Valopää viesti vuoden lopuksi

 Kuuletko ääneni, kirjoituksissani? Liikummeko samoilla aalloilla vai olenko kaukaisen galaksin kala? Tuijotatko iltaisin hymyhuuliani ja suolaisia kyyneleitä joita vuodatan milloin ilon, milloin surun vuoksi? Ymmärrätkö todella sitä mistä tulen ja kuka olen? Ymmärrätkö itse itseäsi vai ymmärrätkö itseäsi vain minun kauttani?

Voitko käsittää, että minä olen minä ja sinä sinä, vaikka olemme sidotut toisiimme, vaikka olemme sidotut koko maailmaan? Pelottaako ja turhauttaako tämä sinua, kuten minua toisinaan? Haluasitko katsella tähtiä ja työntää toiset pois kuin sanoen, että antakaa hetki hengähtää, antakaa minun olla oma itseni. Älkää vaatiko tai olko niin avuttomia. Tahtoisitko joskus huutaa, että katsokaa itse, oppikaa itse? Kuitenkin heti palaten kuin rakastava isä tai äiti heidän luokseen myötätuntoisesti pitämään kädestä kun maailma on musta ja vaikea käsittää.

Vaikka me marssimme omaa tietämme, on meidän siunauksemme ja taakkamme paljon meitä suurempi. Universumin lapsina, emme pääse pakoon tuota ”taakkaa”, mutta voimme tehdä siitä siedettävämmän. Me voimme ja osaamme, me olemme luojia. Me olemme myötätunnossamme samankaltaisia. Vaikka toisinaan näyttääkin, että joku meistä kulkee enemmän varjoissaan kuin valossaan, uskomatta todeksi tai kykenemättä pudottamaan varjojen viittaa maan tomuun.

Voisitko kuvitella ja luoda todeksi sen hyvän jota olet jo niin kauan yrittänyt luoda todeksi? Voisiko ensi vuodesta vihdoin tulla se valon vuosi vai haluatko kulkea musta viitta ylläsi? Luuletko, että musta viitta on sinun taakkasi, yksin sinun? Luuletko, ettemme me muut osaa? Luuletko, että maailma vielä tänäkin päivänä kaipaa dualiteettia ja separaatiota vai oletko valmiimpi näkemään kauneutta ja positiivisuutta myös itsessäsi? Pystytkö arvostamaan köyhää ja rikasta yhtä paljon? Pystytkö rakastamaan maan raiskaajaa kuten kukkaisihmisiä, joille Äiti maa on yksi jumala? Uskotko positiivisiin rukouksiin/meditaatioon vai vain rahan ja ahneuden ja itseriittoisuuden sanelemaan oikeutukseen kahmia ja haalia valtaa ja rikkautta harvoille?

Oletko yö vai päivä omassa elämässäsi? Ymmärrätkö todella, että minä en ole sinä vaikka olemmekin yhtä? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeää, luonto ja sen jumaluus? Ymmärrätkö, että minulle on tärkeämpää lasten, kaikkien maailman lasten, tulevaisuus kuin oma hetkellinen eläminen loistossa? Ymmärrätkö, että näennäinen uhraus ei ole uhraus vaan suuri voitto koko ihmiskunnalla ja maapallolle? Mitä jätät jälkeesi? Mihin piirrät merkkisi? Oletko siitä ylpeä, voivatko lapsesi olla sinusta ylpeitä? Oletko ylpeä pienistä päätöksistäsi, joilla muutat maailmaa, vai kuvitteletko, että maailmaa muutetaan vain suurilla teoilla ja suurilla ratkaisuilla?

Miten asetat sanasi minulle ja toisille? Onko yhdentekevää miten käytät sanoja? Onko iva ja pelleily tapa sanoa, että sisälläsi on vai surullinen leijona? Vai oletko todella se rohkea kullanhohtoinen leijona, joka uskaltaa puolustaa maan lapsia? Millä keinoilla, hyvällä vai pahalla johdat joukkoja? Piirrätkö karttaan vain uusia rajoja ja pystytät aitoja vai osaatko käyttää univerumin voimia?

