Valopää viesti vuoden lopuksi

 Kuuletko ääneni, kirjoituksissani? Liikummeko samoilla aalloilla vai olenko kaukaisen galaksin kala? Tuijotatko iltaisin hymyhuuliani ja suolaisia kyyneleitä joita vuodatan milloin ilon, milloin surun vuoksi? Ymmärrätkö todella sitä mistä tulen ja kuka olen? Ymmärrätkö itse itseäsi vai ymmärrätkö itseäsi vain minun kauttani?

Voitko käsittää, että minä olen minä ja sinä sinä, vaikka olemme sidotut toisiimme, vaikka olemme sidotut koko maailmaan? Pelottaako ja turhauttaako tämä sinua, kuten minua toisinaan? Haluasitko katsella tähtiä ja työntää toiset pois kuin sanoen, että antakaa hetki hengähtää, antakaa minun olla oma itseni. Älkää vaatiko tai olko niin avuttomia. Tahtoisitko joskus huutaa, että katsokaa itse, oppikaa itse? Kuitenkin heti palaten kuin rakastava isä tai äiti heidän luokseen myötätuntoisesti pitämään kädestä kun maailma on musta ja vaikea käsittää.

Vaikka me marssimme omaa tietämme, on meidän siunauksemme ja taakkamme paljon meitä suurempi. Universumin lapsina, emme pääse pakoon tuota ”taakkaa”, mutta voimme tehdä siitä siedettävämmän. Me voimme ja osaamme, me olemme luojia. Me olemme myötätunnossamme samankaltaisia. Vaikka toisinaan näyttääkin, että joku meistä kulkee enemmän varjoissaan kuin valossaan, uskomatta todeksi tai kykenemättä pudottamaan varjojen viittaa maan tomuun.

Voisitko kuvitella ja luoda todeksi sen hyvän jota olet jo niin kauan yrittänyt luoda todeksi? Voisiko ensi vuodesta vihdoin tulla se valon vuosi vai haluatko kulkea musta viitta ylläsi? Luuletko, että musta viitta on sinun taakkasi, yksin sinun? Luuletko, ettemme me muut osaa? Luuletko, että maailma vielä tänäkin päivänä kaipaa dualiteettia ja separaatiota vai oletko valmiimpi näkemään kauneutta ja positiivisuutta myös itsessäsi? Pystytkö arvostamaan köyhää ja rikasta yhtä paljon? Pystytkö rakastamaan maan raiskaajaa kuten kukkaisihmisiä, joille Äiti maa on yksi jumala? Uskotko positiivisiin rukouksiin/meditaatioon vai vain rahan ja ahneuden ja itseriittoisuuden sanelemaan oikeutukseen kahmia ja haalia valtaa ja rikkautta harvoille?

Oletko yö vai päivä omassa elämässäsi? Ymmärrätkö todella, että minä en ole sinä vaikka olemmekin yhtä? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeää, luonto ja sen jumaluus? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeämpää lasten, kaikkien maailman lasten, tulevaisuus kuin oma hetkellinen eläminen loistossa? Ymmärrätkö, että näennäinen uhraus ei ole uhraus vaan suuri voitto koko ihmiskunnalla ja maapallolle? Mitä jätät jälkeesi? Mihin piirrät merkkisi? Oletko siitä ylpeä, voivatko lapsesi olla sinusta ylpeitä? Oletko ylpeä pienistä päätöksistäsi, joilla muutat maailmaa, vai kuvitteletko, että maailmaa muutetaan vain suurilla teoilla ja suurilla ratkaisuilla?

Miten asetat sanasi minulle ja toisille? Onko yhdentekevää miten käytät sanoja? Onko iva ja pelleily tapa sanoa, että sisälläsi on vai surullinen leijona? Vai oletko todella se rohkea kullanhohtoinen leijona, joka uskaltaa puolustaa maan lapsia? Millä keinoilla, hyvällä vai pahalla johdat joukkoja? Piirrätkö karttaan vain uusia rajoja ja pystytät aitoja vai osaatko käyttää univerumin voimia?

