huumana. Parisuhde shoppailu voi viestiä myös sen, että et ole tosissasi, koet että kaikki on vain peliä ja pelleilyä. Ulospäin nähtynä tällainen ihminen käyttäytyy toisia loukkaavasti. hän pelleilee kuin kasanova tai kurtesaani. Niin kyllähän romanttiset leikit ovat kenties mukavia, mutta jos todella etsit sitoutumista, ei pitäisi ”alentua” näihin hyvin näkyviin ja sitoutumista estäviin toimintatapoihin.

Parisuhde shoppailun ilmiön takana on myös sellainen asia, että emme tidä mitä haluamme. Olemme hukassa itsemme kanssa. Olemme kuin lapsi karkkikaupassa, sekaisin pelkästä sokerin tuoksusta. Haluamme paketin, joka ylittää tai alittaa odotuksemme, hyvästä parisuhteesta. Emme edes yritä tiedostaa ja päättää, että jos entinen karkkipussi ei tuonut hyviä kokemuksia, on nyt valittava toisenlainen seos. Valitsemalla samoja ”karkkeja” tuotamme saman vanhan kokemuksen. Voimme siis lepuuttaa itseämme sillä tiedämme jo etukäteen mitä odottaa koska valitsemme turvallisen eli mahdollisimman samankaltaisen mitä tiedämme. Pidämmme vaaleanpunaisista laseista niin paljon, että valitsemme samojen ulkonäkökriteerien perusteella ja kenties villin ja vapaan sielun, joka ei myöskään halua sitoutua. Hän tykkää myös leikkiä ja pelleillä, vaikka sydämessäsi toivoit keties jo jotenkin sitoutuvampaa suhdetta. Odotuksesi ja halusi tuottavat sellaisen parin, mitä tarvitset ymmärtääksesi, että jos haluat toisenlaisen sinun on valittava toisin. Et voi olla sokerihumalassa jos kaipaat muutosta. Sinun on tiedettävä ja päätettävä mitä haluat ja pysyttävä päätöksessäsi. Univerumi ei oikein pidä päättämättömyydestä, eikä epäselvästä mielestä.

Tässä turvallisuushakuisuudessa voimme sitoutumispelkoisuuttamme ylläpitäen ”tyytyä” ystävyyssuhteisiin. Ystävyyssuhteissa pitäytyminen voi ilmaista itseluottamuksen puuttetta, arvottomuuden kokemusta. Toisaalta positiivisesti nähtynä ystävyyksiin tyytyminen on sopeutumista ja yksinäisen elämän hyväksymistä. Yksin eläminen on vahvuutta. Me emme näe puutetta elämässä, vaan vapauden mahdollisuutena ja valintana. Tiedämme että valitsimme yksinelämisen positiivisena kokemuksena, jota ystävyysuhteet täydentävät. Tiedostamme mitä yksineläminen tarkoittaa ja siksi emme joudu kokemaan negatiivista surkuttelua tai valita siitä, että emme voi halia iltaisin puolisoa. Toki joskus elämä voi esittää sinulle kysymyksen, että oletko edelleen valintasi takana, oletko todella onnellinen valintaasi. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valita toisin, toisinaan elämä päättää meidän puolestamme, elämäntehtävämme vuoksi tai jonkin tapahtuman vuoksi, että yksineläminen on ainoa vaihtoehto. Suru on tällöin käytävä läpi, tehtävä luopuminen ja nähtävä sitten taas mahdollisuudet yksinelämisessä. Niitä syitä on kenties muistutettava suruprosessin aikana itselleen useasti, mutta lopputulemaksi saat itsellesi paremman elämän.