Ihmisyys tuo paljon vastuuta. Me emme voi vain katsoa sivusta. Teemme siis parhaamme kun yhdistämme voimamme. Rakkauden sateekaareksi, valoksi ja sädekehäksi. Siunauksia ja valoa tulevaan!

Teidän nöyrä palvelijanne Hannele Valopää

Tilapäivitys

muokkailua ja uusiksi tekemistä

Monessa paikassa yhtä aikaa. Pieniä siirtoja ja kuulostelua intuitiivisesti mihin edetä. Rakenteilla uusi sivusto jossain vaiheessa, tällä hetkellä vielä täysin omassa päässä ja vailla nimeä. Resurssien jakamista. Kun tekee yksin ei tahti päätä huimaa ja on otettava sivuaskeliakin. Valmista ei tietenkään ikinä tule, mutta päästäänpä taas sitten jossain vaiheessa johonkin. Eriyttämistä ja selkiyttämistä siis blogien osalta.

Fb on taakse jäänyttä elämää. Eli en julkaise siellä enää artikkeleita. Twitterillä julkaisen kaikkien blogien artikkelit. Yritän tulevaisuudessa myös suunnata huomioni Instagram sisältöön. Pinterest on myös mielenkiintoni kohteena noin niin kuin sen suhteen mitä kivaa, kaunista, hyödyllistä kehitykseni tueksi sieltä voin löytää.

Hyvää ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Olemmeko olemattomuus vai koko oleminen yhdessä tomuhiukkasessa?

Kun sana tiivistyy ja materiakin lopulta häviää. Mitä jää jäljelle? Onko se tyhjyys ja olemattomuus vai käänteisesti kaikki vain toisenlaisessa olomuodossa? Pelkomme ja oppimamme käsitykset, toisten iskostamat mielikuvat pakottavat meidät yhdelle tielle. Mitä jos uskaltautuisimme katsomaan universumin pienimpiin atomeihin, hiukkasiin ja partikkeleihin? Tulisimmeko viisaammiksi? Osaisimmeko lopulta muodostaa toisenlaisen käsityksen, laajemman ja moniulotteisemman käsityksen, jossa olisi vähemmän pelkoja, vähemmän ennakkoluuloja, ennalta määriteltyjä tulemia yhtään mistään?

Niin kauan kuin ihminen on oman pelkonsa vanki ja toisten miellyttämiselle heikko, jää uskallus kasvuun pieneksi versoksi sisällemme. Tahtomme olla oikeassa, tietää ja osata oikein pitää meitä pysäytettynä. Vasta kun osaamme luopua, oikeista vastauksista tai asettamasta mitään ennakko-oletuksia uskallamme astua pois turvaverkkomme yläpuolelta. Joku sanoo, että hulluutta. Joku näkee jo nyt mihin tällainen itsenäinen ajattelu voi johtaa.

Kyse on siitä mistä emme uskalla luopua, mistä pidämme kiinni turvakaiteena. Kyse on siitä valitammeko muuttumattomuutta vai muutosta. Mitä todella haluamme ja ymmärrämmekö sen mitä päätös merkitsee? On ehkä otettava kynä ja paperia ja kirjoitettava ylös positiiviset puolet muutoksesta tai muuttumattomuudesta ja sitten on ehkä vielä varmuuden vuoksi kirjoitettava ylös ne pelot tai negatiiviset asiat, joita kuvittelemme kohtaavamme jos tilanteemme muuttuu tai pysyy muuttumattomana. Tämän jälkeen voi arvioida sen, onko kuvitelma todellakin rationaalinen? Voiko kuvitelma olla rationaalinen? (Luova ajatus luo, tiedän kyllä, mutta ajattele tilannettasi tässä hetkessä). Jos kerran voit vaikuttaa ajatuksillasi toteutuvaan tulevaisuuteen, etkö silloin voi myös vaikuttaa mahdollisiin negatiivisiin asioihin tai mahdollisuuteen niiden ilmenemiseksi?