Ihmisyys tuo paljon vastuuta. Me emme voi vain katsoa sivusta. Teemme siis parhaamme kun yhdistämme voimamme. Rakkauden sateekaareksi, valoksi ja sädekehäksi. Siunauksia ja valoa tulevaan!

Teidän nöyrä palvelijanne Hannele Valopää

Pulling the right strings

It’s Guitar, I admit or the bass…. Seriously I was low with what happened last night. Disappointment is understatement. So morning started with good sounds, with uplift.

I believe that what we, you, they are sharing is meant to be so. If we cannot comprehend or translate something, it is not meant for us or it is not the correct time to receive that message. Sometimes this can be very frustrating or disappointing, like it was for me last night. But I must grow through it as they say, not grow around it, but simply through it. I will not learn the lesson if I only accept one part or some part of it. Sometimes it is not what I did, but what someone else did or didn’t. So I must also learn to see the big picture. I must learn to be patient and forgiving. We are all connected. There is no right way or only my way. There is the correct way, and a way both parties or whoever is involved can accept. It is most often the middle way, that we must walk. To give up on your perfect and narrow-minded perception, to walk half-way to meet the other person or the situation. The fight is not the solution. The negotiation is. We can only form a new perception through valid argument, which we are comfortable enough to accept. The transformation is a slow process and also very private process, that cannot be rushed.

So give time to your own formation and transformation.

Lovely weekend to you all! Yours loving sister Titta Hannele

Helsinkipäivä 12/6/18

Helsingin syntymäpäivä ja mieheni nimipäivä. Päivä jota on aina vietetty Helsingin tapahtumissa, milloin missäkin. Tänään lähdin katsomaan Uspenskin katedraalia. (https://hos.fi/kirkot/uspenskin-katedraali/) Kirkkoa remontoidaan, mutta siitä huolimatta ensikertaa sisällä käyminen teki vaikutuksen. Enemmän kokemus oli hengellinen, kuin pyhäinjäännösten tai ikonien ”palvomista”. Ikonit ja maalaukset olivat kyllä vaikuttavia. Oma ”suosikki” oli Neitsyt Marian kuva.

Kirkolta kuljin ratikalla Töölööseen. Matka kulki Meilahden arboretumin kautta. Ruusutarha oli hieman ylikukkinut, mutta muuten puisto puineen on vierailemisen arvoinen. Ihanaa rauhaa ja linnunlaulua keskellä kaupunkia. (Johannesbergintie 7. Open 24 hours). Siitä jalkaisin Kupunginmuseon liepeille. Sekosin nimittäin museossa ja paikassa, minne piti mennä. Kaupunginmuseo oli tyhjä mutta pihalla oli veikeä veistos. Galleriassa tuo teekannu aiheinen. Siitä sitten pitkä kävely Kuusisaareen Didrichenin museoon ( https://www.didrichsenmuseum.fi/eng/). Tänään Helsinkipäivän kunniaksi pääsi sisään ilmaiseksi ja sai patsaskiertueen. Talo ja patsaskokoelma ovat vierailun arvoiset. Sisällä oli näyttely Svenn Tennin suunnittelijasta Josef Frankista ja Estrid Ericsoninsta. Muotoilu ja historia ja arkkitehtuuri. Kolme kärpästä yhdellä iskulla. Mainio juttu. Paikalle pääsee myös omalla venellä tai yhteysveneellä. Rantaa saa käyttää uimiseen, tosin opas sanoi, että levää tulee nopeasti jos vedet lämpenevät.

Aamu oli pilvinen ja mutta jo katedraalille päästyä ilma oli kirkastunut joten päivä on ollut mitä mainioin ulkoiluun ja taiteen ja arkkitehtuurin katseluun. Ei tietenkään sovi unohtaa kauniita merimaisemia. Nyt kun vene on vesillä, niin ehkä sitä sinne vesillekin joku päivä voisi lähteä. Kiitos taas kerran isille, että hän sen veneen vesille laittoi.

Nyt iltapäivää rauhallisesti ottaen täällä musiikin keskellä. Hyvää päivää ja siunauksia teille kaikille!