Jos kuitenkin sitoutumisen toive on sielusi toive ja kasvu yhdessä jonkun kanssa, voi esteenä olla tietynlainen ongelma seksuaalisuudessa. Voi olla että seksuaalisuutemme on ikäänkuin ylivirittynyttä ja kyllästymme yhteen kumppaniin nopeasti. Liika kokeilunhalu voi olla este sitoutumisen tiellä. Tietynlainen tasapaino ja sopeutumistanssi on jokaisella parilla ensikiihkon jälkeen edessä. On myös ymmärrettävä ja hyväksyttävä seksuaalinen haluttomuus. Haluttomuus ei tarkoita rakkaudettomuutta, mutta toki sitä tulisi hoitaa mahdollisuuksien mukaan.

Etäisyyden pitäminen tai vain ystäviä elämäänsä salliva voi olla valheiden ”uhri”. Luottamuksen kanssa ei voi pelata, vaikka kasanovat/kurtesaanit (ihmistyyppi) pelleilyllään niin tekevätkin. Edes pienikin narraus voi hauraalle, luottamusta etsivälle olla liikaa. Sanotaan, että pidä piirisi pienenä, tiedä kehen luotat, mutta jos luottamusta on koeteltu elämässä pitkän aikaa, ei voida olettaa, että päästäisimme panssarikuoremme sisään ketään kovin kevyin perustein. Luottamuksen pula voi olla jopa lapsuudesta asti kukenut ”ongelma”. Manipulaatio ja epätodet sukulaiset tai ystävyysuhteet ovat syviä haavoja, joiden arvet eivät ikinä parane täysin. Pelkkä tunne, että sinua narrataan laukaisee, reaktion halventamisesta ja arvottomuudesta.

Nämä sisäisen nöyryytyksen kokemukset saavat tuntemaan naisvihaa tai miesvihaa. Koemme vastapuolen sairaana manipulaattorina, jonka egosentriset tavoitteet polkevat ihmisoikeuksiamme. Meidän on siis koottava itsemme ja omanarvontuntomme rippeen millä tahansa keinolla. Työstämällä ja keinovalikoimalla kasvatamme itsestämme omanarvontuntoisia ihmisiä, jotka eivät hyökkää vihassaan, vaan poistuvat vihamielisestä ihmissuhteesta. Se että asioita ei ilmaista vastapauolelle sanallisesti ei tarkoita ettemme puolustautuisi tai emme tekisi valintaa itsemme hyväksi. Kasvussa voimme jopa ymmärtää lopulta että kyse on yksilöstä ja hänen ”ongelmistaan”, kaikki naiset tai miehet eivät kohtele sinua samoin. Luottamus paranee ja voimme ystävystyä, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti, muurin yli emme enää päästä.

Viimeiseksi listasin ongelman siitä, että emme odota mitään, emme etsi mitään. Pysymme paikoillamme tai tavallaan paikoillamme. Annamme toisten elää elämäänsä, pyytämättä heitä elämäämme. Annamme vapauden heille, sillä meilläkin on vapaus. Juutumme looppiin. Haaveilemme suhteista ja ihmisten tuntemisesta, mutta annamme heidän olla vapaina vaeltamassa. Uskomme ikäänkuin että jos villilinnun päästää vapaaksi häkistä, että sen halu palata olisi suurempi kuin vapauden kaipuu. Hulluudessa uskomme, että villi haluaisi palata, vaikka villi ei koskaan palaa, sillä sen arvostus vapauteen on suurempi kuin rakkaus turvallista häkkiä ja ruokaa kohtaan (näennäistä rakkautta). Lopulta yritämme käsittää, että se kesy lintu joka rakkautemme arvoiseksi on tarkoitettu voi tulla ja istahtaa häkkiin jos olemme hiljaa ja uskomme sen saapuvan. Epäilevä ajatus voi viivyttää kesyn linnun saapumista, vaikka sydämemme vuotaisi verta kaipuusta saada hoitaa (antaa) ja jakaa rakkautta. Voimme tietysti jakaa rakkautta sille villillekin linnulle ja antaa sen mennä menojaan. Rakkautemme ei vähene antamalla, on vain tiedettävä, että villi ei voi koskaan jäädä vain kesy voi jäädä.

