Olemmeko olemattomuus vai koko oleminen yhdessä tomuhiukkasessa?

Kun sana tiivistyy ja materiakin lopulta häviää. Mitä jää jäljelle? Onko se tyhjyys ja olemattomuus vai käänteisesti kaikki vain toisenlaisessa olomuodossa? Pelkomme ja oppimamme käsitykset, toisten iskostamat mielikuvat pakottavat meidät yhdelle tielle. Mitä jos uskaltautuisimme katsomaan universumin pienimpiin atomeihin, hiukkasiin ja partikkeleihin? Tulisimmeko viisaammiksi? Osaisimmeko lopulta muodostaa toisenlaisen käsityksen, laajemman ja moniulotteisemman käsityksen, jossa olisi vähemmän pelkoja, vähemmän ennakkoluuloja, ennalta määriteltyjä tulemia yhtään mistään?

Niin kauan kuin ihminen on oman pelkonsa vanki ja toisten miellyttämiselle heikko, jää uskallus kasvuun pieneksi versoksi sisällemme. Tahtomme olla oikeassa, tietää ja osata oikein pitää meitä pysäytettynä. Vasta kun osaamme luopua, oikeista vastauksista tai asettamasta mitään ennakko-oletuksia uskallamme astua pois turvaverkkomme yläpuolelta. Joku sanoo, että hulluutta. Joku näkee jo nyt mihin tällainen itsenäinen ajattelu voi johtaa.

Kyse on siitä mistä emme uskalla luopua, mistä pidämme kiinni turvakaiteena. Kyse on siitä valitammeko muuttumattomuutta vai muutosta. Mitä todella haluamme ja ymmärrämmekö sen mitä päätös merkitsee? On ehkä otettava kynä ja paperia ja kirjoitettava ylös positiiviset puolet muutoksesta tai muuttumattomuudesta ja sitten on ehkä vielä varmuuden vuoksi kirjoitettava ylös ne pelot tai negatiiviset asiat, joita kuvittelemme kohtaavamme jos tilanteemme muuttuu tai pysyy muuttumattomana. Tämän jälkeen voi arvioida sen, onko kuvitelma todellakin rationaalinen? Voiko kuvitelma olla rationaalinen? (Luova ajatus luo, tiedän kyllä, mutta ajattele tilannettasi tässä hetkessä). Jos kerran voit vaikuttaa ajatuksillasi toteutuvaan tulevaisuuteen, etkö silloin voi myös vaikuttaa mahdollisiin negatiivisiin asioihin tai mahdollisuuteen niiden ilmenemiseksi?

Tämä hetki on se, jossa elämme. Tämä hetki on luotu sinun ja suhteidesi ajatuksilla/rukouksilla/meditaatoilla. Emme voi siis vaikuttaa kaikkeen, mutta voimme aina valita kuinka reagoimme tähän hetkeen ja siinä käsillä oleviin kysymyksiin. Luommeko vai LUOVUTAMMEKO luomisen vallan pois itseltämme? Se onkin kysymys, jota olisi syytä pohtia hieman tarkemmin. Kukin voi syventyä ja kurkistaa itseensä, minne sen vallan luovuttaa. Kukin voi katsoa uskomuksiaan ja arvojaan ja peilata valtaa kaikissa niissä suhteissa ja energioissa joissa elää.

Olemmeko siis olemattomia vai kaikki oleva? Ehkä olemme lopulta kumpaakin ja ymmärrämme luomisen tanssin olemisen ja olemattomuuden (näennäisesti olematon on oikeasti oleva, sen muoto on vain meille eri tavalla näkyvä tai näkymätön).

Se että ymmärtää ettei mikään ikinä ala tai pääty, se, että ikuisuus on todellisuus ja, että lopulta meidän kaikkien on opittava ymmärtämään elämän lakeja paremmin voidaksemme kehittyä lajina eteenpäin. Meidän on kehityttävä, sillä muuten tuhoamme ja tuhoudumme niin, että meidän mahdollisuutemme selvitä tässä olomuodossa niin kauan kuin se evoluution näkökumasta on tarpeen ovat todella heikko. Maapallo ei tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme sen kaikkia elementtejä ollaksemme tällaisia lihallisia ilmestyksiä. Olomuotomme muuttuu kyllä tulevien aikojen aikana jos sen sallimme, mutta se, ei ole tämän päivän huoli tai murhe tai pelkokaan. Kehityksemme mahdollisuus olla vähemmän kiinteää olomuotoa on pitkän kehityksen päässä. Vain harva mestari kykenee muuttamaan olomuotoa tahtonsa mukaan. Ei siis hypitä tulevaan mahdollisuuteen vaan eletään tätä hetkeä ja koitetaan kehittyä niin kuten se on meidän evoluutiollemme suotuisaa.

Evoluutio tarkoittaa tässä nyt sitä, että me jokainen ymmärrämme niitä aineosia joista rakennumme, että saamme tarvittavan ”täydennyksen” äiti maalta. Pidämme huolta tästä kehosta ja sen psykofyysisestä balanssista, tiedämme siis itse sisäisesti sen mitä kokonaisvaltainen kehomme tarvitsee. Palaamme siis itsevarmuuteen, sisäiseen tietämykseen siitä mikä on meille hyväksi. Palaamme RAKKAUDELLISEEN VUOROVAIKUTUKSEEN ITSEMME KANSSA. Tulemme yhdeksi atomiksi, kaikkeudeksi, universumissa. Tulemme yhteyteen kaiken kanssa, luomme tanssilla luovuttamalla ja ottamalla tasapainoisesti. Tarve varastoida yhtään mitään vähenee ja samalla pelko riittämättömyydestä tai puutteesta vähenee riittävästi, jotta voimme balanssoida maapallon energiat niin että kaikille on riittävästi.

Elämä on villi tanssi ja huomista ei luvata kenellekään, miksi siis varastoida. Kyse on luottamuspulasta ja siitä että emme egoinemme ole valmiita työskentelemään tai tasapainottamaan maapallon energioita (materiaalisia tai non-materiaalisia). Epäilemme ettei kukaan tee meidän hyväksemme mitään, että ihmiskunta on oppinut vain ottamaan ja hyödyntämään tai hyötymään itse tai lähipiiriään. Niin kauan kuin ajattelu pyörii tässä vanhassa energiassa, emme voi kehittyä ja tasapainottaa maapallon energiaa enemmän. Taistelu on tuulimyllyä vastaan kuin Don Quiote, joka luuli tuulimyllyjä jättiläisiksi. Illuusio vääristää samalla tavalla käsityksemme ja ymmärryksemme niin, että hulluudessa emme tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Vain nöyrä palvelija Sancho Pancha voi johdattaa meitä oikeaan suuntaan. Don Quioten ja Sancho Panchan on tultava yhdeksi sisällämme. Meidän on löydettävä kumpikin puoli itsestämme ja opittava keskustelemaan näiden puolien kanssa pelastaaksemme itsemme itseltämme.

Olkoon aurinko seurananne, jotta valoa olisi riittävästi nähdäksenne sen minne kuljette ja olkoon nöyrä palvelija ystävänänne heikkoina hetkinänne!