Tämä hetki on se, jossa elämme. Tämä hetki on luotu sinun ja suhteidesi ajatuksilla/rukouksilla/meditaatoilla. Emme voi siis vaikuttaa kaikkeen, mutta voimme aina valita kuinka reagoimme tähän hetkeen ja siinä käsillä oleviin kysymyksiin. Luommeko vai LUOVUTAMMEKO luomisen vallan pois itseltämme? Se onkin kysymys, jota olisi syytä pohtia hieman tarkemmin. Kukin voi syventyä ja kurkistaa itseensä, minne sen vallan luovuttaa. Kukin voi katsoa uskomuksiaan ja arvojaan ja peilata valtaa kaikissa niissä suhteissa ja energioissa joissa elää.

Olemmeko siis olemattomia vai kaikki oleva? Ehkä olemme lopulta kumpaakin ja ymmärrämme luomisen tanssin olemisen ja olemattomuuden (näennäisesti olematon on oikeasti oleva, sen muoto on vain meille eri tavalla näkyvä tai näkymätön).

Se että ymmärtää ettei mikään ikinä ala tai pääty, se, että ikuisuus on todellisuus ja, että lopulta meidän kaikkien on opittava ymmärtämään elämän lakeja paremmin voidaksemme kehittyä lajina eteenpäin. Meidän on kehityttävä, sillä muuten tuhoamme ja tuhoudumme niin, että meidän mahdollisuutemme selvitä tässä olomuodossa niin kauan kuin se evoluution näkökumasta on tarpeen ovat todella heikko. Maapallo ei tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme sen kaikkia elementtejä ollaksemme tällaisia lihallisia ilmestyksiä. Olomuotomme muuttuu kyllä tulevien aikojen aikana jos sen sallimme, mutta se, ei ole tämän päivän huoli tai murhe tai pelkokaan. Kehityksemme mahdollisuus olla vähemmän kiinteää olomuotoa on pitkän kehityksen päässä. Vain harva mestari kykenee muuttamaan olomuotoa tahtonsa mukaan. Ei siis hypitä tulevaan mahdollisuuteen vaan eletään tätä hetkeä ja koitetaan kehittyä niin kuten se on meidän evoluutiollemme suotuisaa.

Evoluutio tarkoittaa tässä nyt sitä, että me jokainen ymmärrämme niitä aineosia joista rakennumme, että saamme tarvittavan ”täydennyksen” äiti maalta. Pidämme huolta tästä kehosta ja sen psykofyysisestä balanssista, tiedämme siis itse sisäisesti sen mitä kokonaisvaltainen kehomme tarvitsee. Palaamme siis itsevarmuuteen, sisäiseen tietämykseen siitä mikä on meille hyväksi. Palaamme RAKKAUDELLISEEN VUOROVAIKUTUKSEEN ITSEMME KANSSA. Tulemme yhdeksi atomiksi, kaikkeudeksi, universumissa. Tulemme yhteyteen kaiken kanssa, luomme tanssilla luovuttamalla ja ottamalla tasapainoisesti. Tarve varastoida yhtään mitään vähenee ja samalla pelko riittämättömyydestä tai puutteesta vähenee riittävästi, jotta voimme balanssoida maapallon energiat niin että kaikille on riittävästi.

Elämä on villi tanssi ja huomista ei luvata kenellekään, miksi siis varastoida. Kyse on luottamuspulasta ja siitä että emme egoinemme ole valmiita työskentelemään tai tasapainottamaan maapallon energioita (materiaalisia tai non-materiaalisia). Epäilemme ettei kukaan tee meidän hyväksemme mitään, että ihmiskunta on oppinut vain ottamaan ja hyödyntämään tai hyötymään itse tai lähipiiriään. Niin kauan kuin ajattelu pyörii tässä vanhassa energiassa, emme voi kehittyä ja tasapainottaa maapallon energiaa enemmän. Taistelu on tuulimyllyä vastaan kuin Don Quiote, joka luuli tuulimyllyjä jättiläisiksi. Illuusio vääristää samalla tavalla käsityksemme ja ymmärryksemme niin, että hulluudessa emme tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Vain nöyrä palvelija Sancho Pancha voi johdattaa meitä oikeaan suuntaan. Don Quioten ja Sancho Panchan on tultava yhdeksi sisällämme. Meidän on löydettävä kumpikin puoli itsestämme ja opittava keskustelemaan näiden puolien kanssa pelastaaksemme itsemme itseltämme.