Teidän sisarenne Titta Hannele

 

Ehkä on hetkeksi hypättävä pois flow-tilasta, jotta näkisi uusin silmin

Aamu alkoi 3:30. Joten se siitä ja sorvin ääreen. Mieli etsiytyi vanhoihin kappaleisiin. Nämä kaksi valittua kuvaavat melodioiltaan kaiketi tätä päivää minulle. Tietysti myös syvä henkilökohtainen ja mystinen on läsnä. En tee sen enempää analyysia. Joskus on hyvä pysähtyä sen ääreen, minkä näkee edessään vaikka se olisi kuinka tuttua ja tavallista tai joskus kuten tässä tapauksessa vanhaa. ”Vihje” saattaa olla visuaalinen, melodioihin liittyvä tai tunne, joka kumpuaa. Itse kullekin täysin yksilöllinen. Nämä ovat minun vihjeeni Universumilta sille, joka niitä tarvitsee. Älä kuitenkaan yritä tulkita liiaksi. Jos millään tällä ei ole mitään merkitystä, poista se mielestä kuin mikä tahansa kevyt ajatus. Toisaalta jos maailma työntää raskaita asioita eteen on ehkä hyvä yrittää keventää edes yhden laulun ajaksi. Musiikin tms. ei tarvitse olla se mitä minä jaan. Tarkoitan sanoa, että joskus ”flown” pysäyttäminen ja pois hyppääminen on juuri se mitä tarvitaan. Sivusta katsomalla voi ymmärtää jotain uutta tai nähdä asioita eri tavalla kuin ennen.

 

Hyvää ja tuotteliasta päivää kaikille!

Teidän sisarenne Titta Hannele

I am who I am

Today is a day on feelings and music. As so often feelings surface no matter what goes around. Sometimes feelings feel mine and quite often they feel they are not mine. Feelings of the collective consciousness. I feel the sadness and sorrow of someone else. It feels deep within and I take it as my own. It feels difficult to live with my family, when I cannot explain the reasons why some feelings surface. Feelings come and go fast so I don’t try to interpret them anymore.

Sometimes they seem to attach to my memories. The sad days like birthdays or wedding anniversaries. What can you do? Why should I try to push them away? They are part of me and part of my history. (Yes I know he’s been dead for 4 years already, but he is still my husband and a father of my children). Every-time that I look at them and their red hair, it reminds me of him, so how could I push aside something that lives beside me all the time? How much do we insist someone to push the sorrow away, because it seem inconvenient for us? We feel discomfort. We don’t want to face their weakness. We don’t know how to comfort.

We think they must have lost their mind for grieving so long. They must be mentally ill. Are they or are they only trying to keep the loved one appropriately in their life. They are widows. They will always be widow. This is part of them, like the children they gave birth to. There is empty place wherever they go. There is a social wall no matter what they are doing. They are trying to function like nothing ever happened, but that is very tiring. The social circles won’t stay the same. It is like a divorce had happened, but worse. They (widow) feel exclusion. They don’t know what to say, are they making others feel discomfort. No matter how hard they try to talk everything else than him or his death. The are keeping up with the news, and they are trying to find new things to learn and study. They are very happy about their progress in spiritual awakening. They would want to tell others about that experience. So they are  trying to say it with music or poems or through their own experience. They are seeking groups and people alike. The take steps alone and uncertain, but they know they cannot return. There is no such thing as old home. So they ride a long road to somewhere, where there would be sunshine again.

Sometimes days pass with joy and laughter, but sometimes days are more sad and filled with tears. They are trying to bury their heads from the public eyes, even though they are proud they are capable to cry and feel feelings. They have pushed through the hardest times already. So they continue and try to see the better future for their family. At least their children have much to look forward and that makes them very happy.

So the songs play at the back round to make the day. Maybe they will tell their story or climbs of their feelings or their energies they brought with them today.

1st one was a song from Dire Straits. This cover is a Capella. It was dear to me back in 2014. When I was grieving a lot more.

2nd on is from my youth. This song has depth that I cannot explain. It is like a heart vibe or something.

3rd one is a part or the lyrics from Yentl. Love BS’s voice. Love also the movie.

I've wanted the shadows,
I don't anymore.
No matter what happens,
I won't anymore.
I've run from the sunlight -
Afraid it saw too much.
The moon had the one light
I bathed in -
I walked in.
I held in my feelings
And closed ev'ry door.
No matter what happens.
I can't anymore.