Pitkä kirjoitus. Puhditus ja ymmärrys itsestään on kasvumme kulmakivi. Oletko villi vai kesy? Kaipaatko enemmän vapautta kuin häkkiä ja kodin lämpöä? Valinta on sinun ja hänen, kummankin yksilön. Vangitsemalla vain tapat sen minkä tarkoitus on kasvaa.

Parisuhde tulisi määritellä ihmisyyden hyvinvointia lisäävistä määritelmistä käsin

Jotain yhteenvetoa, tietoista ymmärrystä sanallisessa muodossa olen koittanut tässä muodostaa käsityksestäni ja yleisestä käsityksestämme mitä on hyvä parisuhde. Riippumatta uskonnosta, kulttuurista tai kasvatuksesta olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että kaikissa yrityksissä määritellä parisuhteet olemme ohittaneet tarpeen olla ihmisiä. Jokainen oli sitten mies tai nainen käsittää ja tulee suhteisiin ihmisyytensä kautta. YK:n ihmisoikeudet summaavat hienolla tavalla sitä keskiötä, jonka kautta meidän tulisi lähestyä tapaamme kohdella toista suhteen syvyydestä riippumatta.

Koen, että työmme ymmärtää ja hyväksyä itsemme ja toisemme ihmisen oikeuksista käsin jää jalkoihin kohdatessaan kulttuuriset, uskonnolliset tai kasvatukselliset tavat ja arvot toimia. Taistelemme vanhempiamme vastaan, kirkkoa vastaan ja kulttuureita vastaan. Yritämme avata toisten silmiä näkemään tietynlaista julmuutta kohdata sukupuolia tai eri sukupolvia. Taomme mantrana, että meidän on opittava arvostamaan toisiamme, mutta emme käsitä että työ on tehtävä paljon konkreettisemmalla tasolla. Meidän on itse oltava määrittämässä omia suhteitamme, tehtävä niistä esimerkillisiä ja sanallistettava sitten niiden toimivuus ja hyvinvointia tukeva vaikutus. Työ ei ole hokkus pokkus nopeaa, vaan pitkäjänteistä ymmärrystä ottaa käsiteltäväksi toimimattomia ja ihmisyyttä loukkaavia arvoja ja tapoja.

Olemme tietyllä tavalla sulatusuunissa ja uuden kynnyksellä. Meidän on osattava katsoa omaa tapaa ja käsitystä avoimena ilman tuomitsevaa tai puolustelevaa näkökulmaa. http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin Puolustelevan ja oman ”oikean/oikeutetun” tavan sijaan meidän tulisi ymmärtää YK: n julistusta ja sen ohjaavaa tapaa muodostaa parempaa maailmaa, oikeudenmukaissempaa maailmaa (ikään, rotuun, sosiaalisesta tai sukupuolesta riippumatta). Meidän ei siis tulisi lopulta määritellä niinkään egojemme kautta oikeaa, vaan laajempaa ihmisyyttä ja sen hyvinvointia tukevaa elämää.

Tietoisuutta ja kasvatusta maailmanlaajuisesti olisi voitava lisätä. Ymmärrystä siitä, että melkein kaikki maailman maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, minkä perimmäisenä tarkoituksena on ohjata kansallista lainsäädäntöä oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen. Meistä jokaisen tulisi pitää huoli siitä, että siirtäisimme julistuksen lapsille, että jokainen lukutaidosta riippumatta käsittäisi omat oikeutensa ja oppisi valvomaan oikeuksiaan.

Maailman oikeudenmukaisuudesta voimme jälleen siirtyä yksilötasoon ja siihen kuinka tärkeää on nähdä ihmisyyden kautta nouseva oikeus ja tasavertaisuus. On helppo listata terveitä ja hyvinvointia lisääviä adjektiiveja omaan määritelmäänsä, ymmärrettyään ja sisäistettyään sen mihin jokaisella pitäisi olla oikeus.