Olkoon aurinko seurananne, jotta valoa olisi riittävästi nähdäksenne sen minne kuljette ja olkoon nöyrä palvelija ystävänänne heikkoina hetkinänne!

Gibran: Mestarin ääni

Tänään haluan jakaa tämän Kahlil Gibranin kappaleen kirjasta Mestarin ääni. Gibran on ollut minulle mestari ja opettajan ääni ja viisaus jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Gibranin sanojen käyttö on porautunut ja saavuttanut minut intuitiivisella ja intellektuellilla tasolla ja hänen sanansa ja niiden merkitys on aina avautunut selvänä viestinä minulle. Tiedättehän sen, kun jokin kirjoitus tai viesti tulee ymmärretyksi monella eri tasolla ja viestin selkeys ja puhtaus on kristallin kirkkaana edessäsi. Toivon, että myös teille lukijani nämä sanat avautuvat intuitiivisella ja syvemmällä tasolla ja ne opastavat teitä kuin loistava tähti.

12. VIISAUDESTA

Viisas ihminen rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa. Ihmistä arvostetaan hänen tietonsa ja tekojensa perusteella, ei hänen värinsä, uskontonsa, rotunsa tai syntyperänsä mukaan. Sillä muista, ystäväni, että paimenen viisas poika on kansakunnalle arvokkaampi kuin oppimaton kruununperillinen. Tieto on säätysi todellinen tae huolimatta siitä kuka on isäsi tai mihin rotuun kuulut.

Oppineisuus on ainoa rikkaus, jota yksinvaltias ei voi riistää. Vain kuolema voi himmentää tietosi lampun. Kansakunnan todellinen hyvinvointi ei edellytä kultaa eikä hopeaa vaan oppineisuutta, viisautta ja kansalaisten oikeudenmukaisuutta.

Henkiset rikkaudet kaunistavat ihmisen kasvoja ja synnyttävät myötätuntoa ja kunnioitusta. Jokaisen olennon hengen tuntee silmistä, kasvoista ja kaikista ruumin liikkeistä ja eleistä. Ulkonäkömme, sanamme ja liikkeemme ovat sitä mitä me itse olemme. Sillä sielu on kotimme, silmämme sen ikkunat ja sanamme sen sanasaattajat.

Tieto ja ymmärrys ovat elämän uskolliset seuralaiset, jotka eivät koskaan petä sinua. Sillä tieto on kruunusi ja ymmärrys sauvasi; ja ne omistaessasi et ylevämpiä aarteita tarvitse.

Ymmärtävä ystävä on sinulle enemmän sukua kuin oma veljesi, sillä jopa omat sukulaisesi eivät ehkä ymmärrä sinua eivätkä tiedä sinun todellista arvoasi.

Ystävyys tietämättömän kanssa on yhtä mieletöntä kuin väittely päihtyneen kanssa.

Jumala on lahjoittanut sinulle älyn ja tiedon. Älä sammuta Jumalallisen Armon lamppua äläkä salli himon ja erehdyksen tietämättömyyden polttaa viisauden kynttilääsi loppuun. Sillä viisas ihminen on kuin soihtu joka valaisee ihmiskunnan tietä.

Muista että yksi oikeamielinen ihminen aiheuttaa Paholaiselle suurempia kärsimyksiä kuin milljoona sokeaa uskovaista.

Vähäinen toimiva tieto on suunnattomasti arvokkaampaa kuin runsas käyttämätön tieto.

Jos tietosi ei opeta sinulle asioiden arvoa eikä vapauta sinua aineen kahleesta, et koskaan pääse lähelle Totuuden valtaistuinta.

Jos tietosi ei opeta sinua kohoamaan ihmisen heikkouden yläpuolelle eikä ohjaamaan lähimmäisiäsi oikealle tielle, olet todellakin mitätön ihminen ja pysyt sellaisena aina Tuomiopäivään asti.

Opi viisailta kuulemasi sanat ja sovella niitä omassa elämässäsi. Elä ne – mutta älä yritä tehdä vaikutusta niitä toistamalla, sillä se joka matkii sitä mitä ei ymmärrä, ei ole kirjojen kuormittamaa aasia kummempi.