There's someone who must hear
The words I've never spoken.
Tonight if he were here
My silence would be broken.
.....
The same heart that tells me
To see myself -
To free myself -
To be myself at last!

For too many mornings
 The curtains were drawn.
It's time they were opened
To welcome the dawn.
......
lyrics Alan & Marilyn Bergman
Yentl

Hopefully you people are enjoying your weekend. It has been lovely weather here, so I had a long walk in Helsinki city Center to see places which were connected to Tove Jansson (creator of Moomin characters). It was a lovely walk and we had a good time with my daughter and I.

Yours, Titta Hannele

Sisäinen Rauha ja hyvän huomioiminen toisessa

Hyvä Ihminen tuo toisissa esiin hyvää.

Kaiken keskellä, vaikka omassa elämässä olisi pieniä tai isoja kupruja, on hyvä muistaa se, että sitä omaa pahaa oloaan ei tulisi kaataa ulos toisille. Kun sen oman hikisen päivän keskellä tai lopussa keskittyy hetkeksi toiseen ihmiseen ja sanoo jotain mukavaa, voi saada itselleenkin jotain. Ainakin hyvän mielen siitä, että huomasi toisen ihmisen ja hänen olemassaolonsa. Kenties se toinenkin vastaa jotenkin. Ehkä hymyllä, ehkä käden kosketuksella ehkä kyynelsilmin, sinun huomaavaisuudestasi. Hyvä lisää hyvää. Tuottaessamme maailmaan enemmän hyvää ja positiivista, tuomme sitä lopulta vääjäämättä myös lähemmäksi itseämme.

Ole sellainen ihminen, jollaisen haluat kohdata.

Jos olet kiukkuava ja oikeutta etsivä. Jos olet se, joka ei näe hyvää missään tai saa sanotuksi vain katkeria sanoja, voi olla, että saat vastaasi sitä samaa. Jos toiset ovat aina väärässä tai tekevät asiat väärin, eivät ymmärrä sinua tai ovat sinua vastaan, voi olla että olet omalla toiminnallasi edesauttanut tilanteen syntymistä. Niin metsä vastaa kuin sille huudetaan. Jos odottaa toisilta hyvää käytöstä, mutta ei itse suostu käyttäytymään mallikkaasti ja toista kunnioittavasti, voi olla vaikea saada rakentaa keskustelua aikaan. Negatiivinen energia meissä vetää puoleensa negatiivista, mitä enemmän me sitä omistamme sen enemmän me sitä houkutamme. Jos siis kuprujen keskellä osaat edes hetkeksi kääntää positiivisuuden kaiutinta kovemmalle, tee se!

Minä anna teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.

Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh 14:27)

Olkaamme siis rauhana maailmalle. Olkaamme esimerkillisiä ystävällisyydessä ja rauhassa, kulkiessamme kivikkoisia polkuja. Jos toiset eivät voi hyväksyä teidän rauhaanne, kääntykää pois. Kulkekaa hitaasti perääntyen pois. Mikään ei ole niin arvokasta kuin rauhallinen ihminen, joka osaa kohdata elämän vaikean hetken tai vaikean ihmisen rauhallisena. Hänen rauhansa on voimakkaampi myrsykyä. Hänen rauhansa voi olla se energia, joka avaa diplomatian ovet uudelle.

On eri asia toivottaa rauhaa kuin olla rauhallinen. Toinen on ulkoinen toinen sisäinen. Tärkeää on sisäinen rauha, vain sillä on lopulta merkitystä, sillä se rauha rakentaa kaiken sen mitä koet ulkoisessa maailmassa.

Tarvitsin itse tätä puhetta, joten ajattelin, että ehkä joku toinenkin voisi tarvita. Rauha tulkoon teille ja tuokoon teille menestyksen toimissanne.