Itse listasin muutaman yleismaallisen ja itsestäänselvän periaatteen, joiden kautta on helpompi arvioida minkä tahansa suhteen hyvinvointia tukeva tai tuhoava vaikutus.

  • Tasapainoisuus
  • Luottamus
  • Yhteistyötä ja keskustelua
  • Kunnioitusta
  • Kiinnostusta ja kuuntelua
  • Läsnäoloa
  • Kompromisseja

Seuraavaksi summaisin vielä yksilön kannalta niitä ”sudenkuoppia” tai ennakko-odotuksia, joiden tuhoava vaikutus hyvinvointiin tulisi hyväksyä.

  • Käsitys siitä, että liitto on ikuinen on luomassa häpeää, estämässä kasvua, luo epäonnistumisen tunnetta, luo salasuhteita, luo huonoa vuorovaikutusta joka saattaa pahimmillaan johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin.
  • Käsityksemme perheestä on  luomassa vastakkainasettelua ja lisää tuomitsemista. Perhe voi lisätä kontrollia ja esimerkiksi paremmuutta vs. huonommuutta toisia perheitä tai perheen sisäisesti. Perhe voi erottaa meitä toisistamme ja lisätä kateutta.
  • Naimisiin meneminen luo käsitystä miehen ja naisen rooleista, vaarantaa yksilön erillisyyttä ja voi vääristää valtasuhteita puolisoiden välillä.
  • Myös avoliitto voidaan nähdä tuhoavana jos sitä ei oteta tarkastelun alle. Avoliiton voi nähdä olevan liian löyhä sidos, jossa vapaus voi johtaa yhteisten pelisääntöjen puutteeseen, sitoutumattomuuteen ja siten lopulta liian yksilökeskeiseen elämään, jossa ei nähdä enää yhdessä elämisen hyötyä eikä siten voida käsittää liiton enää antavan hyvinvointia.
  • Avoliitto kuten avioliittokin voi päätyä kulissiliitoksi, jossa ollaan yhdessä turvallisuuden vuoksi. Turvallisuus estää saavuttamasta kasvupotentiaalia.
  • Parisuhteessa käytettävät roolit vaativat myös jatkuvaa tarkastelua. On uskallettava mennä epämukavuusalueille, puolison on uskallettava antaa toiselle mahdollisuus kokeilla

Vain koska kaikissa suhteidemme nykyaikaisissa malleissa on negatiivisia puolia, ei meidän tulisi pelätä tai kuvitella, että toistamme vanhempiemme tai sukumme tapaa, vaan meidän tulisi ymmärtää, että voimme tietoisesti työstää negatiivisten toimintamallien tai skenaarionden toteutumista. Meidän on vain oltava aktiivisia ja nähtävä kuinka aiemmin tietty käytös on luonut tietyn lopputuleman. Voimme välttää vanhan toistamisen keskittymällä tekemään toisin. Meidän ei tarvitse olla uhreja, mutta meidän on hyväksyttävä tarpeemme muuttaa käytöstä ja toimintaa, jotta tulevaisuutemme voisi muodostua hyvinvointia tukevaksi ja negatiivisuudesta vapaaksi.

Meitä ei ole luotu epäonnistumaan. Epäonnistuminenkin on vain tapa nähdä asia. Kyse on tyytymättömyydestä niihin seurauksiin ja kehityskulkuun, jonka itse itsellemme luomme. Meidän on oltava aktiivisia jotta vältämme negatiivisen uhri-asenteen ja lopulta meillä on oltava tahto muuttaa maailmaa.

Kuten aina, koen että tämä artikkeli olisi voinut olla syväluotaavampi. Pintaraapaisuna toivon sen edistävän keskustelua siitä mihin me energiamme todella keskitämme ja kuinka toivomme tulevaisuteemme ihmisten voivan. Me yhteisesti olemme luomassa ja opettamassa, kirjoittamassa uudenlaista hyvinvointia.