(c) Mestarin sanoja. Kahlil Gibran. Karisto. 2008. Hämeenlinna

Englanninkielinen laitos: The Voice of The Master suom. Kaarina Turja

Varsin suoria sanoja, mutta totuudessa niin selkeitä ja oikeaan ohjaavia. Oikeudenmukaisuus ja totuus eivät ole helppoja tai mahdollisia verhota halpohin temppuihin. Monesti totuudenmukaisuus vaatii meiltä nöyrää asennetta ja tahtoa tehdä se mikä on oikein, vailla tarvetta hyötyä siitä itse millään tavalla.

Viisaus on ymmärtämistä ennen kaikkea, kuten Gibrankin on kirjoittanut. Matkiminen ei tuo valaistumista, kunniaa tai mitään siitä mitä tarvitsemme siiryessämme ajasta iäisyyteen kuten sanotaan. Viisaus ei ole vain kirjojen oppeja, vaan ymmärrystä siitä mitä sanat ja kirjoitukset todellisuudessa merkitsevät tässä fyysisessä maailmassa. Viisaus on siis kykyä soveltaa ja käyttää tietoa niin, että se palvelee koko ihmiskuntaa ja myös sinun parastasi koko matkaasi ajatellen ei siis vain hetkellistä kunniaa tai mainetta.

Toivon, että tekin ymmärtäisitte nämä viisauden sanat ilman egon suuttumusta, ärtymystä tai vihaa, sillä vain luopumalla egosta ja sen tahdosta tai tarpeista voimme edetä valaistumisen tiellä eteenpäin. Toivon myös, että muistatte olla tuomitsematta itseänne tai toisianne, sillä tässä elämässä me kaikki olemme vain matkalla epätäydellisestä täydellisyyteen. Työstämme jokainen täällä jotain kunnes siirrymme taivaaseen taikaisin täydelliseen rakkauteen.

Mietin vielä lopuksi itse kuinka paljon matkin tai imitoin, mikä on minun viisauteni? Olenko itse se aasi kirjojen kanssa vai osaanko olla se joka soveltaa ja avaa viisauden oppeja ja sanoja parhaansa mukaan? Näitä kysymyksiä on varmasti hyvä kunkin miettiä ja niin aion minäkin taas tehdä. Miten voisimme palvella paremmin tai miten voisimme muotoilla sanamme ja viisautemme tai tietomme niin, että sen avautuisi mahdollisimman monelle? Aina on vara kehittyä ja kehittää ja juuri siksi on hyvä ettemme jää kiinni oppeihin, opettajiin tai mihinkään fyysiseen. Oppiminen on muutosta ja kasvattaessamme viisauttamme on meidän oltava valmiita muutokseen niin suhteissamme kuin fyysisissä ympyröissämme. Mitä pidemmälle kehitymme viisaudessa, sitä helpommin ajatus käy yksiin käsityksen kanssa, että kun tiedämme tai olemme ”viisaita”, emme lopultakaan tiedä tai ole kovin viisaita ollenkaan.

Ei se mitä sinulla on vaan miten käytät sitä mitä sinulla on

”Ei se mitä sinulla on vaan miten käytät sitä mitä sinulla on.” Kuinka usein ihminen näkeekään puutteen, vertaa sitä mitä itsellä ei ole ja mitä jollain toisella on? Kuinka monesti keräämme tietoa, taitoja tai tavaroita kotiimme vain jättääksemme ne lojumaan ja käyttämättömiksi? Mielikuvituksemme ja ymmärryksemme käyttötavoista tai uudelleensovelluksesta on niin kovin rajoittunut. Mieluummin käytämme suunnattoman määrän energiaa ja resursseja luodaksemme jotain uutta ja hienoa.