Teidän rakastava siskonne Titta Hannele

Joku paikka missä olla

Ge mej en plats på jorden
Inte nödvändigtvis i solen
Men ett eget fönster mot gatan
Jag kan öppna och stänga
Som jag behagar

Det är det enda jag behöver
Det är det enda
Som mitt hjärta kräver
Att jag hittar någonstans
Där jag kan välja mellan
Lugn och ro

Eva Dahlgren: En plats på Jorden

Nämä sanat tänään. Toivo, että se paikka, ei välttämättä edes auringossa, mutta oma paikka, jossa voisi saada olla. Eikö meistä jokainen kaipaa ja ansaitse omaa rauhaa, omaa tilaa ympärille? Ei sen tarvitse olla ostettua, ikuista eikä edes kovin hienoa, vaan jotain selllaista mikä tuntuu omalta ja rakkaalta.

Minun paikkani on jossain. Se paikka voi olla monessakin paikassa. Ehkä juuri muutoksen keskellä etsii sitä, mikä paikka se voisi olla. Onko jokin vanha paikka, mikä voisi tuoda rauhan? Merenranta, metsä, pellonreuna aamulla, paikka puun alla, mummola,…. Listaa voi jatkaa ja jokaisella on SE paikka. Ehkä se tärkein paikka on kuitenkin omassa sydämessä. Jos sydämen paikka on täynnä melua, turhuutta, miellyttämistä tms, voi olla kovin vaikea saada hetki itselleen ja omille ajatuksilleen. Aikaa latautua ja suunnata keskittynyt focus siihen mihin suunnata focus seuraavaksi. Pidä siis huoli omasta sydämen paikastasi ja omasta pienestä oikeudesta hiljaisuuden hetkiin. Muista tärkeät meditointihetket, rukoushetket, tyhjyyteen tuijottamisen hetket. Ihaile hetki sitä mikä on, oli se sitten kodin rauha, kaaos ja lapsien vilinä, puolison manööverit jne. Mikään ei ole ikuista, arvosta sitä kuka ja mikä sinulle on nyt ja tässä hetkessä.

Hyvää Kesäkuun alkua kaikilla! Toivoo: Titta Hannele

Hyvää viikoloppua!

En ole verbaali, mutta en ole myöskään mykkä kone. Vastatuuli on kovaa. Maailma on illuusio ja kaikki mitä on voi olla vain unta tai painajaista. Kukaan ei ole todellinen ja se, joka koittaa olla todellinen kampataan asfalttiin, sillä hän poikkeaa normista liiaksi. Jos onkin todellinen kukaan ei enää usko. Kaikillahan on jotain salattavaa ja todelliset motiivit ovat vain paljastuksen päässä. Konnia kaikki tyyni? Eikö niin? Minäkin?

Vapaa tahto, vapaa valinta. Mikään ei ikinä tule vakuuttamaan ketään. Te ette halua, joten minäkään en halua. Ollaan patissa ja pysytään siellä hamaan tulevaisuuteen. Ei se mitään. Minulla on luonto ja pieni elämä. Lapset joita rakastan enemmän kuin omaa hyvinvointiani ja elämääni, joiden eteen olen valmis kuolemaan. He menettivät jo yhden, kyllä he pärjäävät, heidät on maailma jo koulinut. Heillä on sydän paikallaan ja siksi varjelen heidän maailmaansa. Itken salaa sitä kuinka julmia ihmiset ovat niille joille elämä on heittänyt paljon kannettavaksi. Kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä toinen on kantanut. Kaikki ei näy päällepäin. Eikä ne tarinat ole juorupalstoille revittäviksi. Ne ovat sydämen särkyä ja pieniä ilon muruja selvitymisen keskellä. Ne ovat tavallisen ihmisen selvitymistarina, jonka toiset haluavat paljastaa valheena, sillä se tarina on liian tosi ja raaka ollakseen tosi.

Inhimillisyys on kulkenut kauan hakotielle. Olisiko vihdoin aika katsoa mitä inhimillisyydestä on enää jäljellä? Olisiko aika katsoa sitä, miten kohtelemme kotieläimiämme, sukulaisiamme, toisiamme? Olisiko aika katsoa peiliin? Olisiko aika olla hetki hiljaa ennen kuin avaa suunsa? Olisiko aika muistaa, että sanat ovat miekka, kirous, siunaus ja noste (kädenojennnus toiselle) ylös kuopasta? Voisitko nostaa toista? Voisitko?