Salaiset listat ehdottomalle rakkaudelle????

Ajattelin tarttua maailmamme ulkonäkökeskeisyyteen. Maailmamme on muutumassa ja meitä kaikkia kehotetaan näkemään ulkoisten raamien yli. Meitä kehotetaan rakastamaan ehdoitta.

Kuinka hyvin kykenemme sitoutumaan ehdoitta rakastamiseen? Kuinka helppoa tai vaikeaa on rakastaa todellisuudessa ihmistä jota olemme oppineet kulttuurimme määrittelemien arvostusten tai ihanteiden vuoksi hyljeksimään, katsomaan ylen tai tuomitsemaan? Eikö todellisuudessa ole niin, että jokainen meistä tekee mielessään ihannelistoja, ehtoja joilla hyväksyy ystävän tai elämänkumppanin? Emmekö haluakin säilyttää kulttuurisen yhteytemme niihin joiden kanssa olemme eläneet niin kauan kuin voimme muistaa? Eikö olekin paljon vaikeampaa hyväksyä ajatus, että valitessasi puolison tai ystävän, jolla ei ole samoja arvoja tai kulttuurisi arvostamaa ulkokuorta tai koulutusta, joudut valitsemaan kokonaan uuden kulttuurin, kokonaan uudet ystävät? Jotta saisit rakastaa ihmistä sielullasi, on sinun kenties hyväksyttävä hyljeksintää rakkaan kulttuurisi ja yhteisösi puolelta. Sinun on siis tehtävä vaikea valinta, vai onko se lopulta vaikea? Onko kasvua ilman mutosta? Onko lopulta niin, että käymme sisäistä kamppailua siitä mihin kuulumme ja kuinka meidät hyväksytään jos valitsemme yhden erilaisen ystävän tai jos hänestä tulee jopa niin tärkeä, että hänestä tulee puoliso? Mistä kaikesta meidän on luovuttava ja saammeko tilalle niin tärkeää ja arvokasta, että uskaltaudumme irrottautumaan vanhoista arvoista ja ryhmistä? Opetammeko avoimella rakkaudellamme oman kulttuurimme epäileviä uskaltautumaan hyppäämään muutokseen? Voiko yksi outo pari auttaa hyväksynnän ja muutoksen aallon etenemisessä?

Tarkoituksellisesti kirjoitan tänne nyt enemmän kysymyksiä, sillä jos kertoisin vain oman listani tai omaa totuuttani, en edistäisi muutosta, en kyseenalaistaisi meidän kaikkien totuudenmukaisuutta siis sitä kuinka hyvin pystymme hyväksymään totuuden itsestämme. Olemmeko siis täysin rehellisiä itsellemme? Kykenemmekö puolustelematta hyväksymään sen, että emme kenties pysty rakastamaan ilman ehtoja? Matka on pitkä ja ei varmasti ole luontevaa, että kykenisimme täydesti rakastamaan ilman ehtoja tai ihanteita vielä. On siis oltava armollinen ja hyväksyvä, että elämme nyt niitä aikoja kun meidän on itsemme tai yhteenkuuluvuuden normeja kunnioittaen luovuttava osasta tavoitteita tai täydellisyydestä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä ettemme voisi opetella hyväksyntää ja alemman tason rakkaudellista yhteenkuuluvuutta kaikkien elämien kanssa joita kohtaamme matkallamme. Meidän on kenties vain hyväksyttävä, että paineet kasvuun tai muutokseen ovat liian kovat.

Kaikesta huolimatta kuljetaan matkaa eteenpäin ja opetellaan hyväksymään erilaisuutta, eri kulttuureita. Opetellaan rakastamaan niin hyvin ilman ehtoja kuin se on mahdollista tässä hetkessä, tässä elämässä. Ollaan armollisia itsellemme ja toisille!