Emmekö voisi katsella olemassaolevaa uusin silmin, ikäänkuin lapsen ihmetyksellä, kuin sellainen jolla ei ole mitään käsitystä siitä mikä tavaran alkuperäinen tarkoitus on? Samoin kuin taidot ja tiedot, joita olemme oppineet elämässämme, joille voisimme koittaa löytää uuden soveltamisalueen ja käyttötavan. Esimerkikisi yhdistämällä kahta tai useampaa taitoa, joita osaa, uudelleen yhdeksi käytettäväksi ja hyödylliseksi palveluksi tai tuotteeksi. Kun otamme tällaisen ajattelun käyttöön luomme tulevaisuuttamme eteenpäin ajatuksillamme ja luomme sitä kautta mahdollisuuksien potentiaalia, kutsumme luoksemme uusia mahdollisuuksia ja uusia resursseja. Meidän ajatuksemme ovat luovia ja jos annamme epäuskolle valtaa ja näemme vain mahdottomuuden ja nojaamme vain siihen mitä voimme konkreettisesti nähdä tai tietää, rajoitamme luovaa virtaamme ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yksinkertaisimmillaan tätä sattumaksi kutsuttua ilmiötä voisi kuvata sillä, kun ajattelet jotakuta ja pian hän esim. soittaa sinulle. Sattumaa ei ole olemassa. Ihmisellä on kyky keskustella toisen kanssa toisenlaisella yhteydellä kuin vain konkreettisella ja näkyvällä tavalla. Me olemme kaikki yhteydessä toisiimme ja ajatuksien avulla kutsumme niitä henkilöitä ja niitä mahdollisuuksia, joista on meille ”hyötyä” tai niitä joita kuvittelemme. Hyvässä ja pahassa ajatuksemme kutsuvat luokseen mahdollisuuksia ja ihmisiä.

Kuinka voisimme olla luovempia ja keskittyä mahdollisuuksiin puutteen sijaan? Tärkeintä on kaiketi keskittyä enemmänkin siihen, että käyttää sitä mitä ON ja on tietoinen siitä että on SAANUT taidon tai vaurautta (henkistä tai materiaalista), mitä voi hyödyntää omassa elämässään. Siinä mielessä annetut neuvot vastakkaisten osapuolien, dualististen näkemysten, osalta ovat varsin hyödyttömiä ja lietsovat vain vanhaa herravihaa tai katkeruutta ja sitä että lopulta kumpikaan osapuoli ei osaa lähentyä toisiaan tai näe toistensa näkökulmaa yhtään paremmin kuin aiemminkaan. Tietyllä tavalla vastakkainasettelu pitää meidät sidottuna kapeutuneeseen ja vajavaiseen tapaan toimia tai nähdä mitään uutta missään. On siis nähtävä omistavansa taito tai tavara uudelleen arvokkaana ja toimivana itselle ja jos se ei olekaan enää käyttökelpoinen itselle voisi ajatella että sillä voisi olla käyttötarkoitus jollekin toiselle. Voi myös yrittää nähdä vastakkaisen puolen ajatukset yrityksensä näyttää tilanteemme toinen näkökulma. Vastapuoli on peili, ei välttämättä virheetön tai kaipaamamme vastaus, ei välttämättä ymmärtäjä tilanteellemme vaan vain toinen näkökulma asiaan.

Toinen vaurauden näkökulma on siinä, miten näemme ajan. Näemmekö ajan resurssina vai pidämmekö sitä jotenkin itsestäänselvyytenä osana elämää? Miten käytät sen mitä sinulla on? Mikä on sen tarkoitus että toisella on aina kiire tai toisella vain vapaata? Miten kokemus hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä ja sitä kautta itsetunnosta vaikuttaa siihen miten käytämme sitä mitä meillä on? Varsin merkityksellisiä kysymyksiä kaikki ja jokaisella näihin kysymyksiin on oma yksilöllinen vastaus. Meidän vapautemme on juuri sitä, että osaamme käyttää hyödyksi tämän päivän ja nämä haasteet tai annetut mahdollisuudet. Aika on resursseista merkittävämpiä, vaikka spirituaalisessa maailmassa ja kvanttifysiikan näkökulmasta katsottuna aikaa ei ole olemassa. Nämä asiat ovat kovin sekoittavia ja vaativat ymmärryksen tasolla vanhasta poikkeavaa ajattelua ja itsestäänselvyydestä tai lienaarisuudesta luopumista. On siis hyvä pysyä nyt aluksi vauraudessa ja käsityksessä siitä, että aika on vaurauden resurssi. Sanonta kuuluukin, että köyhä voi olla rikas ja rikas voi olla köyhä. Kyse on siitä kuinka ymmmärrämme resurssit ja mahdollisuudet ja kuinka lopulta hyödynnämme tämän päivän ja nämä resurssit.

Toivottomuus ja luovutusmieliala ovat myrkkyä kaikille osapuolille. Oma kehitys lähtee siitä, ettei vertaa toisiin vaan näkee omat resurssit ja mahdollisuuden uudessa valossa. Yksikään päivä ei ole itsestäänselvyys. Miten sinä näet omat resurssisi ja osaatko arvostaa ja käyttää sitä mitä on, vai vellotko puuteajattelussa, uhrimielialassa tai negatiivisessa kateudessa? Maailma on tehty meitä kaikkia varten ja jokaisen yksilölliset resurssit vievät häntä kohti hänen elämäntehtäväänsä. Toisten tuomitseminen ja sellainen ajattelu, että voisi sanoa mikä toiselle on hyväksi olisi osattava jättää menneeseen. Voimme toki keskustella ja pohtia, mutta meidän on ymmärrettävä, että pohdinnan tarkoitus ei ole kertoa miten meidän tulisi toimia tai muuttua vaan se on vain peili laajempaan näkökulmaan, jonka avulla voimme tehdä päätelmiä ja päätöksiä itseämme ja tulevaisuuttamme koskien. Siksi ANTEEKSIANTAVA mieli ja todellinen kuunteleminen ovat parhaita tapoja hyötyä siitä mitä ja ketä kohtaamme tässä päivässä tulevaisuutemme rakennuspalikoiksi.

 

 

Me wannabeet

Miten me wannabe kansa voimme olla sinut sen kanssa, että haluamme kirjoittaa, luoda, ilmaista tai tehdä jotain? Miten voimme olla intohimoisia ja onnellisia pelkästä ajatuksesta, että saamme ilmastua jotain ilman sen suurempaa tarvetta yrittää olla wannabe? Kuinka ristiriitaista onkaan luoda luovia asioista ja olla ajattelematta tai toivomatta wannabe kansan kiihkolla ratsastavansa suosion huippua?

Ajatus on outo wannabe kansalle, selfie postauksien ja wannabe kirjoitusten täyttämässä maailmassa. On aivan mahdotonta ymmärtää, että luominen ja suosio olisivat jotenkin erillään toisistaan. Jos kurkistamme luomisen intohimoon, sen sykkivään ytimeen, voimme käsittää, että luova ilmentymä tai ilmaisu on jo palkinto. Suurin nautinto itselle on osata ilmaista luovasti se mikä kasvoi sisältä ulospäin nopeasti tai hitaasti. Oli synnyttäminen sitten suurta tuskaa tai puhdasta euforiaa nopeassa sykkeessä on paras palkinto oivallus, tai värien sinfonia tai sanojen leikki sonetissa. On vain lisäarvo saavuttaa omalle intohimolleen kunniaa ja suosiota. On iloa iloita siitä, että toinenkin iloitsee ja saa tai saavuttaa jotain itselleen.

Me wannabe kansa olemme luovuudessamme unohtaneet, luovuuden osana rakkaudellista ilmausta. Me wannabeet olemme opetelleet luomaan egon tahdosta, halusta ja pakottamisesta, markkinatalouden ja suosion kalastelun laeista käsin. Me wannabeet olemme tyytyneet vain laihaan lohtuun ilmentää luovuuttamme. Olemme unohtaneet ilon itsellemme ja tarkoituksen luovuudessa. Me itseemme tyytymättömät wannabeet olemme kuvitelleet voivamme hallita ja kahlita luovuutta palvelemaan markkinataloutta ja materiaa. Me olemme egoillamme kaventaneet rakkaudellista luomista ja siten tuhonneet ymmärrystä luovuuden todellisesta luonteesta monen sukupolven ajan.

Me wannabeet tahdomme musiikkia ja taidetta, mikä on jo jollain tavalla valmiiksi pureskeltua ja gategorioitua. Tahdomme olla wannabe kuluttajia ja tietää mihin rahojamme kulutamme. Me emme uskaltaudu investoimaan epävarmoihin luoviin hulluihin. Kaikki on wannabe totuutta ja valmiiksi pureskeltua, kiiltävää ja ennalta arvattavaa.

Onko maailmassa vielä olemassa, jossain universumin reunalla kenties laji, joka luo pelkästä rakkaudesta? Onko mahdollista oppia ymmärtämään luovuutta sillä vanhalla rakkaudellisella tavalla? Voisko meidän silmiä avata, että pääsisimme tästä wannabe kirouksesta?

Inspiraatio tähän kirjoitukseen lähti POTF: Carnival of Rust kappaleesta

Kiitos heille inspiraatiosta!

12.

Ihan vaan luomisen ilosta tai….

Kolme yhdistyi yhdeksi. Syntyi tarina pieni, sydämen siemen jaettavaksi. Tarinan voisi aloittaa sanoilla olipa kerran jos toisenkin. Tarinassa on laivoja ja miehiä laivan kannella. On myrsky ja seesteisyys ja luottamus. On myös pelko ja epätoivo syytöksineen. Ihmisen tarve saada syyllinen ja tuomita. Näistä aineksista syntyi mieleeni pieni tarina.

Laiva, jonka mukana Joona matkusti laivalla oli laiva, joka joutui niin rajuun myrskyyn, että laiva oli upota. Miehet laivalla rukoilivat ja pyysivät Jumalaa osoittamaan syyllisen myrskyyn, jotta he voisivat uhrata tämän syyllisen. Syyllinen löytyikin ja hänet uhrattiin merelle. Meri tyyntyi ja miehet pääsivät turvallisesti perille satamaan.

Satamaan pääsy ei kuitenkaan ollut kiinni yhdestä ja hänen syyllisyydestään tai syyttömyydestään, vaan uskosta ja sen puhtaudesta. Kyse oli jokaisen synneistä ja tosiasian tunnustamisesta, että meissä kaikissa elää vajavainen, epätäydellinen ihminen. Hädän hetkellä olemme valmiita tunnustamaan omat vajavuutemme tai syytämään kaiken syyn yhden niskoille. Kyse on siis siitä olemmeko aitoja vai tekopyhiä. Otammeko vastuuta omasta spirituaalisesta kehityksestämme vai sysäämmekö kaiken vastuun papeille, oppineille tai lain tuomareille? Näemmekö lopulta pedon sisällämme, sen pedon, joka on valmis uhraamaan kaiken säilyäkseen hengissä.

Kun ihminen on kokenut ja kehittynyt spirituaalisesti tiettyyn vaiheeseen, on hänen paljon helpompi nähdä ja ymmärtää näennäinen uhraus (kuolema tai menetys) kuin sellaisen jolla ei ole kosketuspintaa minkäänlaiseen raadollisuuteen elämässä. Lumpeet silmillä voi tietty elää elämänsä läpi, mutta sellaisen elämän on turha kuvitella tuovan kovin paljon henkistä kehitystä. Pedon tarkoitus sisällämme on siis osoittaa kehityksemme tarve ja puutteelliset spirituaaliset taidot ei niinkään sitä mihin pitäisi pyrkiä.

Mikä merkitys on sitten laivalla? Onko laiva vain näennäisesti kannatteleva suurempi osa meitä vai onko se spirituaalinen osa meitä? Voisiko laiva olla rakkauden laiva, johon meillä on kosketus ja yhteys vaikka emme sitä tunnusta tai näe jalkojemme alla? Itse näen asian näin. Rakkauden laiva on Jumala/Universumi, joka kyllä kannattaa meitä määränpäähän myrskyjenkin läpi kunhan osaamme olla aitoja tekopyhyyden ja syyttelyn tai syyllisen etsimisen sijaan. Laiva on annettu meille, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus auttaa ja edistää satamaan pääsyä. Matka on yhteinen ja vain yhdessä voimme kulkea merimatkamme perille.

Lähteet/inspiraatio: Raamattu Joonan kirja 1, INXS Devil inside, Love Boat-tunnussävelmä Paul Williams & Charles Fox

Toivon kaikille hyvää alkanutta vuotta 2018! Pitäkäämme silmät avoimina ja käsi luottamuksen kädessä!